Alla näet hakuasi vastaavat sisällöt. Mikäli et löytänyt etsimääsi, tutustu usein kysyttyihin kysymyksiin tai ota yhteyttä.
Työmme nuorten kanssa
Planin lastenhallituksessa nuoret pääsevät vaikuttamaan
Planin lastenhallitus on nuorten vaikuttajaryhmä, johon kuuluu kaksikymmentä 11–18-vuotiasta nuorta eri puolelta Suomea. Lastenhallituksessa nuoret pääsevät vaikuttamaan lapsen oikeuksien ja tasa-arvon toteutumiseen maailmassa.
Lastenhallituksessa kerromme lasten oikeuksista sekä kehittyvien maiden lasten ja nuorten arjesta muille nuorille. Edistämme lapsen oikeuksien toteutumista vaikuttamalla päättäjiin, teemme kansainvälistä yhteistyötä ja välitämme Plan Suomen toimintaan nuorten näkemystä.
Lastenhallituksessa suunnittelemme ja toteuttamme erilaisia vaikuttamisprojekteja, tapaamme päättäjiä ja olemme olleet puhujina erilaisissa tapahtumissa. Olemme järjestäneet tapahtumia, teemapäiviä ja työpajoja, kampanjoineet somessa ja tuottaneet omaa podcastia. Lastenhallituksen tempaukset käsittelevät lasten oikeuksia, kestävää kehitystä ja tasa-arvoa. Lisäksi lastenhallituksesta on edustus Planin hallituksessa.
Lastenhallitus on kansainvälinen konsepti, ja se toimii myös muissa Plan-maissa. Suomeen lastenhallitus perustettiin vuonna 2001.
Rekrytoimme lastenhallitukseen uusia 11–16-vuotiaita jäseniä vuosittain. Haku vuodelle 2025 on auki 28.10.-30.11.2024. Katso tarkemmat ohjeet hakuun alta.
Seuraa lastenhallitusta somessa
Älä valita vaan vaikuta!
Planin lastenhallitus hakee uusia jäseniä vuodelle 2025. Mikäli olet kiinnostunut yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja olet syntynyt vuosina 2008–2013, olet lämpimästi tervetullut hakemaan mukaan Planin lastenhallitukseen. Ainoa taito, jota tarvitset, on kiinnostus vaikuttamiseen. Uudet jäsenet aloittavat tammikuussa 2025.
Lastenhallituksessa pääset osana huippua nuorten ryhmää edistämään lapsen oikeuksien toteutumista sekä Suomessa että maailmalla. Tärkeimmät teemat meille ovat lasten ja tyttöjen oikeudet. Näitä olemme pyrkineet edistämään toiminnallamme muun muassa järjestämällä tapahtumia, vaikuttamalla päättäjiin sekä lisäämällä tietoisuutta tärkeistä teemoista, esimerkiksi somekampanjoilla. Lastenhallituksessa opit uutta, saat uusia ystäviä ja mahtavia kokemuksia.
Kokoustamme lastenhallituksen kanssa noin kerran kuukaudessa. Kokoukset ovat lauantaisin Helsingissä. Kaksi kertaa vuodessa meillä on koko viikonlopun kestävä koulutus. Toivomme motivoituneita ja sitoutuneita jäseniä, jotka osallistuvat aktiivisesti toimintaan!
Plan maksaa kauempaa tuleville jäsenille matka- ja majoituskulut. Uusien jäsenten ensimmäinen kokous on lauantaina 11.1. klo 9.30-16.30 Planin toimistolla (Teollisuuskatu 13, Helsinki). Ensimmäiseen kokoukseen ovat lämpimästi tervetulleita myös huoltajat.
Haemme lastenhallitukseen 2008-2013 syntyneitä nuoria. Toivomme hakijoita erilaisista taustoista, kuten eri ikäisiä, eri sukupuolia olevia, vammaisia ihmisiä sekä eri kieli-, kulttuuri- ja muihin väestöryhmiin kuuluvia henkilöitä. Arvostamme Planilla monimuotoisuutta ja teemme töitä yhdenvertaisuuden eteen. Käytössämme on turvallisemman tilan periaatteet ja käytäntöihimme voit tutustua täällä: Yhdenvertaisuus toiminnassamme – Plan
Meille on tärkeää, että tulet mukaan juuri sellaisena kuin olet!
Haku on auki 28.10.-30.11.2024. Hae mukaan tällä lomakkeella. Voit joko vastata kirjallisesti lomakkeen kysymyksiin, tai jättää lomakkeen kautta vapaamuotoisen hakemuksen, esim. videon. Valitut saavat tietää valinnasta joulukuun puolessa välissä.
Jos sinulla on jotain kysyttävää, ota rohkeasti meihin yhteyttä esim. Instagramissa.
Ota yhteyttä
Ajankohtaista lastenhallituksen toiminnasta
Nuoret haluavat lopun verkkoväkivallalle
Naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä 25.11. Planin lastenhallitus ja Generation Equality -nuortenryhmä haluavat nostaa esiin verkkoväkivallan, joka koskettaa nuoria ympäri maailman.
”Haluan elää maailmassa, jossa on tietoa tytöistä ja tytöille”
#GirlsTakeoverin teemana oli tänä vuonna tiedon vaikutus tasa-arvoon. Tiedon hankkiminen ja vastaanottaminen ovat ihmisoikeuksia, mutta silti liian moni tyttö jää vaille tarvitsemaansa tietoa, kirjoittaa Martta Pyykönen.
Lastenhallituksen ja ilmastotsemppareiden lausunto ilmastolaista
Ilmastolaki on nuorten tulevaisuuden kannalta tärkeä väline ilmastopäätöksenteon ohjaamiseen. Mielestämme on tarpeellista, että Suomen ilmastolaki päivitetään ja että se laajenee vaikuttavammaksi.