Olemme työskennelleet El Salvadorissa yli 40 vuoden ajan, vaikuttaneet myönteisesti yli miljoonan perheen elämään ja edistäneet lasten ja nuorten oikeuksia.

El Salvador sijaitsee luonnonkatastrofeille alttiilla alueella. Koronapandemian lisäksi sateet, tulvat ja maanvyöryt ovat vaikuttaneet vuoden 2022 aikana perheiden elämään.

El Salvador on Väli-Amerikan köyhimpiä maita. Lähes 80 prosenttia maan lapsista ja nuorista elää köyhyydessä. Monet köyhyydessä elävät nuoret liittyvät mukaan jengeihin. Myös varhaisten avioliittojen luvut ovat korkeimpien joukossa Latinalaisen Amerikan alueella. Koronapandemia on lisännyt työttömyyttä, sosiaalisia ongelmia ja turvattomuutta.

Täällä työskentelemme

Maatoimistomme sijaitsee pääkaupunki San Salvadorissa.

La Libertadin ohjelma-alue

Chalatenangon ohjelma-alue

Cabañasin ohjelma-alue

Työmme tuloksia 2022

Koulureppua kuvaava ikoni.

Tuimme 4 797 tyttöä ja 1 520 poikaa edistämällä laadukasta koulutusta.

Ikoni, johon on piirretty kynä ja ruuvimeisseli kuvaamaan kouluttautumista ja ammattin hankkimista.

Tuimme 13 426 nuoren työllistymistä ja opetimme taloudellisia taitoja viisivuotisessa hankkeessamme.

Humanitaarista apua kuvaava ikoni.

Annoimme 8 603 tytölle ja 7 399 pojalle humanitaarista apua.

El Salvador

  • Pääkaupunki: San Salvador
  • Korkein huippu: Cerro el Pital, 2 730 metriä
  • Yleisimmät nimet: Elisa, Roberto
  • Tyypillinen ruoka: pupusas ja tortillat, yuca frita
  • Kielet: espanja
  • Suurin vientituote: kahvi