Olemme toimineet Jordaniassa vuodesta 2016 lähtien. Työskentelemme vähentääksemme eriarvoisuutta ja parantaaksemme lasten elämää.

Naapurimaiden konfliktit ovat vaikuttaneet Jordanian turvallisuustilanteeseen. Maassa asuu suuri määrä pakolaisia Syyriasta, Israelista, Palestiinasta ja Irakista. Jordaniassa asuu noin 1,3 miljoonaa syyrialaista, ja suurin osa Syyrian pakolaisista elää köyhyysrajan alapuolella. Pakolaiskriisi on pahentanut lisäksi muun muassa vesipulaa Jordaniassa.

Jordaniassa tiukat koronarajoitukset ja yhteiskunnan sulkeminen pakottivat ihmiset jäämään koteihinsa pandemian aikana. Pakolaisleirien tytöt ja naiset ovat olleet erityisen haavoittuvassa asemassa. Esimerkiksi syyrialaisista pakolaistytöistä yli 30 prosenttia menee alaikäisenä naimisiin. Yli 112 000 lasta ei käy koulua Jordaniassa, ja heistä suurin osa on pakolaisia.

Noin 40 prosenttia syyrialaisista pakolaislapsista on koulutuksen ulkopuolella Jordaniassa. Koulutuksen esteet alkavat jo varhain, sillä suurin osa alle 5-vuotiaista Syyrian pakolaislapsista ei pääse varhaiskasvatukseen. Monilla perheillä ei ole mahdollisuutta kustantaa koulunkäyntiä ja kulkemista kouluun. Monilla lapsilla ei ole virallisia henkilöpapereita, joita vaadittaisiin koulua varten. Myös tyttöjen seksuaalisesta häirinnästä ja fyysisistä rankaisuista on raportoitu laajasti kouluissa. Seurauksena haavoittuvassa asemassa olevat lapset, etenkin tytöt, ovat vaarassa jäädä pois koulusta. Monet siirtyvät lapsityöhön tai menevät alaikäisenä naimisiin auttaakseen perhettään senhetkisessä tilanteessa. Jordaniassa laillinen ikä työntekoon on 15 vuotta, mutta monet pakolaislapset aloittavat työnteon nuorempina ja ovat vaarassa hyväksikäytölle.

Plan tarjoaa varhaiskasvatusta haavoittuvassa asemassa oleville lapsille Jordanian yhteisöissä ja Azraqin pakolaisleirillä. Syyrian pakolaislapset tarvitsevat psykologista tukea paettuaan kotimaastaan. Tuemme turvallisten yhteisöjen luomista lapsille. Tuemme muun muassa seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluita Azraqin pakolaisleirillä ja pyrimme ehkäisemään sukupuolittunutta väkivaltaa. Tuemme syyrialaisia pakolaisnuoria, joilla on riski joutua alaikäisenä naimisiin tai kokea muuta sukupuolittunutta väkivaltaa.

Täällä työskentelemme

Maatoimistomme sijaitsee pääkaupunki Ammanissa.

Markan (Al-Nuzha) ohjelma-alue

Al-Mafraqin (Manshiet bni Hasan) ohjelma-alue

Työskentelemme Azraqin pakolaisleirillä.

Työmme tuloksia 2023

Koulureppua kuvaava ikoni.

Paransimme 724 lapsen pääsyä laadukkaaseen koulutukseen.

Koulutyttöä kuvaava ikoni.

Paransimme 546 lapsen varhaiskasvatusta.

Humanitaarista apua kuvaava ikoni.

Humanitaarinen työmme tavoitti 1 184 lasta ja nuorta.

Jordania

  • Pääkaupunki: Amman
  • Rahayksikkö: dinaari
  • Korkein kohta: Jabal Umm ad Dam 1 854 metriä
  • Eläinlajeja: valkobeisa eli paikallinen antilooppi, egyptinmungo ja juovahyeena
  • Suosittuja ruokia: falafel, moutabel eli munakoisosta valmistettu dippi ja warak enab eli täytetyt viininlehtikääryleet