Olemme toimineet Laosissa vuodesta 2008 lähtien. Työskentelemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten, perheiden ja yhteisöjen kanssa, jotta he voivat rakentaa itselleen parhaan mahdollisen tulevaisuuden.

Köyhyydessä elävät perheet eivät ole hyötyneet Laosin talouskasvusta ja luonnonvaroista. Monet lapset ovat syntymästään asti aliravittuja, ja yli 30 prosenttia alle 5-vuotiaista lapsista on pienikasvuisia heikon ravitsemuksen takia. Suurin osa ihmisistä saa elantonsa pienimuotoisesta maataloudesta.

Koronapandemia on lisännyt köyhyyttä ja keskeyttänyt monen lapsen koulutuksen, sillä kaikilla perheillä ei ole ollut etäopiskeluun tarvittavia välineitä tai internetyhteyttä. Myös suuri määrä Thaimaassa olleita siirtolaistyöntekijöitä on menettänyt pandemian aikana työnsä ja palannut Laosiin.

Täällä työskentelemme

Vientianen ohjelma-alue

Xayaboulyn ohjelma-alue

Bokeon ohjelma-alue

Oudomxayn ohjelma-alue

Luangnamthan ohjelma-alue

Luangprabangin ohjelma-alue

Xiengkuangin ohjelma-alue

Bolikhamxayn ohjelma-alue

Khammouanin ohjelma-alue

Savannakhetin ohjelma-alue

Saravanin ohjelma-alue

Champasakin ohjelma-alue

Työmme tuloksia 2022

Kirjoja kuvaava ikoni.

Perustimme lukukerhot 10 680 lapsen kouluihin. Jaoimme kouluihin myös 79 000 kirjaa.

Vesipumppua tai kaivoa kuvaava ikoni.

Rakensimme vedenpuhdistus-järjestelmiä, jotka parantavat 45 683 ihmisen elämää.

Keskustelua kuvaava ikoni, jossa on kaksi puhekuplaa.

Kerroimme 8 264 yläkoululaiselle seksuaali- ja lisääntymisterveydestä Hounin alueella.