Aloitimme toimintamme Somaliassa ja Somalimaassa helmikuussa 2020 edistääksemme lasten koulutusta ja suojelua sekä nuorten taloudellista voimautumista.

Pian toimintamme aloittamisen jälkeen alkoi koronaviruspandemia. Samaan aikaan Somalia kärsi tulvista ja pahimmista kulkusirkkaparvista vuosikymmeniin. Väkivallan ja hyökkäysten uhka ovat lisänneet turvattomuutta. 

Suurin osa somalialaisista saa elantonsa maataloudesta, ja seitsemän kymmenestä ihmisestä elää köyhyydessä. Somaliassa tytöt kohtaavat syrjintää ikänsä ja sukupuolensa vuoksi. Tytöistä 45 prosenttia päätyy naimisiin alle 18-vuotiaina, ja 98 prosenttia 15–49-vuotiaista tytöistä ja naisista on joutunut silvotuksi.

Somalia on kärsinyt monesta samanaikaisesta humanitaarisesta kriisistä: koronapandemian seurauksista, Ukrainan sodan aiheuttamasta hintojen noususta sekä Afrikan sarven kuivuudesta ja nälkäkriisistä. Jo neljäs peräkkäinen sadekausi on epäonnistunut, ja arviolta 7,1 miljoonaa somalialaista, lähes puolet väestöstä, kokee ruokaturvattomuutta. Noin 1,5 miljoonaa alle 5-vuotiasta lasta on vakavasti aliravittuja. Yli 800 000 ihmistä on joutunut muuttamaan kotoaan kuivuuden takia. Lisäksi kolera- ja tuhkarokkotapaukset ovat lisääntyneet. Olemme jakaneet perheille ruokaa, järjestäneet kouluaterioita, tarjonneet käteisapua ja parantaneet lastensuojelua. Tuemme myös lasten koulunkäyntiä kriisien aikana.

Täällä työskentelemme

Maatoimistomme ja ohjelma-alueemme sijaitsevat Hargeisassa.

Työmme tuloksia 2022

Järjestimme vesisäiliöitä 11 304 ihmi-selle kuivuudesta kärsivillä alueilla.

Kuukautissidettä kuvaava ikoni.

Jaoimme 4 500 tytölle kuukautishygienia-pakkaukset.

Viljasäkkiä kuvaava ikoni.

Annoimme käteisapua 17 346 ruoka-turvattomuutta kokevalle ihmiselle.

Somalia

  • Pääkaupunki: Mogadishu
  • Korkein huippu: Shimbiris (2 460 m)
  • Raha: Somalian shillinki
  • Kielet: somali (virallinen), arabia (virallinen), italia, englanti
  • Rajanaapurit: Djibouti, Etiopia ja Kenia