Sotilasjuntan hallitsemassa Myanmarissa demokraattinen kehitys on vielä alussa.

Myanmarissa elää ainakin 135 etnistä vähemmistöä, jotka ovat haavoittuvassa asemassa. Esimerkiksi rohingya-muslimivähemmistöön kuuluvia ihmisiä on paennut vainoja naapurimaihin, ja yli miljoona rohingyalaista elää Bangladeshin pakolaisleireillä. Sukupuolittunut väkivalta on yleistä konfliktialueilla. Myanmarissa elää yli miljoona maan sisäistä pakolaista.

Koronapandemian ja köyhyyden seurauksena monet lapset ovat jääneet pois koulusta ja menneet töihin. Yli kaksi miljoonaa lasta ja nuorta ei käy koulua, ja kaksi kolmasosaa vammaisista lapsista ei pääse kouluun. Noin 1,4 miljoonaa lasta ei voi käyttää vessaa.

Täällä työskentelemme

Maatoimistomme sijaitsee Yangonissa.

Kachinin ohjelma-alue

Nyaung Un ohjelma-alue

Mrauk Un ohjelma-alue

Sittwen ohjelma-alue

Taungupin ohjelma-alue

Työmme tuloksia 2022

Kirjoja kuvaava ikoni.

17 548 kummilasta sai tukea ja koulutusta.

Koulureppua kuvaava ikoni.

Kehitimme 100 354 nuoren koulujen turvallisuutta ja katastrofivalmiuksia.

Koulutyttöä kuvaava ikoni.

Tarjosimme 13 904 lapselle toimintaa ja psykologista tukea lapsiystävällisissä tiloissamme.