Mali on Länsi-Afrikan toiseksi suurin maa, jonka väestö kasvaa nopeasti. Maassa on yli 21 miljoonaa asukasta. Humanitaarinen tilanne on hyvin hauras.  

Aseellisten joukkojen läsnäolo, turvattomuus rajoilla, lisääntynyt rikollisuus ja hyökkäykset avustusjärjestöjä kohtaan hankaloittavat tilannetta Malissa. Aseelliset konfliktit etenkin maan keski- ja pohjoisosissa ovat aiheuttaneet muuttoliikettä. Yli 320 000 ihmistä on joutunut muuttamaan väkivaltaisuuksien takia.

Kouluja on jouduttu sulkemaan muun muassa levottomuuksien takia, mikä on vaikuttanut noin 587 400 lapsen elämään. Lisäksi koronapandemia ja taloudellinen kriisi ovat vaikeuttaneet etenkin haavoittuvimmassa asemassa olevien lasten ja perheiden tilannetta. Maassa on ollut humanitaarisen avun tarpeessa noin 7,5 miljoonaa ihmistä, enemmän kuin yli vuosikymmeneen. Kriisien keskellä myös sukupuolittunut väkivalta on lisääntynyt.

Täällä työskentelemme

Maatoimistomme sijaitsee pääkaupunki Bamakossa.

Tombouctoun hätäaputoimisto

Kita Kouroun ohjelma-alue

Dioilan ohjelma-alue

Bougounin ohjelma-alue

Moptin toiminta-alue

Työmme tuloksia 2022

Humanitaarista apua kuvaava ikoni.

Annoimme 138 992 tytölle ja 133 474 pojalle humanitaarista apua. 

Koulutyttöä kuvaava ikoni.

Paransimme 18 984 tytön ja 18 741 pojan pääsyä laadukkaaseen koulutukseen.

Keskustelua kuvaava ikoni, jossa on kaksi puhekuplaa.

Kerroimme 19 679 tytölle ja 16 778 pojalle seksuaali- ja lisääntymisterveydestä ja -oikeuksista.

kummilapsen terveisiä malista

Mali

  • Pääkaupunki: Bamako 
  • Kielet: ranska (virallinen), bambara 
  • Tyypillinen ruoka: kyinkyinga eli länsiafrikkalainen kebab ja tanini eli valkokala 
  • Alkuperäiset eläimet: Malin sammakko, Malin tulipeippo, gerbiili 
  • Tyypillinen tervehdys: ‘I-ni-ce’ 
  • Kuumin mitattu lämpötila: Timbuktu 54.5 ºC