Etiopiassa sukupuolten välinen tasa-arvo on edistynyt etenkin politiikassa. Maassa on naispresidentti, ja myös naisten osuus parlamentissa on noussut merkittävästi viime vuosina. Sukupuolten välillä on kuitenkin vielä paljon eriarvoisuutta.

Sukupuolten eriarvoisuus näkyy Etiopiassa muun muassa tyttöjen vähäisemmässä koulunkäynnissä ja siinä, että tyttöjen sukuelinten silpominen on yhä yleinen perinne.

Itäisen Afrikan nälkäkriisi on koetellut Etiopiaa, jossa oli jo neljäs peräkkäinen epäonnistunut sadekausi. Ihmiset ovat menettäneet karjaansa, joka on toiminut heidän elinkeinonaan. Samalla Ukrainan sodan seuraukset ja hintojen nousu ovat vaikeuttaneet perheiden arkea.

Etiopiassa on ollut viime vuosina väkivaltaisuuksiin johtaneita protesteja, ja maassa oli vuonna 2022 noin 2,7 miljoonaa maan sisäistä pakolaista. Maassa on myös korkea nuorisotyöttömyys. Lisäksi koronapandemia ja kulkusirkkojen massaesiintymiset ovat vaikuttaneet ihmisten elämään. Konfliktit maan pohjoisosassa Amharan, Afarin ja Tigrayn alueilla ovat lisänneet ruokaturvattomuutta ja pakottaneet ihmisiä pakenemaan kodeistaan. Monet koulut ovat vahingoittuneet tai suljettu. Tytöt ja nuoret naiset ovat olleet haavoittuvimmassa ryhmässä, koska he ovat erityisen alttiita seksuaaliselle ja sukupuolittuneelle väkivallalle. 

Täällä työskentelemme

Maatoimistomme sijaitsee pääkaupunki Addis Ababassa.

Afarin ohjelma-alue

Amharan ohjelma-alue

Benishangul Gumuzin ohjelma-alue

Gambellan ohjelma-alue

Oromian ohjelma-alue

Etelä-Etiopian toiminta-alue

Työmme tuloksia 2022

Sukupuolten yhdenvertaisuutta kuvaava ikoni.

Kerroimme 55 685 tytölle ja 39 006 pojalle seksuaali- ja lisääntymisterveydestä ja -oikeuksista.

Ikoni, johon on piirretty kynä ja ruuvimeisseli kuvaamaan kouluttautumista ja ammattin hankkimista.

Tuimme 23 421 nuoren tytön ja 18 373 pojan työllistymistä ja yrittäjyyttä.

Humanitaarista apua kuvaava ikoni.

Annoimme humanitaarista apua 309 617 tytölle ja 312 100 pojalle.

kummilapsen terveisiä etiopiasta