Olemme toimineet Laosissa vuodesta 2008 lähtien. Työskentelemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten, perheiden ja yhteisöjen kanssa, jotta he voivat rakentaa itselleen parhaan mahdollisen tulevaisuuden.

Köyhyydessä elävät perheet eivät ole hyötyneet Laosin talouskasvusta ja luonnonvaroista. Monet lapset ovat syntymästään asti aliravittuja, ja yli 30 prosenttia alle 5-vuotiaista lapsista on pienikasvuisia heikon ravitsemuksen takia. Suurin osa ihmisistä saa elantonsa pienimuotoisesta maataloudesta. Koronapandemia lisäsi köyhyyttä ja keskeytti monen lapsen koulutuksen.

Täällä työskentelemme

Vientianen ohjelma-alue

Xayaboulyn ohjelma-alue

Bokeon ohjelma-alue

Oudomxayn ohjelma-alue

Luangnamthan ohjelma-alue

Luangprabangin ohjelma-alue

Xiengkuangin ohjelma-alue

Bolikhamxayn ohjelma-alue

Khammouanin ohjelma-alue

Savannakhetin ohjelma-alue

Saravanin ohjelma-alue

Champasakin ohjelma-alue

Työmme tuloksia 2024

Yhteistyötä kuvaava ikoni, jossa on kolme kättä päällekkäin.

Paransimme 8 192 tytön ja 8 538 pojan varhaiskasvatusta.

Koulutyttöä kuvaava ikoni.

Paransimme 2 745 lapsen pääsyä laadukkaaseen koulutukseen.

Sukupuolten yhdenvertaisuutta kuvaava ikoni.

Työmme seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien edistämiseksi tavoitti 6 752 tyttöä ja 7 188 poikaa.