Ruanda on yksi Afrikan tiheimmin asutuista maista ja maailman 17 köyhimmän maan joukossa.
Maatalous on ruandalaisten tärkein elinkeino. Vuoden 1994 kansanmurhan jälkeen Ruanda on korjannut talouttaan, mutta valtaosa väestöstä elää silti yhä köyhyydessä. Maassa on noin 150 000 pakolaista, joista suurin osa on paennut Burundista ja Kongon demokraattisesta tasavallasta. Noin 76 prosenttia pakolaisista on naisia ja lapsia.
Vuoden 2022 aikana Ruanda on hitaasti yrittänyt toipua koronapandemian seurauksista. Pandemia on heikentänyt tasa-arvoa ja lisännyt lapsityövoimaa, teiniraskauksia ja koulunsa keskeyttäneiden tyttöjen määrää. Etenkin naisten työttömyysluvut ovat kasvaneet pandemian seurauksena. Kotiväkivalta ja seksuaalinen väkivalta lisääntyivät pandemian aikana. 33 prosenttia Ruandan lapsista on lyhytkasvuisia, ja määrä on ollut kriisien seurauksena kasvussa. Pandemia on vähentänyt myös turismia, joka on maalle tärkeä elinkeino. Maassa on ollut lisäksi luonnonkatastrofeja, kuten tulvia ja maanvyöryjä. Heikko ravitsemus, rajalliset terveyspalvelut ja lasten koulun keskeyttämiset vaikuttavat vuosikymmenten päähän.
Täällä työskentelemme
Maatoimistomme sijaitsee pääkaupunki Kigalissa.
Työmme tuloksia 2024

11 533 tyttöä ja 9 223 poikaa hyötyi sukupuolisensitiivisestä lastensuojelutyöstämme.

Humanitaarinen työmme tavoitti 29 884 lasta ja nuorta.

Työmme seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien edistämiseksi tavoitti 13 525 tyttöä ja 11 308 poikaa.
Kummilapsen videoviesti Ruandasta
Mikäli et näe videon tekstityksiä, pääset rataskuvakkeesta videon asetuksiin ja voit valita suomenkielisen tekstityksen.
Ruanda
- Pääkaupunki: Kigali
- Tyypillinen ruoka: ugali eli puuro, brochette eli grillivartaita
- Eläinlajeja: vuorigorilla, virtahepo, seepra
- Kielet: kinyarwanda, ranska, englanti, kiswahili
- Päävientituotteet: kahvi, tee, kulta
- Suosittuja juomia: chai, kahvi