Nepal on yksi maailman köyhimmistä valtioista: noin neljännes väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella.

Luonnonkatastrofien riski on Nepalissa suuri, ja maassa esiintyy muun muassa tulvia ja maanvyöryjä.

Sukupuolten epätasa-arvoisuus on arkipäivää. Nepalin laissa alle 20-vuotiaiden avioliitot on kielletty, mutta siitä huolimatta 37 prosenttia tytöistä avioituu alle 18-vuotiaina. Koronapandemia on vaikuttanut suuresti lasten koulunkäyntiin ja lisännyt koulutuksen eriarvoisuutta. Kaikilla perheillä ei ole ollut etäopiskeluun tarvittavia välineitä, kuten radioita, televisioita tai internetyhteyksiä. 

Koronapandemian seurauksena myös satoja tuhansia työttömiksi jääneitä siirtolaistyöntekijöitä on palannut Intiasta takaisin Nepaliin. Pienituloiset perheet ovat haavoittuvassa asemassa ja vaarassa pudota äärimmäiseen köyhyyteen.

Täällä työskentelemme

Maatoimistomme sijaitsee Lalitpurissa.

Karnalin ohjelma-alue

Banken ohjelma-alue

Makwanpurin ohjelma-alue

Sindhulin ohjelma-alue

Rautahatin ohjelma-alue

Sunsarin ohjelma-alue

Morangin ohjelma-alue

Työmme tuloksia 2022

Yhteistyötä kuvaava ikoni, jossa on kolme kättä päällekkäin.

Kerroimme 12 634 vanhemmalle myönteisestä kasvatuksesta ja lasten ravitsemuksesta.

Koulutyttöä kuvaava ikoni.

Tuimme 20 054 tyttöä ja 15 882 poikaa kehittämällä laadukasta koulutusta.

Suojelua kuvaava ikoni, jossa on tytön piirros.

27 196 tyttöä sai suojelua väkivaltaa vastaan.

kummilapsen terveisiä nepalista

Nepal

  • Pääkaupunki: Kathmandu
  • Korkein huippu: Mount Everest, 8 850 metriä
  • Yleisimmät nimet: Maiya, Raju
  • Eläinlajeja: bengalintiikeri, jättiläispanda, lumileopardi
  • Tyypillinen tervehdys: namaste