Olemme työskennelleet Tansaniassa vuodesta 1991 lähtien. Parannamme heikoimmassa olevien lasten ja heidän perheidensä asemaa yhdessä kumppaneidemme, tukijoidemme ja yhteisöjen kanssa.

Vaikka Tansanian talous on kasvanut, lähes puolet väestöstä elää köyhyydessä. Suurin osa ihmisistä saa elantonsa maataloudesta. Tansaniassa asuu noin 280 000 pakolaista, joista suurin osa on tullut Burundista ja Kongon demokraattisesta tasavallasta. Tansaniassa valittiin ensimmäinen naispresidentti vuonna 2021. 

Viime vuosina tuhannet perheet ovat menettäneet kotinsa ja joutuneet pakenemaan rankkasateiden aiheuttamien tulvien takia. Tulvat ovat tuhonneet myös viljelyksiä, karjaa ja kouluja. Maassa on yritetty selviytyä monen samanaikaisen kriisin vaikutuksista: koronapandemiasta, Ukrainan sodan seurauksista ja elintarvikkeiden hintojen noususta. Itäisen Afrikan nälkäkriisi, ankara kuivuus ja epäonnistuneet sadekaudet ovat lisänneet ruokaturvattomuutta ja aliravitsemusta. Monet perheet ovat menettäneet viljasatonsa, karjansa ja kaikki tulonsa. Olemme jakaneet perheille ruokaa, järjestäneet kouluaterioita, tarjonneet käteisapua ja parantaneet lastensuojelua. Tuemme lasten koulunkäyntiä, jotta lapset voisivat jatkaa oppimista myös kriisin keskellä.

Täällä työskentelemme

Työmme tuloksia 2024

Koulutyttöä kuvaava ikoni.

Paransimme 84 347 tytön ja 76 824 pojan pääsyä laadukkaaseen koulutukseen.

Sukupuolten yhdenvertaisuutta kuvaava ikoni.

Työmme seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien edistämiseksi tavoitti 98 363 tyttöä ja 86 075 poikaa.

Humanitaarista apua kuvaava ikoni.

Humanitaarinen työmme tavoitti 23 741 lasta ja nuorta.

Kummilapsen videoviesti Tansaniasta

Mikäli et näe videon tekstityksiä, pääset rataskuvakkeesta videon asetuksiin ja voit valita suomenkielisen tekstityksen.

Tansania

  • Pääkaupunki: Dodoma 
  • Valtion tunnuslause: ”Uhuru na Umoja”  eli “Vapaus ja yhtenäisyys” 
  • Viralliset kielet: swahili, englanti 
  • Yleisimmät nimet: Grace, Emmanuel 
  • Kotoperäisiä tuotteita: siveydenpuun marjat, apinanleipäpuun hedelmät