6 X ihana kesäkirja
Valitsimme lukijoillemme kuusi tuoretta laatukirjaa piknikille tai rantalaiturille.

Barbara Kingsolver: Demon Copperhead, suom. Antero Tiittula (Gummerus 2025)
Pulitzer-palkittu Demon Copperhead on monessa merkityksessä suurromaani. Barbara Kingsolver on sovittanut Charles Dickensin klassikon David Copperfieldin tapahtumat nykypäivään, Yhdysvaltojen kurjistuville Appalakeille opioidikriisin silmään. Rakastettava päähenkilö Demon kohtaa sietämättömän monta lasten oikeuksien loukkausta, mutta onnistuu kasvamaan omaksi itsekseen. Lukija saa olla paatunut, elleivät väkevä kerronta ja elävät henkilöhahmot kosketa sielua.

Chimamanda Ngozi Adichie: Unelmia, suom. Cristina Sandu (Otava 2025)
Nigerialaisen Chimamanda Ngozi Adichien uutta romaania saatiin odottaa yli 10 vuotta – eikä suotta. Unelmia kertoo loisteliaasti neljän afrikkalaisdiasporaan kuuluvan naisen tarinan. Heitä yhdistävät keskinäisten siteiden lisäksi kysymykset siitä, mitä rakkaus ja intohimo merkitsevät ja voiko toista ihmistä koskaan täysin tuntea. Tarinan taustalla velloo koronapandemia, joka pakottaa päähenkilöt katsomaan elämäänsä ja identiteettiään uudessa valossa.

TJ Klune: Taivaansinisen meren tuolla puolen, suom. Mika Kivimäki (Otava 2025)
TJ Klunen uutuus on odotettu jatko-osa fantasiaromaanille Talo taivaansinisellä merellä. Niin YA-lukijoille kuin aikuisille sopiva romaani syventää maagisten lasten orpokodin johtajan Arthurin ja virkamies Linuksen sympaattista rakkaustarinaa sekä yhteiskunnan hyljeksimien lasten voimaannuttavaa kasvukertomusta. Maagisen väestön perusoikeudet ovat uhattuina, mutta romaanin pohjavire on lämmin kuin lohtuviltti. J. K. Rowlingin vastakohdaksi julistautuva kirjailija omistaa teoksensa trans-ihmisille.

Nguyễn Phan Quế Mai: Missä tuhka kukkii, suom. Elina Salonen (Sitruuna 2024)
Vietnamin sota jätti jälkeensä valtavan määrän amerikkalaissotilaiden lapsia, joista monet päätyivät köyhyyteen ja hyljeksinnän kohteiksi. Tämän tematiikkaan pureutuu Nguyễn Phan Quế Main liikuttava romaani Missä tuhka kukkii. Tarina liikkuu kahdessa aikatasossa: Maalistyttö Trang viihdyttää Saigonissa amerikkalaissotilaita 1960-luvun lopussa. Vuonna 2016 afroamerikkalaisen isän jälkeläinen Phong selvittää juuriaan ja sodan traumatisoima veteraani Dan tekee tiliä menneisyytensä kanssa. Surumielisyyden alta paljastuu toivoa ja lämpöä.

Minna Salami: Can Feminism be African?: A Most Paradoxical Question (HarperCollins 2025)
Suomalais-nigerialainen Minna Salami on aikamme kiinnostavimpia feministisiä ajattelijoita. Tuoreessa kirjassaan hän tarkastelee Afrikan ja feminismin suhdetta postkoloniaalisen ja feministisen teorian, historian ja henkilökohtaisten kokemusten valossa. Viisas teos esittää epämukavia mutta tarpeellisia kysymyksiä esimerkiksi liittolaisuudesta ja valkoisesta feminismistä. Se innostaa kyseenalaistamaan sen, mitä Euroopasta käsin kuvittelemme tietävämme Afrikasta ja mantereen naisten asemasta.

Anni Tanskanen: Sillä aikaa koulussa (Tammi 2025)
Kun koulujen alku lähestyy kesän lopussa, niin lapset kuin aikuiset voivat virittäytyä opintielle Anni Tanskasen riemastuttavien riimien avulla. Alakouluikäisille lapsille on tarjolla harmillisen vähän laaturunoutta, joten tämä runokirja tulee tarpeeseen. Leikkisissä säkeissä ja Johanna Ilanderin herkän hauskoissa kuvituksissa koulu näyttäytyy monimuotoisena paikkana, jossa ratkotaan tehtävien lisäksi myös ihmisyyden kysymyksiä. Sivuilla seikkailee myös mainio antisankari, sinnikäs täi.