”Kirje Egyptistä toi ilon kyyneleet silmiin”
Savonlinnalainen Roosa Prusila opiskelee arabiaa ja odottaa aina innolla kirjeitä egyptiläiseltä kummilapseltaan. Kummius on tuonut mukanaan monia arvokkaita asioita.
Kuka olet?
Olen Roosa Prusila, 29-vuotias savonlinnalainen. Suosikkiasioitani elämässä ovat matkustaminen, arabian opiskelu, kirjeenvaihto, hyvän teen juominen ja lintujen kädestä syöttäminen pihassa. Nautin myös lenkkeilystä kahden Espanjasta kotoisin olevan rescuekoirani, Hertan ja Velmun, kanssa.
Miten sinusta tuli Plan-kummi?
Minusta tuli Plan-kummi, koska yksinkertaisesti vain haluan auttaa lapsia. Voimavarani eivät riitä oman lapsen hankkimiseen, joten siksikin kummilapsi tuntuu todella tärkeältä.
Haluan erityisesti edistää kummilapsen yhteisössä suvaitsevaisuutta ja kannustavuutta. Yritän itse aina olla kirjeissäni kannustava, positiivinen ja ennen kaikkea luotettava aikuinen, jolle voi kertoa asioita turvallisesti.
Kuka kummilapsesi on?
Kummilapseni on Malak, kohta 15 vuotta täyttävä egyptiläinen tyttö. Hän on todella mukava ihminen, jolle on ilo kirjoitella. Minusta tuli hänen kumminsa jo vuonna 2021.
Mikä on paras muistosi kummiudesta?
Paras muistoni kummiudesta on sanat ”I love you” yhdessä kirjeessä. Tämän lukeminen kirjeen keskeltä toi ilon kyyneleet silmiini.
Mitä sanoisit ihmiselle, joka pohtii kummiksi ryhtymistä?
Jos sinulla on mahdollisuus ryhtyä kummiksi, sanoisin, että se kannattaa – varsinkin, jos aiot olla kummilapseesi yhteyksissä kirjeiden kautta. Minulle Malakin kirjeet ovat hyvin tärkeitä, ja odotan niitä aina innokkaasti. Yritän jopa lukea hänen arabiaksi kirjoittamaansa tekstiä, vaikka se on minulle vielä vaikeaa. Kummilapsen kautta olen oppinut lisää kulttuurista, ihmisistä ja toisista välittämisestä. Ne ovat arvokkaita asioita.
Mistä saat hyvää mieltä arkeesi?
Sekä ihmis- että eläinystäviltä. Myös omat harrastukset merkitsevät minulle paljon. Odotan suosikkivuodenaikaani kesää ja sitä, että saan lähettää Malakille välillä myös kesäisiä valokuvia kirjeen mukana!