Seksi vammaisen tytön kanssa johtaa rikastumiseen – tällaisia vaarallisia uskomuksia Plan purkaa
”Minua pidettiin epänormaalina ja arvottomana. Vammaisena kasvaminen ei ole helppoa, etenkään kotimaassani”, kertoo ugandalainen aktivisti Racheal, 26, joka purkaa yhdessä Planin kanssa vammaisiin kohdistuvia ennakkoluuloja.
”Minua kiusattiin, koska kävelin eri tavalla kuin muut. En uskaltanut nousta koulussa ylös tuoliltani, koska pelkäsin, että muut lapset matkivat liikkumistani.”
Rachealin vanhemmat halusivat suojella tytärtään eivätkä ottaneet tätä mukaan esimerkiksi kylän tapahtumiin.
”Ihmiset sanoivat aina vanhemmilleni, että heitä rangaistaan jostain, koska ovat saaneet vammaisen lapsen.”
Vammaiset tytöt ja nuoret naiset kokevat usein häirintää Ugandassa. Sen lisäksi heillä on suuri riski joutua seksuaalisen väkivallan uhriksi.
”Esimerkiksi liikuntavammaisena on vaikeampi paeta, jos joku hyökkää kimppuun. Vammaisuus tekee tytöistä haavoittuvaisia ja helppoja kohteita väkivallalle”, Racheal sanoo.
”Yhteisöissä on myös pitkään uskottu, että mies voi rikastua, jos harrastaa seksiä vammaisen tytön kanssa. Parantajina pidetyt ihmiset välittävät tällaisia uskomuksia ja neuvoja. Lähes kaikkien vammaisten tyttöjen raskauden syynä on raiskaus.”
Monet seksuaalisen väkivallan uhrit eivät kerro tapahtuneesta, koska se voi johtaa tytön ja perheen syyllistämiseen.
Rachealin elämän käännekohta oli, kun hän näki yhteisössään kyltin vammaisten tyttöjen ja naisten järjestämästä tapahtumasta.
”Aiemmin olin vältellyt muita kaltaisiani, koska pelkäsin, että minut nähdään vain osana vammaisten porukkaa. Nyt tapasin tyttöjä ja naisia, jotka eivät antaneet vammansa määritellä heitä. Oli uskomattoman helpottavaa jakaa kokemuksia muiden kanssa.”
Racheal pääsi mukaan Planin koulutuksiin, joissa tytöt saivat tietoa oikeuksistaan ja siitä, kuinka ennakkoluuloihin voi vaikuttaa.
”Aiemmin yritin tehdä itseni pieneksi ja huomaamattomaksi. Ryhmän tuella opin saamaan ääneni kuuluviin. Nyt käyn yhteisöissä opettamassa tytöille itsevarmuutta. Olen puhunut kouluissa, jotta kouluihin saataisiin esteettömiä vessoja ja kaikille sopivia opiskelumateriaaleja.”
Rachealille kohokohta oli, kun hän pääsi Planin aktivistina puhumaan YK:n tilaisuudessa Genevessä vammaisten tyttöjen kokemasta syrjinnästä.
”Olen onnellinen, että voin edustaa heitä ja toimia heidän äänenään. Vuosien ajan en hyväksynyt omaa vammaisuuttani. Kun opin hyväksymään itseni, maailmani avautui.” .