Kategoriat Pitkät jutut

Plan-lehti 4/2022

Ilmastonmuutos uhkaa paimentolaisten monituhatvuotista elämäntapaa

Kahdeksan lapsen yksinhuoltaja Fade Dido ei tiedä, mikä hänen kotiseutujaan tuhoava ilmastonmuutos on, mutta hän tietää, mitä on jatkuvasti kaihertava nälkä. Ennätyksellinen nälkä­kriisi on osunut erityisen kovaa Etiopian paimentolaisiin, joiden elämää raju kuivuus nyt uhkaa.

Inka Kovanen

Kuvat:

Jani Toom

Korkealle ilmaan nousevat hiekkapyörteet kiertävät pahaenteisesti aavikon keskellä kohoavaa pakolaisleiriä. Paikallisen perimätiedon mukaan hiekkapyörteet ovat merkki siitä, ettei sateita ole luvassa.   

Viime vuosina perimätieto on enimmäkseen pitänyt paikkansa.

Tämä on Dubluk, maansisäisille pakolaisille tarkoitettu leiri Borenan alueella Etiopian eteläisessä Oromian osavaltiossa. Ennennäkemätön globaali nälkäkriisi kipunoi täällä erityisen kovaa. Alueen väestöstä noin 80 prosenttia on paimentolaisia, joiden pääelinkeino karjatalous on täysin riippuvainen sateista. Yli kahteen vuoteen sateita ei ole kuitenkaan tullut, ja juuri nyt näyttää siltä, että viideskin sadekausi epäonnistuu.

Ilman sateita ei ole karjaakaan. Sen on moni perhe saanut jälleen karvaasti kokea.

Leirillä asuva Fade Dido on 24-vuotias kahdeksan lapsen yksinhuoltaja. Vanhin lapsista on 10-vuotias poika ja nuorin, sylissä tuhertava Kali-tytär, vuoden ja yhdeksän kuukautta.

“Kun Kali syntyi, meillä oli vielä 50 lehmää. Nyt meillä ei ole jäljellä yhtäkään”, Dido kertoo.

Maidon korvikkeena vettä ja maissijauhoja

Borenan alueella arviolta yli 3,5 miljoonaa kotitalouseläintä on kuollut kuivuuden seurauksena. Se on paimentolaisille yksiselitteisesti täysi katastrofi, sillä karja merkitsee heille paitsi ruokaa myös ainoaa elinkeinoa ja tulonlähdettä.

“Meillä oli lehmien lisäksi myös kameleita, ja lapset saivat maitoa juodakseen. Myimme ylijäävän maidon, ja tuloilla ostimme ruokatarvikkeita. Nyt meillä ei ole edes öljyä, vain kilo maissijauhoja koko perheelle. Keitän jauhoja vedessä, lisään tilkan suolaa ja annostelen sitä lapsille lusikalla maidon sijaan”, Dido selittää ja silittää hellästi tytärtään, joka yrittää imeä äitinsä tyhjää rintaa.

Dido saapui lastensa kanssa leirille seitsemän kuukautta sitten. Samoihin aikoihin, viimeisenkin lehmän kuoltua, Didon puoliso värväytyi Etiopian armeijaan ansaitakseen perheelleen edes jotain. Sen koommin miehestä ei ole kuulunut.

Dido ei edes tiedä, onko puoliso hengissä.  

Apua ei riitä läheskään kaikille

Karjansa menettäneitä perheitä on koottu leireille eri puolille Borenaa, jotta viranomaisten ja järjestöjen on helpompi auttaa heitä. Vielä kävelemään pystyviä eläimiä on ohjattu ruokintakeskuksiin, joissa ne saavat rehua ja vettä.

Apua tulee, mutta sitä ei riitä läheskään kaikille. Kysymysmerkki on myös se, miten pitkään ihmiset joutuvat sinnittelemään ulkopuolisen avun varassa. Jos viideskin sadekausi epäonnistuu, kuten nyt näyttää, se tietää miljoonia nälkää näkeviä lisää koko Afrikan sarven alueella.

Tilanteen vakavuudesta kertoo, että lähimmän suuren kaupungin, Yabellon, kaduilla on ensimmäistä kertaa alkanut näkyä paimentolaisia kerjäämässä. Se on jotain, mihin elämäntyylistään ja perinteistään ylpeät paimentolaiset eivät hevin ryhdy.

Myös tyttöjen ja naisten seksuaalinen hyväksikäyttö ja lapsiavioliittojen määrä ovat lisääntyneet.

Leireillä vain vähän suojaa 

Tähän aikaan vuodesta yöt voivat olla varsin viileitä Dublukissa. Fade Dido asuu kuuden lapsensa kanssa oksien ja keppien varaan kyhätyssä asumuksessa. Kaksi lapsista asuu samalla leirillä asuvien sukulaisten luona.

Pressulla ja kankailla vuoratun asumuksen halkaisija on vajaat kolme metriä ja katto niin matalalla, että vain lyhyt aikuinen mahtuu seisomaan teltan keskellä. Äkillinen tuulenpuuska meinaa riuhtaista koko töllin ilmaan kesken haastattelun.

Vähäiset huonekalut ovat puupenkki ja oksista tehty hutera lavetti, jolla lapset nukkuvat ainoana pehmikkeenään koppurainen lehmänvuota. Peittoa heillä ei ole, lämmikkeen virkaa toimittavat tiukasti kyljessä makaavat sisarukset. Dido itse levittää paljaalle maalattialle pressunpalan ja käy sen päälle nukkumaan.

“Yöt ovat kylmiä, lapset sairastelevat ja yskivät paljon”, Dido kertoo.  

Ilmastonmuutos uhkaa vuosituhansia vanhaa elinkeinoa

Borenan alue on suurelta osin kuivaa alankoa, jolla kuivuudet eivät ole harvinaisia. Karjaa on näillä alueilla ennenkin kuollut joukoittain. Mutta ei koskaan näin paljon.

Ilmastonmuutos on voimistanut sään ääri-ilmiöitä, kuten kuivuuksia, ja tehnyt niistä useammin toistuvia. Pääosin globaalin pohjoisen aiheuttamat kasvihuonekaasut ovat nopeaa tahtia tuhoamassa tuhansia vuosia vanhaa elämäntapaa ja tekemässä näistä alueista yhä vaikeammin asuttavia. Vuohet ja kamelit kestävät kuivuutta paremmin, kun taas tärkeimpinä ja arvokkaimpina pidetyt lehmät sietävät sitä varsin huonosti.

Runsaan tunnin ajomatkan päässä Dillossa asuva Wamo Tura kuvailee, miten lehmät yksi toisensa perään kuolivat kuivuuden seurauksena.

Hänellä oli vielä jokin aika sitten peräti 59 lehmää, nyt ei enää ainuttakaan.

“Yritimme koko ajan liikkua eläinten kanssa veden ja laidunmaan perässä. Aina kun pystyimme myymään maitoa, ostimme eläimille rehua. Lehmät olivat kuitenkin päivä päivältä heikompia ja alkoivat kuolla. Kuivuus vain jatkui, emmekä enää saaneet lehmistä maitoa myytäväksi. Lopulta viimeinenkin lehmä kuoli”, viiden lapsen äiti kertoo.

Tilannetta kärjistää koronapandemia ja tuhansien kilometrien päässä Borenan paimentolaisista käytävä Ukrainan sota, joka on nostanut viljojen ja energian maailmanmarkkinahinnat pilviin. Se vaikuttaa konkreettisesti siihen, miten paljon esimerkiksi Etiopian hallitus ja avustusjärjestöt voivat ostaa ruoka-apua ja jakaa sitä nälkää näkeville.

On taisteluja käyty lähempänäkin. Kamppailu ilmastonmuutoksen vuoksi yhä niukemmiksi käyvistä resursseista ovat johtaneet yhteenottoihin ja karjavarkauksiin Etiopian ja Kenian rajaseuduilla asuvien etnisten ryhmien välillä.

“Joskus minun tekisi mieli KUOLLA” 

Fade Dido ei tiedä, mikä ilmastonmuutos on, mutta sen konkreettiset vaikutukset hän kyllä tuntee. Pahin niistä on sisuksia kovertava nälkä. Ja se, ettei hän äitinä pysty turvaamaan omille lapsilleen ruokaa.  

“Rakastan lapsiani. Mutta kun katson heitä ja muistelen aiempaa elämäämme paimentolaisina, minun tekisi toisinaan mieli tappaa itseni”, Dido sanoo.

Nuori äiti ruokkii aina ensin lapsensa ja syö sitten vasta itse, jos jotain jää. Aliravitsemuksen seurauksena lapset ovat kärsineet yskästä, oksentelusta, ripulista sekä heikotuksesta. Kaksi lapsista sairastui niin vaka-vasti, että Dido vei heidät terveyskeskukseen. Molemmat otettiin hoitoon vakavan aliravitsemuksen vuoksi.

Lapset saivat vakavan aliravitsemuksen hoitoon kehitettyä ravinteikasta tahnaa. Kun lapset kotiutettiin, Dido sai tahnaa kotiinviemisiksi ja tiukat ohjeet, ettei sitä saa antaa muille lapsille.

“Jaoin sen kaikille lapsille. Mitä muutakaan olisin voinut tehdä, kun kaikki ovat melkein samassa tilanteessa?”

Nyt päivän ainoa ruoka on useimmiten veteen keitetty laiha maissivelli. Joskus Dido saa hankittua muutakin ruokaa polttopuiden myymisestä saamillaan tuloilla.

“Lapset itkevät usein ja pitävät minut kiireisenä. Selviytymiskeinona kerron lapsille, mitä kaikkea aion hankkia. Yritän saada heidän ajatuksensa muualle”, Dido kertoo.

Kun lapset ovat todella nälkäisiä ja itkevät paljon, Dido valehtelee lapsille menevänsä läheiseen kylään ostamaan ruokaa.

“Oikeasti menen vähän paremmin toimeentulevien naapurien luo ja sanon, että lapseni itkevät nälkäänsä, voitteko antaa heille jotain. Haen naapureille vettä ja kerään polttopuita ja tuon lapsille sen, mitä saan.” 

Kuivuus vie lapsilta tulevaisuuden

Kuivuudet ovat lisänneet myös koulupudokkuutta. Aiemmin perheet hankkivat karjasta saatavilla tuloilla koulutarvikkeet ja koulupuvun. Ainoan tulonlähteen ehdyttyä perheillä ei ole enää varaa ostaa pakollisia koulutarvikkeita – ja jos vähäisiä tuloja onkin, ne käytetään nyt muuhun kuin kyniin ja vihkoihin.

“Kun yritämme hakea lapset takaisin kouluun, heidän vanhempansa sanovat, ettei heillä ole ruokaa, vaatteita tai tarvikkeita, jotta voisivat lähettää lapsensa kouluun”, läheisen Dillon alueen koulujohtaja Galgalo Delacha kertoo.

Jo neljä alueen 22 koulusta on joutunut sulkemaan ovensa kuivuuden vuoksi. Yhteensä 175 tyttöä ja 164 poikaa on keskeyttänyt koulunkäyntinsä. Vaikka tässä sukupuoli-jakauma on kutakuinkin tasan, kuivuus koettelee eniten tyttöjä, erityisesti teinityttöjä, ja vanhuksia.

“Tytöt kantavat suurimman taakan kotitöistä. He hakevat vettä, keräävät polttopuita myytäväksi ja hakevat sekä valmis-tavat ruokaa”, Delacha sanoo.

13-vuotias Alima Hussein joutui lopettamaan koulun viisi kuukautta sitten. Se oli lääkäriksi tai sairaanhoitajaksi haluavalle tytölle kova paikka.

“Itkin koko ajan, en halunnut lopettaa koulua. Mutta tiedän myös tilanteemme ja siksi suostuin”, tyttö kertoo vakavana.

Tilanne on sama kuin tuhansilla muillakin perheillä. Aliman perheen kaikki 42 lehmää kuolivat, eikä vanhemmilla ollut enää varaa lähettää lapsiaan kouluun.

Nyt Aliman päivät kuluvat vettä ja polttopuita hakiessa sekä nuoremmista sisaruksista huolehtiessa.

“Elämä on tytöille vaikeaa. Pojat sen sijaan tekevät mitä haluavat ja syövät useammin”, Alima sanoo.  

Lapsille parempi tulevaisuus 

Fade Didon kahdeksasta lapsesta kolme vanhinta kävi aiemmin koulua. Koulunkäynti loppui siihen, kun perhe muutti pakolaisleirille. Nyt lapset ovat toimettomina päivät pitkät. Karulla leirillä ei ole juuri tekemistä.  

“Kun he saivat maitoa, he jaksoivat vielä leikkiä. Nyt he vain itkevät.”

Toisinaan kahdeksanvuotias Lasi-tytär lähtee äitinsä mukaan keräämään polttopuita.

Dido itse joutui lopettamaan koulunkäynnin 14-vuotiaana, koska hän meni naimisiin ja sai heti lapsen. Samaa tulevaisuutta hän ei halua lapsilleen.

“Tiedän kokemuksesta, ettei tällainen elämä ole enää mahdollista. Vaikka huomenna sataisi, se ei auttaisi meitä miten-kään, sillä menetimme jo kaiken karjan emmekä me viljele maata”, Dido sanoo.

Dido ei silti usko voivansa luopua kokonaan paimento-laisten elämäntavasta.

“Itselleni on jo liian myöhäistä, en voi palata kouluun. Mutta tarvitsen karjaa, jotta voin pitää lapseni koulussa valmistumiseen asti. Haluan, että lapseni opiskelevat ja hankkivat itselleen ammatin. Haluan, että he saavat paremman tulevaisuuden.”