”Minusta tuli selviytyjä”

Sakuntala, 35, häärii myyntipöytänsä takana Sunsarissa, itäisessä Nepalissa. Hän myy teetä ja pientä purtavaa torin vilinässä kulkeville ihmisille.

Tulojensa avulla Sakuntala elättää perheensä ja maksaa poikansa koulutuksen. Matka tähän asti ei ole kuitenkaan ollut helppo.

Sakuntala on vanhempiensa kolmas lapsi. Perheensä köyhyyden takia hänen täytyi jättää koulunkäyntinsä kesken. Kun Sakuntala oli 20-vuotias, hänen vanhempansa etsivät hänelle aviopuolison ja järjestivät avioliiton. Vuosi häiden jälkeen Sakuntala synnytti poikansa, mutta aviomiehen alkoholiongelma varjosti arkea.

”Ei ollut sellaista päivää, jona mieheni ei olisi lyönyt minua. Itkin joka päivä ja sain myös fyysisiä vammoja”, Sakuntala kertoo.

Selviytyäkseen ja ruokkiakseen vauvansa Sakuntala joutui pyytämään rahaa vanhemmiltaan, jotka yrittivät auttaa tytärtään.

”Häpesin pyytää apua vanhemmiltani, sillä he olivat köyhiä, mutta minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa. Aviomieheni ei osallistunut perheen elättämiseen. Ei tuntunut mukavalta turvautua vanhempiini, mutta he olivat ainoat, joihin luotin.”

Ero vaati rohkeutta

Sakuntala tunsi olonsa joka päivä nöyryytetyksi parisuhteessaan.

”Se oli kauheinta aikaa, jonka olen elämässäni kokenut. Vartaloni arpien lisäksi sain henkisiä traumoja enkä halunnut enää jatkaa elämääni alkoholistimieheni kanssa. Eräänä päivänä päätin jättää hänet. Päätöksen tekeminen vei vuosia, mutta lopulta sain voimaa pakenemiseen.”

Nepalissa avioero koetaan yhä häpeällisenä ja eronneisiin naisiin ja miehiin suhtaudutaan hyvin eri tavoin. Miehet voivat mennä uudestaan naimisiin ilman häpeää ja syyllisyyttä. Eronneet naiset sen sijaan kohtaavat usein syrjintää ja mustamaalaamista, jopa väkivaltaa.

Naisia pidetään usein syyllisinä epäonnistuneisiin avioliittoihinsa, sillä heidän odotetaan tottelevan puolisoitaan ja sietävän kaiken. Monet naiset päättävätkin jäädä avioliittoonsa, vaikka kärsisivät väkivallasta ja uskottomuudesta.

Siksi Sakuntalan päätös jättää puolisonsa oli erityisen rohkea. 

”Eropäätös oli pelkästään minun, ja olen kiitollinen, että pystyin siihen. Se päivä, jolloin lähdin, oli minulle suuri helpotus. Palasin poikani kanssa omaan kotiini vanhempieni luo.”

Naisten taloudellinen kriisi

Sakuntalan palattua lapsuudenkotiinsa selvisi, ettei hänen vanhemmillaan olisi enää varaa elättää tytärtään ja tämän pientä poikaa. Sakuntalan täytyi löytää työtä, mutta ilman koulutusta tai työelämätaitoja se ei ollut yksinkertaista.

”Yhteisössäni on myös muita naisia, jotka käyvät läpi aivan samoja asioita. Monet perheväkivallasta selviytyneet naiset kamppailevat samaan aikaan taloudellisessa kriisissä. Meillä ei ole koulutusta eikä mitään taitoja, joilla voisimme työllistyä.”

Koronapandemian aikana Sakuntalan työllistymismahdollisuudet huononivat entisestään. 

Sakuntala totesi, että lähin paikka löytää töitä olisi Siligurin kaupunki Intiassa. Koska vaihtoehtoja ei juurikaan ollut, Sakuntala alkoi suunnitella lähtöä, vaikka hänen olisi pitänyt jättää poikansa vanhempiensa luo. 

”Minulla ei ollut minkäänlaista ajatusta, miten saisin töitä Intiassa. Ainoa tavoitteeni oli saada tuloja, jotta voisin mahdollistaa pojalleni hyvän koulutuksen. Halusin pystyä maksamaan hänen koulunkäyntinsä ja tarjoamaan hänelle kunnollisen elämän.”

Siirtolaisnaisten turvaton elämä

Joka vuosi tuhannet nepalilaiset naiset etsivät työtä ulkomailta. Siirtolaisnaiset ovat motivoituneita ja uskovat saavansa toisenlaisia mahdollisuuksia kuin kotimaassaan, mutta heille löytyy harvoin turvallisia työpaikkoja. Naisilla on suuri riski joutua hyväksikäytetyiksi ja huonoihin työolosuhteisiin. He ovat laittomassa ja turvattomassa asemassa yhteiskunnassa ja kohtaavat niin terveysriskejä kuin leimautumista.

Plan International on lisännyt ProTEct-hankkeen avulla tietoisuutta ihmiskaupasta ja laittomasta siirto-laisuudesta. Tavoitteena on estää lapsi- ja ihmiskauppaa Nepalissa. Hanke on vahvistanut mekanismeja lapsikauppaa vastaan, kehittänyt kotiuttamisprosesseja ja tukenut ihmiskaupasta selvinneitä sekä ihmisiä, jotka ovat vaarassa joutua ihmiskaupan uhreiksi.

Plan tarjoaa yhteistyössä paikallisten kumppaneidensa kanssa koulutusta ja tukea nuorille, jotka jakavat tietoa omissa yhteisöissään. Järjestö on myös perustanut neljä tukikeskusta Banken ja Sunsarin alueille Nepalissa, joissa on suuri määrä ihmiskauppatapauksia. 

Sakuntala osallistui Planin järjestämiin tilaisuuksiin. Hänen todettiin olevan suuressa riskissä joutua ihmiskaupan uhriksi, kun hän kertoi aikeistaan matkustaa Intiaan töitä etsimään. Sakuntala sai tietoa siirtolaisuuden riskeistä, ja Planin työntekijät kartoittivat hänen kanssaan muita mahdollisuuksia. Tämän jälkeen hän perui suunnitelmansa Intiaan lähtemisestä.

”Voin muuttaa kohtaloni”

Sakuntala pääsi mukaan Planin työelämätaitojen kurssille, jolla hän sai tietoa oman yrityksen käynnistämisestä. Kurssin käytyään Sakuntala sai tarvikkeet oman myyntipisteen perustamiseen: kaasuhellan, kaasupullon, kattiloita ja pannuja, laseja, lautasia, lusikoita ja teepannun.

Koska Sakuntalan myyntipiste on siirrettävä, hän voi liikkua sen kanssa kaikkialle, kuten bussiasemille, toreille ja tapahtumiin.

”Itsevarmuuteni on kasvanut yritystoimintani mukana. Nyt uskon, että pystyn jatkossakin maksamaan poikani koulutuksen. Minulle on tuonut paljon iloa ja toivoa, että voin itse muuttaa kohtaloani.”

Sakuntalan isä on kiitollinen tyttärensä saamasta tuesta, joka on muuttanut perheen elämän.

“Luulimme, että Sakuntala saisi onnellisen elämän avioliitossaan, mutta näin ei käynyt. Olemme onnellisia, että hänen ei tarvinnut jäädä puolisonsa hyväksikäytettäväksi. Nyt hänellä on säännölliset tulot, ja olemme iloisia seuratessamme hänen kehittymistään”, isä sanoo.

Planin tiimi on antanut Sakuntalalle neuvoja myös säästämisestä ja tulojen kasvattamisesta. Tällä hetkellä Sakuntala ansaitsee 1 500–2 000 Nepalin rupiaa (noin 11–15 euroa) päivässä. 

”Nyt minulla on menestynyt pienyritys omassa kylässäni. Olen ylpeä siitä, että olen pystynyt elättämään perheeni päättäväisyydelläni. Elämäni ei ole ollut helppoa, ja olen ylittänyt monia esteitä tullakseni yrittäjäksi. Avioliitossani tuntui, ettei minulla ole toivoa paremmasta tulevaisuudesta, mutta olen selviytynyt.”