13-vuotias Cephas seisoo kylässään Ghanassa.

”Siskoni eristettiin muusta perheestä kuukautisten aikana”

Planin kerhon aktiivijäsen Cephas haluaa lopettaa kuukautisiin liittyvän häpeän ja syrjinnän kulttuurin.

Cephas on 13-vuotias ghanalainen koulupoika. Vielä pari vuotta sitten hän pilkkasi yhdessä kavereidensa kanssa tyttöjä, joilla oli kuukautiset. Hänelle oli opetettu, että tytöt ovat kuukautisten aikana epäpuhtaita ja että heitä on parasta vältellä vuotopäivinä. Koska pojat eivät tienneet, milloin tytöillä oli kuukautiset, he karttelivat varmuuden vuoksi kaikkia puberteetti-ikäisiä tyttöjä.

Ennen Cephas vältteli myös kolmea siskoaan heidän kuukautistensa aikana. Siskot joutuivat pysyttelemään erillään muusta perheestä vuotopäivinä.

“Yhteisössämme elää kuukautisiin liittyviä myyttejä, ja se vaikuttaa tyttöjen ja naisten kohteluun. Heitä kohdellaan kuukautisten aikana kuin hylkiöitä. He eivät saa kokata perheelleen tai koskea yhteisiin tavaroihin, koska he ovat muka likaisia”, Cephas kertoo.

Häpeän ja syrjinnän takia moni tyttö jää pois koulusta kuukautisten aikana. Joidenkin opinnot katkeavat kokonaan, kun heidän kuukautisensa alkavat.

Puuttuakseen ongelmaan Plan perusti Cephasin kouluun terveyskerhon, jossa tytöt ja pojat keskustelevat yhdessä muun muassa kuukautisista. Aluksi pojat olivat haluttomia liittymään mukaan, mutta yksi pojista innostui käymään kokouksissa ja houkutteli myös Cephasin mukaan.

Nyt Cephas on ollut kerhon aktiivinen jäsen jo kahden vuoden ajan. Hän kertoo ymmärtäneensä, miten monet taikauskoiset käsitykset pitävät yllä syrjintää hänen yhteisössään ja koulussaan.

Asennemuutos muutti siskojen kohtelun

Cephas pyrkii muuttamaan asioita jakamalla kuukautissiteitä ja keskustelemalla muiden kanssa kuukautisiin liittyvistä harhaluuloista.

“Haaveeni on, että pojat ja miehet ymmärtävät, että kuukautiset ovat tyttöjen ja naisten elämään kuuluva luonnollinen asia eivätkä mitään epäpuhdasta. Opittuani asioista minua harmittaa, miten aiemmin kohtelin siskojani”, hän kertoo.

Cephasin mielestä hänen paras saavutuksensa toistaiseksi on isänsä asenteiden muuttaminen.

“Nykyisin siskoni saavat nukkua sisällä talossa kuukautistensa aikana. Isäni on alkanut ymmärtää, ettei kotimme päälle lankea mitään pahuutta, vaikka siskoni osallistuvat perhe-elämään myös kuukautisten aikana.”

Tytöt samalle viivalle

Tyttösponssina varmistat, että tytöt eivät jää sukupuolensa takia taka-alalle. Tue tyttöjä tuntemaan oikeutensa ja puolustamaan niitä.

Marie seisoo oviaukossa ja katsoo päättäväisenä kameraan.
1/2021 Kategoriat
Plan-lehti 1/2021

Kiberan tytöt puolustavat unelmiaan

Signe Holme
Maja Bygvrå
Kuvat:
Signe Vilstrup