Painiva ja laulava mummu on tukenut tyttöjä jo yli 20 vuotta
Oululainen Sinikka Uusimäki ryhtyi Plan-kummiksi, koska tiesi omasta kokemuksesta, miten rankkaa on kantaa yksin vastuu lapsista.
Kuka olet?
Olen Sinikka Uusimäki, 68-vuotias Oulussa ja Kaustisella asuva eläkeläinen. Opetin 40 vuotta yläkoululaisille kieliä, kaupallisia aineita ja opinto-ohjausta.
Miten sinusta tuli Plan-kummi?
Jäin leskeksi 37-vuotiaana mieheni kuoltua syöpään. Lapseni olivat tuolloin 7- ja 13-vuotiaita.
Tiesin, miten rankkaa on kantaa yksin vastuuta arjesta, ja haluni auttaa vielä heikommassa tilanteessa olevia lapsia ja perheitä oli itänyt minussa jo jonkin aikaa.
Vuonna 2000 katsoimme kuopukseni, tuolloin 13-vuotiaan tyttäreni, kanssa televisiosta ohjelmaa, jossa Plan etsi uusia kummeja. Tyttäreni pyysi, että ottaisimme kummilapseksi tytön. Hän lupasi huolehtia yhteydenpidosta. Niin meistä tuli kuusivuotiaan etiopialaisen tytön kummeja.
Mikä on paras muistosi kummiudesta?
Oli ihana seurata tytön kasvua. Yksi kohokohta oli, kun yhteisöön saatiin lahjoitusrahoilla juokseva vesi.
Vuonna 2010 perhe poistui Planin toimialueelta, ja menetimme yhteyden tuolloin 15-vuotiaaseen kummityttöömme. Hyvästejä ei ollut mahdollista jättää, koska muutto tuli yllätyksenä eikä Planilla ollut tietoa muuttoaikeista. Myöhemmin saimme kuulla perheen muuttaneen Etiopian pääkaupunkiin Addis Abebaan. Perhe voi hyvin, isä on autonkuljettaja, äiti kotirouvana ja lapset opiskelevat. Kummityttömme valmistui sihteeriksi.
Mitä asioita haluat erityisesti edistää lahjoituksellasi?
Nyt olen Tyttösponssi-lahjoittaja ja haluan tukea tyttöjen koulunkäyntiä. Haluan, että tytöt saisivat mahdollisuuden itsenäiseen elämään ja voisivat valmistua ammattiin.
Mitä sanoisit ihmiselle, joka pohtii Planin lahjoittajaksi ryhtymistä?
Kummina olo tuottaa iloa pitkään, ja sillä voi vaikuttaa ratkaisevasti lasten ja perheiden elämään. Pienistä puroista kasvaa suuri virta.
Mistä saat hyvää mieltä arkeesi?
Rakastin työtäni, mutta nyt rakastan eläkkeellä oloa. Saan tehdä mitä haluan ja milloin haluan. Erityisen hauskaa on olla mummu ja bonusmummu. Minulla on neljä lastenlasta, miehelläni viisi. Olen aika hulvaton mummu ja leikin lasten kanssa heidän leikkejään, paininkin pyynnöstä. Painista innostunut kolmevuotias pojantytär oppi nopeasti kysymään, onko hartiat kentässä.
Mieheni kanssa musisoimme usein. Hän soittaa kitaraa, ja laulamme yhdessä. Laulu on minulle todella tärkeää, opin kuulemma hyräilemään ennen kuin opin kävelemään ja puhumaan. Joskus innostun osallistumaan karaokekilpailuihin.
Ulkona ja luonnossa liikkuminen ovat minulle tärkeitä. Lappiin on päästävä joka syksy ruskaa ihailemaan. .