Alla näet hakuasi vastaavat sisällöt. Mikäli et löytänyt etsimääsi, tutustu usein kysyttyihin kysymyksiin tai ota yhteyttä.

Alla näet hakuasi vastaavat sisällöt. Mikäli et löytänyt etsimääsi, tutustu usein kysyttyihin kysymyksiin tai ota yhteyttä.

Plan-kummit ovat mukana tukemassa kummilapsen yhteisön kehitystä ja lapsen kasvua kohti aikuisuutta. Kirjeenvaihto on vapaaehtoista, mutta kannustamme siihen lämpimästi, sillä se tuo paitsi paljon iloa kummille myös monenlaisia positiivisia vaikutuksia kummilapsen elämään.
Ajatusten vaihtaminen kirjeitse on hieno tapa tutustua lapsen elämään ja kulttuuriin. Kirje tarjoaa lapselle konkreettisen yhteyden kummiin ja voi olla hyvin merkityksellinen osa kummisuhdetta.
Plan Internationalin ja RMIT-yliopiston Changing Lives 2024 -tutkimuksesta selviää, että kirjeenvaihto voi myös vahvistaa lapsen itsetuntoa ja luottamusta tulevaisuuteen. Kannustus ja huomio tukevat lasta monin tavoin, ja ne heijastuvat myönteisesti esimerkiksi koulunkäyntiin, hyvinvointiin ja iloon arjessa.
Varsinaisia lahjoja tai rahaa kummilapselle ei voi lähettää, koska toiminnan tavoitteena on tukea kaikkia lapsia tasapuolisesti ja vahvistaa koko yhteisön hyvinvointia. Kirjeistä syntyvä yhteys, kannustavat sanat ja tunne siitä, että joku välittää, ovat usein arvokkainta, mitä lapselle voi antaa.
Kaikki kummiposti kulkee aina Planin kautta ja sähköisesti. Kummit voivat kirjoittaa kummilapselle plan.fi/omaplan -palvelussa osoitteessa oma.plan.fi. Kummi voi valita jonkun valmiista kirjepohjista, joihin voi lisätä oman tervehdyksen, tai kirjoittaa kirjeen kokonaan itse.
Kategoriat Pitkät jututKun ugandalainen perheenisä Osapi tarttui pulloon, koko perhe alkoi pelätä huutoa ja lyöntejä. Nykyisin kodissa on naurua ja lämpöä. Mitä tapahtui,
ja miten Plan liittyy muutokseen?
Kategoriat Pitkät jututBangladeshilaisille Shiflalle ja Rialle kuukautiset tarkoittivat ennen kieltoja, hiljaisuutta ja poissaoloja koulusta. Oikea tieto ja toimivat saniteettitilat muuttivat kaiken. Enää kuukautiset eivät ole este tyttöjen vapaudelle ja koulunkäynnille.
Kategoriat KolumniMeissä naisissa ja tytöissä on valtava voima, kunhan katsomme samaan suuntaan. Siskous ei synny pelkästään yhteisestä kokemuksesta tai sukupuolesta vaan myös halusta purkaa rakenteita, jotka asettavat meidät keinotekoisesti vastakkain, Tuija Pehkonen pohtii.
Kategoriat Pitkät jututTasa-arvon toteutumiseen tarvitaan mukaan meitä jokaista. Tasa-arvoisesta yhteiskunnasta hyötyvät kaikki. Tyttöjen oikeuksia edistävät miehet kertovat ajatuksiaan siitä, miten ja miksi meistä jokainen voi olla tyttöjen puolella ja edistää tasa-arvoisempaa maailmaa.
Kategoriat Pitkät jututZimbabwen kultakaivokset ovat joillekin onnenkantamoinen, toisille kirous. Teiniäiti Buhle työskentelee viikonloput kaivoksilla vauva selässään ja käy arkisin koulua.
Kategoriat Kummit ja Tyttösponssi-lahjoittajatTammikuussa edesmennyt Leea Vikman lahjoitti kahdeksasosan perinnöstään Planille. Läheisille testamenttilahja ei tullut yllätyksenä.
Kategoriat Kirjavinkit