”Syömme vain, jos saamme naapureilta ruokaa”

Mosambikin Cabo Delgadossa on käynnissä monisyinen humanitaarinen kriisi. Väkivaltaisuudet ovat koetelleet Tansaniaan ja Intian valtamereen rajautuvan syrjäisen maakunnan asukkaita vuodesta 2017. Tämän vuoden alussa erityisesti islamististen ryhmien hyökkäykset kiihtyivät.

Kaasuvaroiltaan rikasta mutta väestöltään köyhää maakuntaa on kohdannut laaja ruokapula, joka johtuu levottomuuksien lisäksi luonnonkatastrofeista. Ilmastonmuutos on voimistanut hirmumyrskyjä, tulvia ja kuivuuskausia.

Cabo Delgadon alueella asuu yli 2,2 miljoonaa ihmistä, joista jo 800 000 on joutunut jättämään kotinsa hengenvaaran, pelon ja nälän takia. Valtaosa heistä on maansisäisiä pakolaisia.

Plan työskentelee Cabo Delgadossa tukeakseen haavoittuvimpia ryhmiä. Suojelemme erityisesti tyttöjä ja naisia hyväksikäytöltä ja väkivallalta, jotka ovat lisääntyneet kriisin aikana.

Betistä tuli perheensä pää vain 15-vuotiaana. Hänen vanhempansa kuolivat Cabo Delgadon levottomuuksissa, ja Beti pakeni seitsemän sisaruksensa ja isovanhempiensa kanssa Chiureen toiselle puolelle maakuntaa. Kun myös isoisä kuoli, Beti jäi huolehtimaan heikkokuntoisesta isoäidistään ja pikkusisaruksistaan.

Ruokapula ja kuivuus koettelevat Chiuressa erityisesti pakolaisväestöä. Betinkin perhe on riippuvainen Maailman ruokaohjelman WFP:n avustuksista. Ruokajakeluissa on kuitenkin ollut pahoja katkoja. Usein perhe syö vain kerran päivässä.

”Kotonani Mocimboa da Praiassa kävin seitsemättä luokkaa, ja koulun jälkeen autoin äitiä viljelyksillä. Meillä oli runsaasti ruokaa”, Beti kertoo.

Nyt Beti on joutunut jättämään koulun kesken, koska lähin yläkoulu on 16 kilometrin päässä ja Beti on kiireinen huolehtiessaan sisaruksistaan. Hän haaveilee, että voisi opiskella jonain päivänä sairaanhoitajaksi.

”Täällä maa on niin kuivaa, että harvat vihannekset menestyvät.”

Ada

Kolmatta luokkaa käyvä Amina menee usein kouluun nälkäisenä.

Hän on asunut perheensä kanssa helmikuusta asti maansisäisten pakolaisten hätämajoituksessa. Perhe ei ole onnistunut vieläkään rekisteröitymään virallisen ruoka-avun piiriin. Pakolaisten määrä on kasvanut niin suureksi, etteivät ruoka-apua jakavat järjestöt pysy rekisteröintitahdissa eikä niillä riitä ruokaa kaikille tarvitseville. Niinpä Adan perhe on riippuvainen naapurien antamasta riisistä ja muusta satunnaisesta ruoasta.

”Jos saamme ruokaa, syön kaksi kertaa päivässä. Joskus minä ja siskoni emme syö mitään. Toisinaan äitimme ei syö mitään”, Amina kertoo.

14-vuotias Tima odottaa esikoistaan yhdeksännellä kuulla. Hänen vanhempansa jättävät usein aterioita väliin, jotta raskaana oleva tytär saa syödäkseen. Perheessä on myös kolme nuorempaa lasta.

Tima tuli raskaaksi perheen pakomatkalla. Tieto raskaudesta tuli järkytyksenä.

”En tiennyt, että se olisi mahdollista. Luulin, että olen liian nuori odottamaan vauvaa”, Tima kertoo.

Perhe on saanut uudessa kotikylässään maatilkun viljeltäväksi, mutta kuivuuden takia satoa ei ole tullut.

”Olen huolissani, ettei ruokaa ole tarpeeksi vauvalleni.”

Ada on nuori kolmen lapsen äiti. Hän pakeni levottomuuksia ja asuu nyt hylätyssä savi-majassa Chiuren alueella. 

Joinakin päivinä Adan perhe saa ruokaa naapureilta, jotka ovat myös pakolaisia. Ada kertoo, että paikalliset kohtelevat pakolaisia vihamielisesti ja kehottavat heitä lähtemään kotiin.

Kun ruokaa ei ole, Ada kerää lehtiä savannilta ja keittää niistä teetä. Hän on huolissaan erityisesti taaperoikäisestä pojastaan, joka kärsii ripulista ja vatsan turvotuksesta. 

”Täällä maa on niin kuivaa, että harvat vihannekset menestyvät. Kotona meillä oli hedelmällistä maata. Niin monet meistä haluaisivat mennä takaisin, mutta kotiseudullamme tapetaan yhä ihmisiä.”

Elena pakeni kotikylästään sen jälkeen, kun aseelliset joukot olivat surmanneet hänen siskonsa. Nyt Elena asuu väliaikaismajoituksessa vuoden ikäisen poikansa kanssa.

Poika on alkanut sairastella, koska on saanut pitkään ravinnokseen vain riisiä ja herneitä.

Elena on aloittanut yritystoiminnan auttaakseen lastaan. Hän myy osan saamastaan riisistä ja ostaa aineksia paikallisen oluen, kabangan, tekemiseen. Vaatimattoman voittonsa avulla hän ostaa pojalleen ravitsevaa ruokaa, kuten maapähkinävoita.

”Välillä ihmiset varastavat minulta, ja välillä juopuneet asiakkaani ahdistelevat minua. Mutta en tiedä, mitä muutakaan voin tehdä”, sinnikäs yrittäjä kertoo.