Loppu turhalle kuluttamiselle

Iida Riekko

Miksi himoitsemme jatkuvasti uusia tavaroita ja elämyksiä? Miten kierteen saa loppumaan, ja mitä voimme löytää tilalle? Muun maussa näitä kysymyksiä toimittaja ja somevaikuttaja Julia Thurén pohtii polttavan ajankohtaisessa kirjassaan Kaikki kuluttamisesta.

Thurén ruotii aihetta raikkaalla ja yleistajuisella tyylillä. Hän kirjoittaa rehellisen omakohtaisesti ja itseironisesti eikä moralisoi luki­jaa. Kirja sisältää myös eri alojen asiantuntijoiden ajatuksia kuluttamisesta ja avaa muun muassa kapitalismin historiaa, kierto­taloutta ja vastuullisen sijoittamisen perusteita.

Kirja muistuttaa, että ilmaston­muutos vaatii suuria ja kiireisiä muutoksia niin kuluttajilta kuin valtioiltakin – mutta uusien ratkaisujen ei tarvitse tarkoittaa pelkkää luopumista ja ankeutta. Thurén valottaa myös, miksi hyväntekeväisyys­järjestöille lahjoittaminen on sijoitus, joka lisää sekä muiden että omaa hyvinvointia.

Teos on jatkoa Thurénin esikoisteokselle Kaikki rahasta. Thurén kirjoittaa blogia Juliaihminen ja pitää Yle Areenassa podcastia Melkein kaikki rahasta.

Julia Thuren: Kaikki kuluttamisesta – Näin aloin käyttää rahojani paremmin. Gummerus 2021.