Klassinen intialainen laulu kohtaa syntetisaattorit

Kalle Heino
Kalle Heino

Intiassa syntynyt ja Yhdysvalloissa asuva säveltäjä, laulaja ja syntetisaattoriekspertti Arushi Jain yhdistää debyyttialbumillaan Under the Lilac Sky klassista intialaista laulua kokeelliseen syntetisaattorimaailmaan särmikkään hypnoottisella tavalla.

Jainin mukaan albumi on tarkoitettu kuunneltavaksi erityisesti auringonlaskun aikaan, ja siihen suuntaan levyn synteettiset fiilistelyt selvästi vievätkin. Ilman varsinaisia perkussioita tai rumpuja levy ei ehkä tarjoa tyypillisintä kuuntelukokemusta mutta toimii mainiona äänimaisemana, joka rauhoittaa mielen hetkeksi pois arjen hektisestä hässäköinnistä. Kun eteerisiä lauluja säestävät modulaarisyntetisaattorit alkavat muodostaa vangitsevan rytmisiä kuvioita, kappaleet vievät kuulijan mukanaan toiseen todellisuuteen luontevan vaivattomasti.

Epäilykset massaan hukkuvasta meditaatiotaustamusiikista karisevat pois viimeistään Look How Far We Have Come -kappaleen tuhdisti möyhivän synabassopörinän myötä. Jainilla on elektroniseen musiikkiin särmikäs visio, josta hän ei tingi hetkeäkään.

Arushi Jain: Under the Lilac Sky. Leaving Records 2021.

Kuuntele Planin Spotify-listaa