Alla näet hakuasi vastaavat sisällöt. Mikäli et löytänyt etsimääsi, tutustu usein kysyttyihin kysymyksiin tai ota yhteyttä.
Artikkelit, 6.9.2021
“En tiennyt, että minut oli silvottu”
Kun Sudan kriminalisoi tyttöjen sukuelinten silpomisen viime vuonna, nuoret ryhtyivät kertomaan yhteisöilleen silpomisen vaaroista. 20-vuotias Shadia tekee yhteistyötä Planin kanssa estääkseen vanhempia silpomasta tyttäriään.
Shadia, 20, ei muista, milloin hänet silvottiin. Kun hän alkoi kärsiä teini-iässä voimakkaista kuukautiskivuista, hän kääntyi äitinsä puoleen.
”Siihen asti olin elänyt normaalia elämää. En tiennyt, mitä minulle oli tehty. Sanoin äidilleni, ettei minulla ollut aikaisemmin ollut samanlaisia kipuja. Silloin hän kertoi minulle, että minut oli silvottu. Kysyin häneltä, miksi hän teki sen minulle. Nuorempana en ymmärtänyt, mutta nyt ymmärrän.”
Yli 86 prosenttia sudanilaisista 15–49-vuotiaista naisista ja tytöistä on kokenut jonkinasteista sukuelinten silpomista. Silpominen perustuu syvälle juurtuneisiin normeihin, virheelliseen tietoon ja vahingollisiin sukupuolistereotypioihin, joilla pyritään kontrolloimaan naiskehoa ja syrjimään tyttöjä ja naisia heidän kunniansa suojelemisen verukkeella.
Vaikka tyttöjen sukuelinten silpomisesta tuli viime vuonna rangaistava rikos, käytäntö on yhä voimissaan.
Tyttökerhot luovat muutosta
Teemme yhteistyötä tyttöjen ja nuorten naisten kanssa An-Nil al-Abyadin osavaltiossa. Olemme perustaneet alueelle 21 tyttökerhoa, joissa tytöt voivat kokoontua keskustelemaan haitallisista normeista ja niiden vaikutuksesta tyttöjen elämään. Shadia kuuluu yhteen ryhmistä.
Ryhmissä tytöt oppivat myös johtamistaitoja ja poliittista vaikuttamista, jotta he saisivat rohkeutta puhua silpomisesta ja muuttaa yhteiskuntaa.
”Plan kertoi meille silpomisen riskeistä. Nykyään aina kun tapaamme äidin, joka haluaa silpoa tyttärensä, sanomme hänelle, että se on väärin ja kerromme omista kokemuksistamme”, Shadia selittää.
”Puhun perheille ja yhteisöille. Kerron heille, että silpominen on väärin ja laitonta, ja kuvailen silpomisen vaaroja.”
Yhteistyö nuorten kanssa on äärimmäisen tärkeää
Tarvitaan kaikkien tukea, jotta tyttöjen sukuelinten silpominen saadaan loppumaan kokonaan.
”Toiveenani on terve yhteiskunta, jossa ei tehdä vääriä valintoja. Vahingollisten käytäntöjen lopettaminen takaa turvallisen, varman ja terveen tulevaisuuden nuorille tytöille”, Shadia sanoo.
”Meidän täytyy rakentaa tytöille tulevaisuus. Emme voi muuttaa sitä, mitä meille on tehty, mutta meidän on annettava nuorille tytöille tavallinen elämä. Annetaan heidän tehdä omat päätöksensä.”
Loppu silpomiselle. Nyt.
Joka vuosi yli 3 miljoonaa tyttöä joutuu kokemaan sukuelinten silpomisen. Silpominen on haitallinen perinne, joka uhkaa tyttöjen terveyttä ja elämää. Sen lopettaminen on kuitenkin mahdollista.
Kansainvälistä tyttöjen sukuelinten silpomisen vastaista päivää vietetään 6. helmikuuta. Planin tyttösponssina sinä olet osa muutosta ja puolustat tyttöjen oikeutta väkivallattomaan elämään. Kuukausilahjoituksellasi lisäämme tietoa silpomisen haitoista ja tyttöjen oikeuksista, tuemme yhteisöjä muutoksessa ja edistämme tyttöjen vaikutusmahdollisuuksia.
Auta lopettamaan silpominen. Tule tyttösponssiksi alk. 10 € / kk >
Tilaa uutiskirje
Uutiskirjeemme tilaajana kuulet ensimmäisten joukossa tasa-arvotyöstämme ja muista ajankohtaisista tyttöjen oikeuksiin liittyvistä uutisista.
Tue tasa-arvoa kuukausilahjoittajana
Tule tyttöjen ja tasa-arvon puolelle.
Tyttösponssi-kuukausilahjoittajana olet tyttöjen liittolainen ja tasa-arvon puolustaja. Ryhtymällä tyttösponssiksi edistät tyttöjen koulutusta sekä autat torjumaan lapsiavioliittoja, liian varhaisia raskauksia ja tyttöjen sukuelinten silpomista
Lausunto rikoslain muuttamisesta (naisten sukuelinten silpominen)
Lausunto rikoslain muuttamisesta (naisten sukuelinten silpominen)
Loppu silpomiselle: irti haitallisista käytännöistä
Jotta vahingolliset käytännöt muuttuisivat, riittävän monen ihmisen on uskottava, että monet muutkin ovat muutoksessa mukana, kirjoittaa Plan International Etiopian seksuaali- ja lisääntymisterveyden -ja oikeuksien asiantuntija Philipos Petros blogikirjoituksessaan.
Pakolaisäidit suojelevat tyttäriään silpomiselta
Tyttöjen äidit Saafi, Cawo ja Rahma puhuvat silpomisen lopettamisen puolesta pakolaisleirillä Somalimaassa.