Oppitunteja vanhemmuuteen

Planin kurssilla Vietnamissa nuoret äidit ja isät oppivat, miten voivat tukea lastensa terveyttä ja hyvinvointia.

Hieu Van Trong
Kuvat:
Ngoc R’np

Ryhmä nuoria naisia ja miehiä on kokoontunut kylätilaan Huong Hoan alueella Pohjois-Vietnamissa. He ovat tulleet Plan Internationalin kurssille, jolla he keskustelevat ja oppivat vanhemmuudesta sekä ositiivisesta kasvatuksesta, jossa vanhemman käytös perustuu lapsen etuun autoritaarisen kasvatustyylin sijaan.

Planin kurssilla nuoret vanhemmat keskustelevat ja tekevät erilaisia tehtäviä, jotka auttavat heitä kasvattamaan lapsiaan positiivisilla menetelmillä.

Joukossa on kaksi uutta osallistujaa, 20-vuotias A Nhem ja 19-vuotias Hang. Molemmilla on vuoden ikäinen poika. Kuten moni samaan vähemmistökansaan kuuluva tyttö, myös A Nhem ja Hang avioituivat alle 18-vuotiaina.

Koska he saivat lapsensa hyvin nuorina, kummallakaan ei ollut aiempaa kokemusta lasten kasvattamisesta. Moni ryhmäkeskustelussa esiin nouseva asia on heille uusi.

“Tänään opin, kuinka voin valmistaa lapsille ravitsevaa ruokaa. Aion noudattaa näitä reseptejä, kun kokkaan lapselleni”, A Nhem kertoo.

Hänen miehensä on suorittamassa kaksivuotista pakollista asepalvelusta. Ilman puolison palkkatuloja perhe on tiukilla. A Nhem saa hieman tuloja kassavan kasvattamisesta ja myynnistä.

Isien roolia on tärkeää vahvistaa

Huong Hoan alueella on tavallista, että tytöt joutuvat jättämään jo varhain koulun kesken auttaakseen vanhempiaan peltotöissä. Pian sen jälkeen heidät naitetaan, ja moni saa lapsia jo teini-iässä. Erityisesti köyhimpien perheiden tytöt joutuvat naimisiin alaikäisinä.

Yhteisön perinteisiin kuuluu, että nuoret äidit palaavat peltotöihin pian synnytyksen jälkeen ja heidän anoppinsa huolehtivat vauvoista. Tämän käytännön vuoksi nuorten äitien vanhemmuustaidot jäävät usein vajavaisiksi.

“Anoppini kannustaa minua käymään tämän kurssin ja huolehtii lapsestani, kun käyn tapaamisissa”, Hang kertoo.

Hang pesee poikansa kanssa vihanneksia ennen ruoanlaittoa. Nuori äiti on oppinut Planin kurssilla, millainen ruokavalio tukee lasten terveyttä ja kasvua.

Plan järjestää Huong Hoassa ja muualla Quang Trin provinssissa koulutuksia, joiden tavoitteena on tarjota vanhemmille riittävät taidot lastensa fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin varmistamiseen.

Nuoret vanhemmat oppivat esimerkiksi ehkäisemään lasten aliravitsemusta terveellisen ja monipuolisen ravinnon avulla, ennakoimaan riskejä ja onnettomuuksia, antamaan ensiapua ja hoitamaan oikein yleisimpiä lastentauteja.

Plan rohkaisee isiä ottamaan vahvan roolin lastenkasvatuksessa ja edistää tasa-arvoista vanhemmuutta.

“Kun mieheni palaa kotiin, pyydän häntä mukaan ryhmään. Toivon, ettei lasteni elämästä tule niin vaikeaa kuin omastani”, Hang sanoo.

Vanhemmuuskurssien lisäksi Plan tukee alueen yhteisöjä monin tavoin. Järjestö esimerkiksi tukee tyttöjä jatkamaan koulunkäyntiä ja edistää nuorten työllisyyttä. Koulutuksen ja ammattitaitojen vahvistaminen on parhaita keinoja vähentää köyhyyttä ja ehkäistä liian varhaisia avioliittoja. 

Hangin pikkusisko Thach haluaa käydä koulun loppuun ennen naimisiin menoa ja äidiksi tuloa.
Plan kannustaa isiä aktiiviseen vanhemmuuteen. Kursseilla isät osallistuvat tasa-arvoisesti esimerkiksi ruoanlaittoon.
Kategoriat
Plan-lehti 2/2023

Nälkä ja pelko sulkevat kouluja Haitissa 

Lapset kohtaavat maailmanlaajuisen nälkäkriisin raskaimmat seuraukset Haitissa. Ruokapula ja turvattomuus rajoittavat etenkin tyttöjen elämää.

Kategoriat
Plan-lehti 2/2023

Ukrainalaisen äidin kirje

Plan International Ukrainan koulutusasiantuntija ja kolmen lapsen äiti Natalia Baitemirova kirjoitti avoimen kirjeen suomalaisille, koska halusi lisätä ymmärrystä ukrainalaisten perheiden elämästä ja kamppailusta sodan keskellä.

Kategoriat
Plan-lehti 2/2023

Koulutus ja yritystoiminta luovat toivoa

Koulutus ja yrittäjyys parantavat yhteisöjen elämää Bangladeshissa. Haavoittuvassa asemassa olevat perheet ovat saaneet Planilta tukea pienyritysten perustamiseen ja lasten koulunkäyntiin. Kun perheiden tulot kasvavat, lapsiavioliitot vähenevät.