Kategoriat Lyhyet jutut

Plan-lehti 2/2022

“Muutosta ei pidä haikailla, vaan se pitää tehdä itse”

Zimbabwessa ryhmä tyttöjä tekee suorapuheista mediasisältöä tabuaiheista, kuten teinien seksielämästä, sukupuolittuneesta hyväksikäytöstä ja mielenterveysongelmista. Suomen ulko­ministeriön tukeman hankkeemme osallistujat kertovat, mikä innostaa heitä aktivisteiksi.

Inka Kovanen

Kuvat:

Plan International Zimbabwe

Natasha, 19:

Nuorten seksielämästä pitää voida puhua avoimesti

”Tyttöjen aseman parantaminen on minulle tärkeää. Olen kiinnostunut naisten kuukautisterveydestä ja haluan gynekologiksi. Kuulin äidiltäni, ettei hänellä ollut nuorena varaa siteisiin. Monet käyttävät pelkkää paperia siteenä, eivätkä he välttämättä silloin käy koulua. 

Joskus jopa neljännes luokkakavereistani on ollut pois koulusta kuukautisten takia. He pelkäävät, että veri tahrii heidän vaatteensa, mikä olisi noloa.

Yhteisöni tytöt kohtaavat monia muitakin haasteita. Poikien koulutukseen panostetaan enemmän. Jos tyttö hakee osa-aikatöitä, hän saa kuulla, että työnantaja palkkaa mieluummin pojan tai miehen. Pojat osaavat käyttää teknologiaa paremmin, koska he ovat paljon tyttöjä enemmän tekemisissä tietokoneiden kanssa. Työpaikoilla pojat käyttävät tietokoneita, kun tytöt tekevät perinteiset paperityöt. 

Hain vuosi sitten mukaan Planin hankkeeseen Amplifying Girls Voices through Digital Arts. Suureksi ilokseni pääsin mukaan.

Jo ennen tätä projektia osallistuin koulussa väittelyihin ja pidin puheita, mutta nyt yleisöt ovat paljon suurempia esimerkiksi YouTuben kautta. Olen päässyt tekemään podcasteja, kirjoittamaan artikkeleita ja jopa näyttelemään pääosaa videossa. Olen myös oppinut kuvaamaan ja nauhoittamaan ääntä haastatteluissa.

Meitä ovat opettaneet parhaat mahdolliset toimittajat ja kirjoittajat. Olemme tehneet kaupallisen tason podcasteja, ja minusta tuntuu kuin voisin esiintyä vaikka CNN-kanavalla! 

Olemme tehneet sisältöjä esimerkiksi kehorauhan häpäisystä, lapsiäideistä sekä teineistä ja seksistä. Nuoret ovat seksuaalisesti aktiivisia, eikä seksistä pidättäytyminen ole välttämättä ratkaisu. Nuoret tapaavat toisiaan ja käyvät juhlissa. Joskus he voivat joutua väärään seuraan ja joutua pakotetuksi seksiin. Koska nuorten seksielämästä ei haluta puhua, he eivät voi kertoa tapahtuneesta edes vanhemmilleen. Tyttöjen hyväksikäyttö on yhteiskunnassamme niin normaalia, ettei siihen edes reagoida. 

Sekä nuoret että heidän vanhempansa ovat sosiaalisessa mediassa, joten tavoitamme molemmat ryhmät. Kun yritin puhua äitini kanssa ehkäisystä ensimmäistä kertaa, hän kieltäytyi. Sitten hän näki videoitamme ja tuli lopulta itse puhumaan aiheesta kanssani. Olin todella iloinen. 

Osa vanhemmista pahoittaa mielensä työstämme. Isompi kysymys on, mitä hyväksikäytölle pitäisi tehdä ja miksi nuoret joutuvat piilottelemaan näitä asioita vanhemmiltaan. 

Jaamme videoita ja podcasteja sosiaalisessa mediassa ja esitämme niitä koulumme kirjastossa. Esitysten jälkeen joku tulee aina sanomaan, ettei tiennyt seksuaalisesta hyväksikäytöstä somessa tai että seksuaalinen hyväksikäyttö on väärin.

Princess, 20:

Tyttöjä ei saa jättää yksin mielenterveysongelmien kanssa

”Valmistuin lukiosta vuonna 2019. En päässyt jatkamaan opintojani koronapandemian takia. Se oli rankkaa aikaa: kaikki ikäiseni olivat yliopistossa, mutta minä olin vain kotona.

Vuosi sitten lukioni runokerhon opettaja otti minuun yhteyttä ja ehdotti, että hakisin Planin hankkeeseen. Hän muisti, että olin osallistunut lukiossa väittely- ja puhekerhoon ja oppilaskunnan toimintaan sekä edistänyt tyttöjen oikeuksia. En ollut uskoa todeksi, että pääsin mukaan, koska olin todella masentunut ja menettänyt kaiken uskon itseeni.

Olen päässyt tekemään lyhytelokuvia ja näytellyt ensimmäistä kertaa elämässäni. Olen osallistunut useiden podcastien ja verkkolehtien tekoon.

Olemme käsitelleet erityisesti sukupuolittunutta väkivaltaa. Näyttelin videossa, joka kertoo siitä, miten helposti yhteiskunta tuomitsee tytöt, joita on hyväksikäytetty juhlissa.

Toinen minulle tärkeä teema on mielenterveys. Yhteiskunnassamme mielenterveysongelmista vaietaan tai niitä pidetään paholaisen aikaansaannoksina. Niistä pitäisi pystyä puhumaan avoimesti, eikä ketään saisi jättää yksin. Tiedän tämän kokemuksesta.

Suurin muutos tarvitaan suhtautumisessa tyttöihin. Me saamme nykyään kouluttautua aivan kuten pojatkin, mutta ääneen lausumattomien normien takia poikia arvostetaan enemmän. Jotkut vanhemman sukupolven naiset ja miehet pitävät meitä sijoituksena, joka realisoituu, kun olemme kypsiä avioon. Olemme hyödykkeitä, jotka pitää myydä tietyn ajan jälkeen.

Normien muuttaminen vie aikaa, mutta olemme päässeet alkuun. Uskontoa pidetään usein muutoksen esteenä, mutta olen nähnyt uskonnollisissa instituutioissa avoimuutta aiheillemme. Kirkon työntekijä kysyi minulta viime viikolla hankkeestamme. Olin varma, että käsittelemämme aiheet olisivat kirkolle liikaa, mutta yllätyksekseni hän ilahtui työstämme. Yhä useampi on alkanut kyseenalaistaa asioita, joita aiemmin pidettiin normaaleina.

Koulu on tärkeä muutoksen kannalta. Jokaisella lapsella on huoltaja, jolle hän kertoo koulussa oppimistaan asioista. Aikuiset saattavat ensin vastustaa tai epäillä uusia ajatuksia, mutta kun he törmäävät niihin toistuvasti, he saattavat muuttaa mielipidettään.

Nuoret taas ovat vastaanottavaisempia, kun he kuulevat näistä asioista ikäiseltään ihmiseltä, joka saattaa käydä läpi täsmälleen samoja asioita. Me emme tuomitse vaan yritämme aidosti käydä vuoropuhelua.

Lyhytelokuvat ovat erinomainen tapa tavoittaa ihmisiä, koska harvalla on nykyään aikaa lukea. Monet katsovat elokuvia puhelimillaan. Viihdyttävä sisältö voi mennä läpi perinteisiä kanavia paremmin ja olla hyvin tehokasta.

Tämä hanke on opettanut minulle, että olen itse elämäni suurin voimavara. Olen oppinut luottamaan itseeni. Aiemmin odotin, että ulkopuolinen pelastaja muuttaisi asioita. Oppimieni taitojen ansiosta voin nyt kuvitella ryhtyväni yrittäjäksi. Muutosta ei pidä vain haikailla, se pitää itse tehdä.

Olen myös oppinut, ettei minun pidä rajoittaa itseäni vaan voin saavuttaa tavoitteeni. Voin opiskella lääkäriksi, tehdä taiteita ja muuttaa yhteiskuntaamme sellaiseksi, jossa toivoisin lasteni elävän. Haluan auttaa muita tyttöjä samalla tavalla kuin tämä projekti auttoi minua.

Ymmärsin, ettei virallinen tutkinto ole kaikki kaikessa tai määritä ihmisarvoa. Ihminen voi tehdä merkittäviä asioita, oli hänellä tutkinto tai ei. Sain itseluottamusta ja identiteetin hetkellä, jona tarvitsin sitä todella paljon.”