Kategoriat Lyhyet jutut

Plan-lehti 4/2021

“Liian varhainen avioliitto ei pysäytä minua”

Nepalilainen Poonam joutui naimisiin 13-vuotiaana. Pakkoavioliitto ei pystynyt tuhoamaan hänen unelmiaan. Hän on päättänyt opiskella opettajaksi ja suojella muita tyttöjä lapsiavioliitolta.

Plan International

Heidi Kleemola

Kuvat:

Plan International

“Jouduin naimisiin vastoin omaa tahtoani 13-vuotiaana”, kertoo nepalilainen Poonam, 21.

Nepalissa noin 40 prosenttia tytöistä joutuu naimisiin alle 18-vuotiaina. Banken alankoseudulla asuva Poonam kuuluu madhesi-kansaan, jossa lapsiavioliitot ovat yleinen käytäntö.

“Pelkäsin isääni enkä uskaltanut vastustaa häntä, kun hän halusi minun menevän nuorena naimisiin. Sulhaseni oli 17-vuotias maanviljelijä, joka ei ollut saanut opintojaan valmiiksi. Itse olin loistava oppilas.” 

Alaikäisten avioliittojen solmiminen etenee Poonamin yhteisössä perinteisesti kahdessa vaiheessa. Ensin pidetään avioliittoseremonia, usein morsiamen ollessa vasta lapsi. Myöhemmin järjestetään seremonia nimeltä gauna, joka tarkoittaa sitä hetkeä, kun morsian muuttaa miehensä kotiin. Gauna tapahtuu yleensä, kun morsian tulee murrosikään.

Monet madhesi-tytöt ovat kuvailleet Planille, että heidän lapsuutensa on loppunut naimisiin menoon. Avioliittoseremonian jälkeen tytön kasvua varjostaa tieto siitä, että hän joutuu muuttamaan kotoaan miehensä luo eikä hän voi enää päättää omasta elämästään.

Sisukas opiskelija

Häiden jälkeen Poonam tiesi, että häntä odotti muutto miehensä kotiin, mutta hän jatkoi sinnikkäästi opiskeluaan. Hän sai hyviä arvosanoja ja osallistui myös oppituntien ulkopuoliseen toimintaan koulussaan. 

“Ompelin lisäksi vaatteita myyntiin, jotta saisin omaa rahaa. Avioituneena tyttönä minun olisi pitänyt peittää hiukseni huivilla, mutta en koskaan viihtynyt huivissa. Ihmiset juoruilivat, koska asuin lapsuudenkodissani enkä ollut asettunut elämään mieheni kanssa.”

Kun Poonam oli kahdeksannella luokalla, hänen aviomiehensä perhe tuli kärsimättömäksi ja halusi, että gauna-seremonia viimein pidettäisiin. Poonamin olisi muutettava miehensä kotiin asumaan. 

“Stressaannuin, ja arvosanani putosivat. Gauna-seremonia pidettiin juuri, kun olin valmistautumassa yhdeksännen luokan päättökokeisiin. En saanut tukea opiskeluuni, mutta en luovuttanut vaan suoritin kokeet”, Poonam kertoo.

“Mieheni sukulaiset hakivat minut luokseen väkisin. Äitini lohdutti minua ja sanoi, että voisin päästä opiskelemaan, kun kokeiden tulokset tulisivat.”

Poonam vietti kuukauden miehensä kotona, kunnes pakeni lapsuudenkotiinsa jatkaakseen opintojaan. 

Samaan aikaan hänet kutsuttiin mukaan Planin tukemaan nuorten kerhoon. Siellä lapset ja nuoret oppivat puolustamaan oikeuksiaan ja vaikuttamaan yhteisönsä asioihin.

“Nyt olen kerhon johtaja ja elämäni on muuttunut täysin. Olen ryhtynyt puhumaan lapsiavioliittoja vastaan. Olen saanut paljon itsevarmuutta. Kerhomme on pystynyt estämään jo neljä varhaisavioliittoa.”

“Palaan aina kotiin“

Kaikki eivät ole ymmärtäneet tytön halua jatkaa koulunkäyntiään. Poonam on saanut osakseen ankaraa arvostelua monilta yhteisönsä ihmisiltä.

“Naapurit ovat varoittaneet vanhempiani, että karkaan pian toisen miehen kanssa. Olen kuitenkin päättänyt tulla opettajaksi. Haluan opettaa lapsille jo nuoresta iästä alkaen, että lapsiavioliitot ovat rikos.”

Poonam on yhä naimisissa, sillä eroaminen olisi vaikeaa. Hänen miehensä sukulaiset ovat useita kertoja yrittäneet saada hänet muuttamaan luokseen. Joka kerta Poonam on palannut kotiinsa.

“Mieheni toivoo minun lopettavan opiskelun, koska hänen perheensä ei voi maksaa koulutustani. Isäni on kuitenkin halunnut maksaa koulumaksuni.”

Poonam on päättänyt, ettei varhainen avioliitto saa pilata hänen elämäänsä. Hän aikoo olla jonain päivänä opettaja miehensä sukulaisten vastaväitteistä huolimatta.

“Menin naimisiin kahdeksan vuotta sitten, mutta olen viettänyt vain muutaman kuukauden mieheni kotona. Haluan olla vapaa. Lapsiavioliitto oli vähällä pilata lapsuuteni, mutta en anna sen pysäyttää minua.”