Klassista reggaeta ajankohtaisista aiheista

Kalle Heino

Jos pitää miettiä reggaen historian merkittävimpiä nimiä, The Harder They Come -elokuvasta ja -soundtrackista 1970-luvulla maailmansuosioon noussut Jimmy Cliff kuuluu ehdottomasti tähän joukkoon. Siksi onkin ilo, että Cliff julkaisi vastikään uuden täyspitkän albumin lähes vuosikymmenen odotuksen jälkeen.

Refugees-levy ei voisi olla ajankohtaisempi. Levyn nimi­kappaleesta Cliff on todennut, että sen sanat selittävät itse itsensä: kappale kuvaa tuntemuksia nykymaailmassa, jossa pakolaisuudesta on tullut arkipäivää. Ajan hermoon iskee erityisesti kappale Racism, jossa mukana on Cliffin tytär Lilty Cliff.

Musiikillisesti albumi liikkuu niin syvällä reggaemusiikin juurilla kuin vain mahdollista, aina juurevasta rytmifiilistelystä duurivoittoisempaan maalailuun. Vierailijoina levyllä kuullaan Cliffin tyttären lisäksi esimerkiksi Wyclef Jeania.

Cliff käsittelee albumillaan tasa­-arvoa, oikeudenmukaisuutta ja suvaitsevaisuutta elämänkokemuksen sävyttämällä tunteella. Siten hän käyttää aivan erinomaisella tavalla reggaen alku­peräisiä keinoja nykymaailman epäkohdista kertomiseen.