Kiberan tytöt puolustavat unelmiaan

Tapasimme Afrikan suurimmassa slummissa Kiberassa kuusi nuorta naista, jotka kertovat elämäänsä mullistaneista tapahtumista. Plan työskentelee yhdessä tyttöjen ja nuorten naisten kanssa, jotta tieto tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista lisääntyy – ja jotta yhä useampi kiberalainen nuori voi tavoitella haaveitaan.

Signe Holme

Maja Bygvrå

Kuvat:

Signe Vilstrup

Faith

“Olen ylpeä luovuudestani ja intohimostani”

Matematiikan tehtävät muuttuivat tanssiviksi norsuiksi, tilastot lihansyöjäkasvien täyttämiksi viidakoiksi ja kirjainjonot satuhahmoiksi. Siltä koulukirjat näyttivät Faithin silmissä. Hän halusi vain piirtää, ja niinpä hän tarttui kynäänsä ja piirsi kirjansa ja vihkonsa täyteen.

Faith kävi koulua Kenian pääkaupungin Nairobin ja koko Afrikan suurimmassa slummissa Kiberassa, jossa opettajilla ei ollut mahdollisuuksia tukea oppilaiden intohimoja ylitäysissä luokissa. Kun opettajat huomasivat Faithin piirtelyn, he nuhtelivat häntä.

– Kiberassa lapset jäävät yksin. Aikuiset ovat aina kiireisiä tavoitellessaan seuraavaa ateriaa. Se on selviytymistaistelua. En rohjennut kertoa kellekään, että halusin taiteilijaksi, Faith kertoo.

Kun hän oli 15-vuotias, eräs opettaja huomasi hänen lahjansa. Opettaja kannusti Faithia kehittämään kykyjään.

Nyt Faith on 28-vuotias – ja ammatiltaan taiteilija.

– Kesti pitkään saada kunnioitusta, mutta nykyisin tienaan elantoni maalaamalla. Olen todistanut, että voi seurata intohimoaan ja silti selviytyä.

Luovan alan roolimallit ovat Kiberassa harvassa, joten Faith tiedostaa vastuunsa ja haluaa inspiroida nuorempiaan.

– Olen ylpeä siitä, mitä olen saavuttanut. Minulle on tärkeää luoda taidetta, mutta yhtä tärkeää on välittää intohimoani eteenpäin. Opetan lapsille, että luovuudesta pitää olla ylpeä.

Aisha*

”Minun täytyy saada koulutus, jotta vältän adoptioäitini kohtalon”

Vastasyntyneen vauvan vaimea itku kantautui neljän miehen korviin, kun he kävelivät Kiberan kujia matkalla moskeijaan. Miehet näkivät riepuihin ja sanomalehtiin käärityn vauvan ruoantähteiden ja mudan seassa.

Vauva oli Aisha. Hän oli arviolta kolmen päivän ikäinen, napanuorakaan ei ollut vielä irronnut. Miehet veivät vauvan naiselle, joka tunnetaan Kiberassa siitä, että hän huolehtii muiden hylkäämistä lapsista.

Puoli vuotta myöhemmin Aishan adoptoi perhe, joka ei kuitenkaan aidosti kiintynyt tyttöön. Aishan lapsuus oli täynnä väkivaltaa ja hyväksikäyttöä. Isäpuoli paritti häntä, kun hän oli vasta lapsi. 15-vuotiaana hän joutui moniavioisen 72-vuotiaan miehen kolmanneksi vaimoksi.

Aisha onnistui lopulta pakenemaan, mutta hänellä ei ole enää kotia. Nyt 22-vuotias Aisha nukkuu tuttaviensa sohvilla muutaman yön kerrallaan. Hän kantaa repussa koko omaisuuttaan.

– Minun täytyy saada koulutus, jotta vältän adoptioäitini kohtalon. Hän on loukussa väkivaltaisessa liitossa, koska hänellä ei ole koulutusta eikä mahdollisuutta ansaita omaa elantoaan, Aisha sanoo.

Asha

”Haluan pysyä täällä ja muuttaa asioita”

– Kiberassa kasvaminen on kuin kuplassa elämistä. Pienestä pitäen kohtaamme päivittäistä väkivaltaa. Monille koko elämä on selviytymistaistelua. Usein ei voi tietää, mistä saa seuraavan aterian. Tajusin vasta 16-vuotiaana, ettei kaikkialla ole samanlaista, Asha kertoo.

Kun hän kasvoi, hän oppi naisen paikan: tulipesän ääressä tai lasta kantamassa. Ashalle sanottiin, etteivät naiset saa pitää ääntä tai vastustaa miehiä. Hän päätti kuitenkin toimia toisin.

Nykyisin Asha opiskelee yliopistossa ja tienaa kirjoittamalla artikkeleita ja blogia. Hän vaikuttaa myös paikallispolitiikassa.

– En ole paennut Kiberasta, vaan haluan pysyä täällä ja muuttaa asioita. Olen ylpeä siitä, että olen Kiberasta. Moni kiberalainen valehtelee kotipaikastaan, koska pelkää leimautumista tai sitä, ettei saa töitä.

Kiberassa vierailee turisteja, jotka haluavat nähdä, miltä äärimmäinen köyhyys näyttää. Siellä haisee mätäneviltä jätteiltä ja ulosteilta. Katu- ja viemäriverkosto puuttuu. Sairaanhoito- ja koulutuspalvelut ovat olemattomat, vaikka Kibera on yli miljoonan ihmisen kotipaikka.

– Kokeilepa googlata meidät. Löydät vain kuvia ruostuneista peltihökkeleistä, nälkäisistä lapsista, jätteistä ja kurjuudesta. Jos kotipaikastasi kerrotaan tällaista tarinaa, päädyt todennäköisesti elämään mielikuvan mukaisesti, Asha sanoo.

Ja siihen hän haluaa muutoksen.

Emmariza

”Ensimmäistä kertaa luotan itseeni”

– Tyttöjen suurin haaste Kiberassa on, että miehet yrittävät jatkuvasti päästä meihin käsiksi. Aina on oltava valppaana, Emmariza sanoo.

Hän tietää, mistä puhuu – kuten miljoonat muutkin. Arvioiden mukaan noin 500 miljoonaa lasta ja nuorta kasvaa slummeissa ympäri maailmaa. Kiberan kaltaisilla alueilla erityisesti tyttöjen oikeus koulutukseen ja omasta kehostaan päättämiseen on usein uhattuna. Seksuaalinen häirintä ja väkivalta ovat yleisiä ja virkavallan luoma turva olematonta.

Kun Emmariza oli 15-vuotias, hän tuli vahingossa raskaaksi. Hänen piti lopettaa koulunkäynti ja alkaa siivota ja pyykätä vieraissa kodeissa pientä korvausta vastaan.

17-vuotiaana Emmariza tapasi miehen, joka halusi naida hänet ja huolehtia hänen tyttärestään. Häitä ei kuitenkaan tullut. Sen sijaan Emmariza tuli uudelleen raskaaksi ja sulhanen jätti hänet.

– Äitini oli niin häpeissään ja vihainen, että hän muutti takaisin kotikyläänsä.

Emmarizan veli jäi yllättäen vastuuseen koko perheestä.

– Veljeni heitti minut ja tyttäreni ulos. Seisoin kadulla keskellä yötä lapsi sylissäni ja toinen vatsassani. Meillä ei ollut paikkaa, mihin mennä.

Emmariza sai kuitenkin Planilta pienlainan ja pystyi aloittamaan oman yritystoiminnan. Hän kauppasi ruokaa ovelta ovelle. Muutamassa vuodessa hän pystyi perustamaan oman kojun, josta myy keittoa, kakkuja ja leipää.

– Ensimmäistä kertaa elämässäni luotan itseeni, Emmariza sanoo.

Hänen lapsensa haaveilevat lääkärin ja lentokonemekaanikon ammateista. He pystyvät käymään koulua, koska heidän äidillään on nyt varaa kouluttaa lapsensa.

Fennie*

”En pystynyt rakastamaan lastani”

Oli satanut koko päivän. Bussia, jolla Fennie kulki koulusta kotiin, ei kuulunut. Niinpä hänen täytyi kävellä pitkä matka kotiin Kiberaan. Slummissa oli jo pimeää, eikä sen kaduilla ollut enää turvallista 14-vuotiaalle tytölle.

Fennie halusi juosta, koska tiesi vanhempiensa odottavan. Slummin mutaiset kujat olivat muuttuneet sateessa vesivelliksi. Fennie puristi kirjojaan ja loikki pahimpien lammikoiden yli.

Hän oli vain 300 metrin päässä kotoaan, kun vieras mies löi häntä lujaa selkään. Fennie kaatui, ja mies painoi hänen kasvonsa mutaan. Hyökkääjä uhkasi tappaa Fennien ja tämän perheen, jos tyttö huutaisi.

Mies veti Fennien hameen ylös ja raiskasi hänet kadulla. Fennie ei muista, kuinka kauan makasi maassa. Kun mies oli mennyt, tyttö ei pystynyt nousemaan.

Yhdeksän kuukautta myöhemmin Fenniestä tuli äiti.

– En pystynyt rakastamaan lastani. En halunnut imettää häntä, ja hän laihtui. En ollut lainkaan valmis ryhtymään jonkun äidiksi. Mutta tyttäreni ei ole pyytänyt päästä tähän maailmaan, joten nyt velvollisuuteni on huolehtia hänestä, Fennie sanoo.

Jaqueline

“Jotkut 17-vuotiaat eivät tiedä, miksi heillä on kuukautiset”

– Tiedättekö, että kehonne kuuluu vain teille? Se ei ole hyödyke, jota miehet voivat käyttää, kun heille sopii, Jaqueline sanoo.

Kuulijoina on kuusi tyttöä. Yksi heistä nyökkää, muut katsovat lattiaan.

Jaqueline puhuu joka viikko yli 50 tytölle ja nuorelle naiselle koulutuksissaan, joilla on sellaisia nimiä kuin ”Miksi meillä on kuukautiset?”, ”Kyllä, voit sanoa miehelle ei” ja ”Raiskaus ei ole koskaan uhrin syytä”.

Kiberassa kasvanut Jaqueline on vapaaehtoinen mentori, joka tukee alueensa tyttöjä tuntemaan ja suojelemaan omaa kehoaan. Hän pitää koulutuksia koulu- ja työpäivien jälkeen, jotta mahdollisimman moni pääsee mukaan.

– Omat oikeudet on tunnettava, jotta niitä voi puolustaa, hän sanoo.

Joillain Kiberan alueilla jopa kahdeksan kymmenestä tytöstä tulee raskaaksi, ennen kuin saa käytyä koulunsa loppuun.

– Seksuaalikasvatus kouluissa ja kodeissa on olematonta. Siksi aloitan aina piirtämällä kohdun ja munanjohtimet. Joskus kursseillani aloittaa 17-vuotiaita tyttöjä, jotka eivät tiedä, mitä kuukautiset ovat ja miksi heillä on ne, Jaqueline sanoo.

– Meidän pitää muuttaa syvälle juurtuneita normeja. Jokaisen tytön pitää saada kasvaa tietäen, että he ovat yhtä arvokkaita kuin pojat ja miehet ja että heillä on oikeus päättää yksin omasta kehostaan.

* Nimet on muutettu henkilöyden suojaamiseksi.