”Jokaisella on vastuu pitää huolta niistä, jotka tarvitsevat apua”

Turkulainen Alina Heywood, 23, ryhtyi kummiksi kolme vuotta sitten, kun kohtasi Planin feissarin. 

”Näin kymmenisen vuotta sitten ystäväni perheen jääkaapissa kummikirjeen, ja ajatus kummiudesta jäi jo silloin mieleeni”, Alina kertoo.

Plan oli Alinalle ennestään tuttu järjestö, koska hänen tuttaviaan toimi aiemmin Planin lastenhallituksessa. Hän on seurannut Planin työtä sosiaalisessa mediassa, katukuvassa ja lähipiirinsä kautta.

Alina on opiskelija ja viestinnän asiantuntija, joka iloitsee kirjeenvaihdosta kummityttönsä, viisivuotiaan guinealaisen Gobou-Momon, perheen kanssa.

”Perhe on aktiivinen yhteyden-pidossa, ja Gobou-Momon äiti on kirjoittanut minulle usein. Pian kummiksi ryhtymisen jälkeen, jo ennen kuin ehdin kirjoittaa itse kirjettä, sain Gobou-Momon perheeltä erittäin ihanan kirjeen, jossa minut toivotettiin osaksi heidän perhettään.”

Kirjeenvaihto on ollut säännöllisen epäsäännöllistä. Alina on lähettänyt esimerkiksi kuvia itsestään, läheisistään ja Suomen maisemista eri vuodenaikoina. Vastauksissa hän on saanut kuulla kummilapsensa kuulumisia.

”Paras muistoni kummiudesta on hetki, jolloin pääsin kirjautumaan Oma Plan -palveluun ja näin kummilapseni kuvat ensimmäisen kerran. Purskahdin itkuun ja tutustuin liikuttuneena hänen elämäänsä erilaisista raporteista. Tuntui merkittävältä ja tärkeältä saada oma pieni kummilapsi ja päästä seuraamaan hänen matkaansa aikuisuuteen. Toivon vielä pääseväni tapaamaan Gobou-Momoa.”

Kummina voi rakentaa parempaa maailmaa

Alina pitää erityisen tärkeänä Planin työtä tyttöjen oikeuksien eteen. Hän iloitsee, että tasa-arvo ja tyttöjen asema ovat vahvassa roolissa myös Suomen ulkopolitiikassa.

”Jokaisella suomalaisella on vastuu pitää huolta niistä, jotka tarvitsevat apua, myös maamme rajojen ulko-puolella. Sydäntäni lähellä on myös ilmastopolitiikka, jota Plan pitää aina esillä.”

Alina kannustaa kavereitaan ja kaikkia muitakin ryhtymään Plan-kummiksi.

”En keksi yhtäkään syytä, miksi ei kannattaisi lähteä kummiksi. Kummius ei vaadi kummilta isoa panostusta, mutta se vaikuttaa kummilasten yhteisöihin ja heidän hyvinvointiinsa erittäin paljon. On myös todella arvokasta saada maailman toiselta puolelta ystävä, jolta voi oppia paljon erilaisesta kulttuurista”, hän sanoo.

”Tärkein henkilökohtaisesti saamani asia kummiudesta on tieto siitä, että pystyn vaikuttamaan maailman menoon. Vaikka en pysty isolla summalla tukemaan, tiedän tekeväni jotain sen eteen, että maailma olisi jokaiselle parempi paikka.”

Kummina muutat lapsen ja koko hänen yhteisönsä elämän pysyvästi. Plan-kummit tukevat kaikkein heikoimmassa asemassa olevia lapsia poistamalla köyhyyttä ja edistämällä lasten yhtäläisiä mahdollisuuksia turvalliseen kasvuun.

Plan-kummina muutat maailmaa. Ryhdy Plan-kummiksi.