Äitien ja tyttärien vahva side

Valokuvaaja Nora Sayyad kuvasi maahan muuttaneita äitejä ja tyttäriä Voimanaisia-hankkeessamme. Kysyimme, miten sukupolvien välinen voima näkyy heidän elämässään.

Nora Sayyad
Kuvat:
Nora Sayyad

Voimanaisia-hankkeemme toimi STEA:n rahoittamana pääkaupunkiseudulla vuosina 2018–2020 ja käynnistyi uudelleen vuoden 2022 alusta. Ryhmätoiminnan tavoitteena on vahvistaa maahan muuttaneiden äitien ja heidän teini-ikäisten tyttäriensä osallisuutta, kotoutumista ja sukupolvisuhteita.

Voimanaisia-ryhmiin on osallistunut jo lähes 120 tyttöä ja 90 äitiä sekä kymmeniä heidän perheenjäseniään.

Voimanaisista sanottua

”Meidän suhteemme on parantunut, kun olemme viettäneet enemmän aikaa yhdessä. Tytär on rohkaissut minua käyttämään suomea ja ilahtunut siitä, miten hyvin olen puhunut suomea.”

”Saimme enemmän aikaa olla yhdessä ja näin lisää oman tyttäreni taitoja. Näin miten hän osallistuu ja tekee uusia asioita. Tutustuin häneen enemmän.”

”Kivaa, kun näkee äitiä muuallakin kuin kotona.”

”On ollut jotain tekemistä yhdessä. Se oli vain meidän keskistä aikaa, joka oli tärkeää ja tuntui hyvältä.”

”Olemme ymmärtäneet toistemme ajatuksia paremmin kuin ennen.”

”Tämä oli ensimmäinen toiminta, mihin osallistuimme Suomessa. Oli kiva käydä ryhmässä, ja se oli minulle kuin toinen perhe.”

”Se, että saimme yhdessä osallistua yhteisöön, jossa puhutaan suomea, on ollut tosi tärkeää.”

Suad

Tyttäreni on ihailtavan sosiaalinen ja rohkea. Toivon, että hän opiskelee korkeakoulussa ja valmistuu apteekkariksi.

Meitä yhdistävät käsityöt ja ompelu. Haluaisin joskus opiskella uutta kieltä, esimerkiksi espanjaa, ja parantaa englannin taitoani ja tulla tulkiksi.

Shaimaa

Voin luottaa äitiini, ja hänellä on hyviä neuvoja. Hän ajattelee aina parastani.

Meitä yhdistää sama elokuvamaku, sillä tykkäämme katsoa vanhoja turkkilaisia elokuvia.

Toivon, että äitini saa opiskella kieliä. Unelmoin itsekin siitä, että voisin opiskella japanin kieltä, koska tykkään katsoa animea. Myös turkin kieltä olisi kiva opiskella.

Reeta

Arvostan tytärtäni, koska kun hän lukee asioita, hän omaksuu ne nopeasti. Uuden kielen oppiminen on hänelle helppoa.

Tytärtäni ja minua yhdistää matemaattinen ajattelu ja tarve pitää koti siistinä. Toivon, että tyttäreni opiskelee lääkäriksi.

Unelmani on, että minulla olisi oma kahvila, johon voisin leipoa itse herkkuja. Minulla on jo kahvilan nimi valmiina ja aloitan pian leipuriopinnot.

Marwa

Ihailen äitiäni, koska hän on taitava tekemään hyvänmakuisia ruokia. Hän myös ymmärtää aina minua. Olen oppinut äidiltäni taidon tehdä kuivakakkuja. Kakku on parhaimmillaan teen kanssa, ja tykkäämme syödä sitä myös aamupalalla.

Tykkäämme opiskella suomea yhdessä.

Toivon, että äitini on aina terve. Unelmani on päästä piirustuskurssille ja yliopistoon opiskelemaan lääkäriksi.

Berrin

Pidämme äitini kanssa samoista elokuvista. Hän on ihmisenä mukava ja utelias uuden tiedon suhteen. Oma unelmani on mennä lukioon.

Aynur

Tyttäreni Berrin on mukava, ahkera ja nopeasti asioita oppiva ihminen. Hän on myös hyvin sopeutuvainen. Meitä yhdistää tekemisen meininki!

Tyttäreni Nuray on rohkea tyttö ja yrittää kovasti. Hän on tosi ahkera ja voisi sanoa, että johtaja sielultaan. Keskustelemme yhdessä kaikista asioista.

Toivon, että molemmat tyttäreni olisivat iloisia elämässään ja että he saisivat ammatit, joissa he voivat olla onnellisia.

Nuray

Äitini on mukava, tietä näyttävä ihminen. Kodin sisäisissä asioissa ja ihmissuhteissa hän on tosi taitava.

Minua ja äitiäni yhdistävät keskustelut, kokkailu, elokuvien katsominen sekä kävelyt.

Unelmani on asua hienossa talossa ja puuhailla paljon ulkona.

Nurefsan

Olen oppinut äidiltäni, että olen hänelle tärkeä. Ihailen äitiäni, koska hän on rohkea ja puhuu suomalaisten kanssa suomeksi.

Minua ja äitiäni yhdistää se, että tykkäämme viettää yhdessä aikaa. Olemme tavoitteellisia. Jos haluamme jotain, niin teemme sen loppuun asti. Tykkäämme myös liikkua yhdessä.

Toivon, että äitini ottaisi rauhallisemmin. Hänellä on ollut paljon töitä kotimaassa, ja nyt olisi ihanaa, että hän voisi viettää enemmän aikaa perheen kanssa.

Ilknur

Minua ja tytärtäni yhdistää tulevaisuuden suunnittelu. Toivon, että tyttäreni voi opiskella lentokapteeniksi ja oppia puhumaan viittä tai kuutta eri kieltä. Oma unelmani on auttaa ja opettaa lapsia ja maahanmuuttajia. Olen sosiologi, joten voi olla vaikeaa toimia opettajana Suomessa.

Olen oppinut tyttäreltäni kärsivällisyyttä ja ihailen häntä, koska hän on luonteeltaan rauhallinen.

Plan-lehti 1/2022

Yara

Siskossani parasta on se, että hän on minua isompi ja saan häneltä hienoja vaatteita. Hän on myös maailman ihanin sisko.

Unelmani on, että kun korona loppuu, pääsen matkustamaan perheeni kanssa Dubaihin tai Espanjaan, koska minua kiinnostavat maisemat ja ruoka.

Jasmin

Siskossani on parasta hänen huumorintajunsa! Yaran läpät ovat hauskoja.

Unelmani on, että korona loppuisi ja voisi elää normaalimmin. Voisin matkustaa jonnekin, vaikka Irakiin, Egyptiin tai Los Angelesiin.

Tasa-arvo maaliin!

Hillechien Van der Klaauw
Iida Riekko
Kuvat:
Bill Tanaka