Viisi oppia maanjäristysten raunioista

Maanjäristykset eivät tapa, heikosti rakennetut rakennukset tappavat. Ja siksi niiden tuhoja voidaan ennaltaehkäistä, Plan Internationalin humanitaarisen avun johtaja Unni Krishnan korostaa.

Unni Krisnan on työskennyt rinta rinnan paikallisten vapaaehtoisten ja yhteisöjen kanssa maanjäristysalueilla Intiassa, Kiinassa, Iranissa, Japanissa, Afganistanissa, Haitissa, Turkissa ja Indonesiassa.

Nyt Krisnan kertoo, mitä kriisityö raunioissa on hänelle opettanyt.

1. Varautuminen jälkijäristyksiin voi pelastaa ihmishenkiä

 “Jälkijäristykset saattoivat loppuun sen, minkä pääjäristys aloitti”, haitilainen äiti kertoi minulle vuonna 2010. Karibialla sijaitsevaa Haitia koetteli voimakkuudeltaan 7,0 järistys, jota seurasi viisikymmentä jälkijäristystä vain kahden viikon aikana.

Jälkijäristykset voivat muuttaa jo valmiiksi hauraat ja puoliksi vaurioituneet rakenteet kuolemanloukuiksi. Jälkijäristysten ennustaminen on lähes mahdotonta, mutta varautuminen ja varovaisuus voivat pelastaa ihmishenkiä.

2. Tue, älä korvaa paikallisia avustajia

Paikalliset vapaaehtoiset ovat aina ensimmäisiä auttajia, joskus jopa ainoita auttajia jopa päivien ajan. Jokaisella sekunnilla on merkitystä, kun paikalliset kaivavat eloonjääneitä rauniosta paljain käsin. He ovat avustustoimien selkäranka, todellisia ja usein näkymättömiä sankareita.

Ulkopuolisen avun pitäisi täydentää paikallisia toimia, ei kilpailla niiden kanssa tai korvata niitä. Ulkoisen avun on myös kunnioitettava ja vahvistettava paikallisia ponnisteluja, ei varjostettava niitä.

Työskennellessäni vuosia katastrofialueilla olen tavannut joitakin kaikkein sitkeimpiä ja epäitsekkäimpiä avustustyöntekijöitä. He muistuttavat minua siitä, että humanitaarinen työ on myötätunnon ja solidaarisuuden teko.

Globalisoituneessa maailmassa jokainen voi auttaa jakamalla tukiviestejä, lahjoittamalla ja puolustamalla lapsia ja tyttöjä hätätilanteissa. Jokainen maanjäristys moninkertaistaa kaikkein haavoittuvimpien kärsimykset. Mutta jos toimimme myötätuntoisesti ja ennakoivasti, voimme varmistaa, että vähemmän ihmishenkiä menetetään, kun maa seuraavan kerran järkkyy.

3. Henkistä tukea ei saa unohtaa

Ruoka, vesi ja lääkintätarvikkeet voivat tehdä eron elämän ja kuoleman välille. Käteisapu kriisitilanteessa pelastaa henkiä, koska se antaa ihmisille, erityisesti naisille, ihmisarvoa, joustavuutta ja valinnanvaraa perustarpeiden tyydyttämiseen.

Henkisen tuen tarvetta on hankalampi havaita. Maanjäristyksen psykologiset seuraukset ovat syviä ja pitkäaikaisia. Iranissa (2003) ja Japanissa (2024) näin paikan päällä, miten paljon jälkijäristykset rasittivat ihmisten selviytymiskykyä.

Intiassa Gujaratin maanjäristyksen (2001) jälkeen lapset kertoivat minulle, että he pelkäsivät liikaa pystyäkseen nukahtamaan. Äidit kertoivat, että heidän lapsensa heräsivät painajaisistaan huutaen.

Meidän on tarjottava lapsille ja perheille mielenterveystukea hätätilanteiden jälkeen.

4. Lapsia on suojeltava ensin

Lapset, vanhukset, naiset ja vammaiset ovat katastrofeissa muita suuremmassa vaarassa. Perheestään eroon joutuneet lapset ovat erityisen haavoittuvia. Voitte varmasti kuvitella, millaista maanjäristyksen vuoksi vanhemmistaan eroon joutuneen lapsen on jäädä vaeltelemaan yksin syrjäiselle maaseudulle tai raunioiden keskelle.

Hirvittävät maanjäristykset jättävät pysyviä arpia maisemiin ja sydämiin. Kiireellisiä tehtäviä on aina tuhansia. Mutta jos jostain on aloitettava, sen pitäisi olla lapsista – he tarvitsevat meitä eniten.

”Maanjäristykset altistavat lapset valtaville riskeille. He joutuvat erilleen perheestään, kodittomiksi ja alttiiksi väkivallalle.” Näin sanoo humanitaarisen lastensuojelun asiantuntija, kollegani Paola Belotti.

Paula Belottilla on kokemusta maanjäristysalueilla työskentelystä ja hän varoittaa, että koulujen romahtaessa lapset menettävät muutakin kuin opetuksen. He menettävät turvallisuuden, arkirutiinit ja toivon. Siksi turvallisten oppimistilojen avaamisella on kiire. Turvallinen oppimisympäristö tarjoaa lapsille edes pienen palan normaalia elämää heidän särkyneessä maailmassaan, sekä henkistä että fyysistä suojaa.

Lasten suojelu, sukupuoleen perustuvan väkivallan torjuminen ja murrosikäisten tyttöjen turvallisuuden varmistaminen on kriiseissä välttämätöntä.  Tytöt ovat suuressa vaarassa joutua ihmiskaupan ja hyväksikäytön uhreiksi.

5. Maanjäristykset eivät tapa, heikot rakennukset tappavat

Yleinen myytti on, että maanjäristykset tappavat ihmisiä. Todellisuudessa huonosti rakennetut rakennukset aiheuttavat kuolemantapauksia.

Jos asut maassa, jossa on vahvat rakennusmääräykset ja kestävä infrastruktuuri, sinulla on paljon paremmat mahdollisuudet selvitä hengissä maanjäristyksestä

San Franciscon maanjäristys vuonna 2014 oli voimakkuudeltaan 6,1. Tiet vauroituivat ja ihmisiä loukkaantui, mutta kukaan ei kuollut.

Haitin vuoden 2010 maanjäristys oli voimakkuudeltaan 7,0. Sen seurauksena 220 000 ihmistä kuoli.

Turvallisemmat rakenteet merkitsevät vähemmän kuolemantapauksia ja kärsimystä.

Muistan yhä Nepalin rauniot, pelon lasten silmissä, vuosisatoja vanhat rakennukset, jotka olivat muuttuneet tomuksi. Mutta paikoissa, joissa rakennukset ovat vahvoja ja joissa on varauduttu katastrofeihin, elämä jatkuu. Ero ei ole järistyksen suuruudessa vaan valinnoissa, joita teemme ennen kuin maa järisee.

Yhteisöihin investoiminen ennen katastrofia lisää sietokykyä ja valmiutta. Näin katkaisemme haavoittuvuuden ja tuhon kierteen. Avustustoimia olisi myös jatkettava vielä kauan sen jälkeen, kun uutiskamerat ovat poistuneet.