Artikkelit, 28.3.2025

Autamme Myanmarin maanjäristyksessä

Lahjoita Planin hätäapurahastoon ja auta Myanmarissa

Voimakas maanjäristys on iskenyt Myanmarin keskiosiin. Voimakkuudeltaan 7,7 maanjäristyksen tuhot ovat vasta hahmottumassa, mutta uhriluvun pelätään nousevan korkeaksi. Plan auttaa paikan päällä Myanmarissa ja on lähettänyt lähes 570 000 euroa hätäavun aloittamiseen.

Maanjäristyksen keskus oli noin kymmenen kilometrin syvyydessä lähellä Myanmarin toiseksi suurinta kaupunkia Mandalayta. Lähes 3000 ihmisen on vahvistettu kuolleen ja satoja on yhä kateissa. Loukkaantuneita on tuhansia, ja sairaalat ovat äärirajoilla. Ainakin kolme sairaalaa on poissa käytöstä vaurioiden vuoksi.

”Vaikka kokonaiskuva tuhoista on vasta hahmottumassa, useimmat meistä eivät ole koskaan nähneet tällaista tuhoa. Stressi ja ahdistus ovat käsinkosketeltavia, kun ihmiset yrittävät tavoittaa sukulaisiaan ja sosiaalisessa mediassa leviää väärää tietoa”, sanoo Myanmarin Planin maajohtaja Haider Yaqub.

Plan International on lähettänyt Myanmariin lähes 570 000 euroa katastrofiin vastaamiseksi ja on aloittanut hätävun jakamisen. Avun saaminen perille on laajojen tuhojen vuoksi vaikeaa, mutta olemme jo jakaneet lapsille ja heidän perheilleen muun muassa ruoka-apua, huopia, aurinkoenergialla toimivia lamppuja ja hygieniatarvikkeita.

”Humanitaariset tarpeet ovat epäilemättä huomattavat. Työskentelemme lujasti saadaksemme yhteyden yhteisöihin Mandalayn ja sen ympäristön pahiten kärsineisiin alueisiin. Tiedämme jo nyt, että kriittinen infrastruktuuri on tuhoutunut, puhelinlinjat eivät toimi ja taloja ja muita rakennuksia on romahtanut Myanmarin lisäksi myös naapurimaassa Thaimaassa”, Haider Yaqub sanoo.

Uhreja etsitään yhä eri puolilla järistysaluetta. Epätoivoiset omaiset etsivät perheenjäseniään talojen raunioista.

”Rakennukset romahtivat silmieni edessä… En ole koskaan elämässäni kokenut mitään vastaavaa. Pelkästään siitä puhuminen saa minut itkemään. Koko talo on haljennut, joten en uskalla mennä kotiin. Kaikki asuvat nyt vain tienvarressa”, kertoo Mandalayssa asuva Aye Aye Mar.

Myanmarin humanitaarinen tilanne oli valmiiksi vakava

Myanmarin humanitaarinen tilanne oli ennestään vakava. YK:n mukaan arviolta 19,9 miljoonaa ihmistä, yli kolmannes väestöstä, tarvitsee humanitaarista apua. Lapset kantavat suurimman taakan. Vuosia jatkuneen konfliktin, ilmastonmuutoksen, vakavan ruokaturvattomuuden ja tautiepidemioiden vuoksi peräti 6,6 miljoonaa lasta tarvitsee humanitaarista apua.

”Hätäapua tarvitaan kipeästi. Planin vahvuus humanitaarisessa työssä on, että olemme valmiiksi paikan päällä ja tunnemme yhteisöt, joten voimme ryhtyä avustustyöhön nopeasti”, sanoo Plan International Suomen ohjelmatyön johtaja Annukka von Kaufmann

”Henkiä pelastavan avun lisäksi Planilla on erityisosaamista lasten suojelusta ja tyttöjen erityistarpeisiin vastaamisesta”, von Kaufmann jatkaa.

Olemme suoraan yhteydessä Plan-kummeihin, jotka tukevat työtämme Myanmarissa.

Artikkeli on päivitetty 3.4.2025.

Kaksi ihmistä kantaa tavaroita maanjäristyksen tuhoamasta rakennuksesta.
Blogit, 1.4.2025

Viisi oppia maanjäristysten raunioista

Maanjäristykset eivät tapa, heikosti rakennetut rakennukset tappavat. Siksi niiden tuhoja voi ennaltaehkäistä, kirjoittaa Planin humanitaarisen työn johtaja Unni Krishnan.
Artikkelit, 29.3.2025

Katastrofeissa lapset tarvitsevat hätäavun lisäksi psykososiaalista tukea

Luonnonkatastrofeissa lapset voivat menettää perheenjäseniään, ystäviään ja kotinsa. He tarvitsevat nopeasti tukea.
Lahjoita Planin hätäapurahastoon ja auta Myanmarissa
Artikkelit, 28.3.2025

Autamme Myanmarin maanjäristyksessä

Voimakas maanjäristys on iskenyt Myanmarin keskiosiin. Voimakkuudeltaan 7,7 maanjäristyksen tuhot ovat vasta hahmottumassa, mutta uhriluvun…