Sodat vaihtuvat, lasten hätä pysyy samana 

Lasten kokema ja näkemä väkivalta sattuu syvälle sisimpään. Plan syntyi 85 vuotta sitten suojelemaan lapsia Espanjan sisällissodan jaloissa, ja nyt humanitaarista työtämme tarvitaan jälleen Euroopassa. Lasten turvallisuuden ja tulevaisuuden puolustaminen on Planin työn sydän, Anna Könönen kirjoittaa.

Näinä päivinä on vaikea seurata uutisia ilman ahdistusta. Perheiden kohtalot ja lasten kokema ja näkemä väkivalta sattuvat syvälle sisimpään. Mieleen jäävät pyörimään kuvat kodeistaan pakenevista ukrainalaisista lapsista, jotka puristavat kädessään tärkeintä pehmoleluaan. Kuvat lastensairaaloista, joiden pienet potilaat ovat liian heikkoja pakenemaan. Kuvat vastaanottokeskuksista, joissa hämmentyneen näköiset äidit ja lapset istuvat lattialle levitetyillä patjoilla. Syvälle sisimpään sattuvat myös järkyttyneiden teinityttöjen haastattelut, joissa he itkevät ja pelkäävät rintamalle jääneiden isiensä ja ikätoveriensa puolesta.

Euroopassa riehui sota myös 85 vuotta sitten. Espanjan sisällissota hajotti perheitä ja aiheutti lapsille fyysisiä ja henkisiä vammoja. Englantilainen sotareportteri John Langdon-Davies matkusti moottoripyörällään Espanjan halki ja uutisoi sodan kauhuista. Häntä kosketti erityisesti lasten kärsimys. Sitä lievittääkseen hän perusti vuonna 1937 järjestön auttamaan sotaorvoksi jääneitä lapsia. Järjestö kutsui ihmisiä “kummeiksi” tukemaan espanjalaisten lasten suojelua ja koulutusta. Näin syntyi Plan International, joka on sittemmin kasvanut yhdeksi maailman suurimmista lastenoikeusjärjestöistä.  

Planin syntytarina on palannut viime viikkoina useasti mieleeni, kun eurooppalaiset lapset tarvitsevat jälleen suojelua, perustarvikkeita ja psykososiaalista tukea. Ensimmäisinä vuosinaan Plan auttoi lapsia sotivassa ja konflikteista toipuvassa Euroopassa, mutta 1950-luvulta lähtien työn painopiste siirtyi Aasiaan, Afrikkaan ja Latinalaiseen Amerikkaan.

Viime vuosikymmeninä on ollut helppo ajatella, että sodat ja niiden aiheuttama kärsimys tapahtuvat jossakin kaukana eivätkä kosketa suoraan meitä suomalaisia. Ukrainan sota on kivulias muistutus siitä, että kuka tahansa saattaa menettää äkillisesti perusturvallisuutensa ja tarvita apua ja solidaarisuutta. Moni suomalainen on nyt miettinyt, minne lähettäisi lapsensa pahimpien uhkakuvien toteutuessa.

Julkaisimme viime vuonna journalistin ja kirjailijan Rauli Virtasen valokuvanäyttelyn Tytöt kriiseissä. Virtanen on koonnut siihen yli 50-vuotisen uransa varrelta kuvia ja tarinoita kriiseistä ja konflikteista ympäri maailmaa. Ne kertovat sodan vaikutuksista lapsiin ja keskittyvät etenkin tyttöjen kokemuksiin. Kuvat näyttävät pikkutyttöjä, jotka kantavat selässään vielä pienempiä sisaruksiaan, lapsisotilaiksi joutuneita teinityttöjä ja pakolaisleireillä eläviä tyttöjä rähjäisissä vaatteissaan.  

Kun katson tämän päivän uutiskuvia ja Virtasen valokuvia eri vuosikymmeniltä, en voi olla ajattelematta, että historia kiertää kehää. Lasten hätä on samanlaista ajasta ja paikasta riippumatta. Jokainen sota runtelee epäoikeudenmukaisella tavalla heikoimpien ja syyttömimpien elämän.  

Viime vuosikymmeninä Plan International on keskittynyt kehitysyhteistyössään ja humanitaarisessa työssään yhä vahvemmin tyttöjen asemaan, koska tytöt kohtaavat ympäri maailmaa syrjintää ikänsä ja sukupuolensa vuoksi. Epätasa-arvo syvenee poikkeusoloissa, kuten sodissa, eikä tämäkään asia valitettavasti ole muuttunut vuosikymmenten kuluessa.  

Konflikteissa nuoret miehet joutuvat tarttumaan aseisiin ja tytöt ja nuoret naiset joutuvat muita useammin seksuaalisen väkivallan ja hyväksikäytön kohteeksi, esimerkiksi hyökkäävien asejoukkojen seksiorjiksi tai sodankäynnin keinona käytettyjen joukkoraiskausten uhreiksi. Vastuu pikkusisaruksista ja kodista kasautuu erityisesti kriisiaikoina tyttöjen harteille ja katkaisee koulunkäynnin. Pakolaisleireillä ja vastaanottokeskuksissa tyttöjen voi olla vaikea huolehtia kuukautisterveydestään, ja vessakäynnit voivat tarkoittaa altistumista väkivallalle. Sota estää usein tyttöjä saamasta tarvitsemiaan seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluita. Erityisen heikossa asemassa ovat vähemmistöryhmiin kuuluvat ja vamman kanssa elävät tytöt.  

Tyttöjen asemaan ja oikeuksiin keskittyminen ei tarkoita muiden ihmisryhmien ohittamista: humanitaarisen työn periaatteiden mukaisesti autamme kriiseissä tasapuolisesti kaikkia apua tarvitsevia sukupuolesta ja muista taustatekijöistä riippumatta. Humanitaaristen järjestöjen koordinoidussa yhteistyössä meillä on kuitenkin erityistä asiantuntemusta ja annettavaa, kun vastaamme tyttöjen kohtaamiin haasteisiin.  

Järjestömme humanitaarinen työ on vahvistunut viime vuosina merkittävästi, minkä ansiosta pystymme tarjoamaan apua yhä useammassa kriisissä. Tällä hetkellä autamme konfliktien keskellä eläviä ja niitä pakenevia ihmisiä yli 20 alueella. Viimeisimpänä käynnistyi työmme Ukrainan pakolaisten hätäavun ja psykososiaalisen tuen turvaamiseksi. Lisäksi vahvistamme yhteisöjen kykyä varautua erilaisiin kriiseihin ja katastrofeihin ympäri maailmaa. Uskon, että John Langdon-Davies olisi ylpeä nähdessään perustamansa järjestön tänään.  

Vaikka huomiomme on nyt erityisesti Ukrainan sotaa pakenevissa lapsissa ja perheissä, emme voi kääntää selkäämme myöskään muiden kriisien koettelemille ihmisille. Jokaisella lapsella – ajasta, paikasta, sukupuolesta, uskonnosta ja ihonväristä riippumatta – on oikeus turvalliseen lapsuuteen. Sen takaamiseksi Plan on syntynyt ja työskennellyt. Jatketaan yhdessä lapsuuden suojelemista.