Alla näet hakuasi vastaavat sisällöt. Mikäli et löytänyt etsimääsi, tutustu usein kysyttyihin kysymyksiin tai ota yhteyttä.
Blogit, 23.5.2022
Kielen on muututtava ajan mukana – menstruoivista ihmisistä puhuminen edistää tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia
Plan haluaa olla aktiivinen liittolainen syrjintää kohtaaville ihmisille. Siksi meidän on tehtävä myös kielen ja kuvaston tasolla eettisiä valintoja ja edistettävä syrjimätöntä viestintää, kirjoittaa Anna Könönen.
Menstruoivat ihmiset. Ihmiset, joilla on kuukautiset. Nämä termit ovat arkisessa kielenkäytössämme vielä uusia, ja kuten monet uudistermit, nekin herättävät voimakkaita tunteita.
28.5. vietetään kansainvälistä kuukautispäivää. Kampanjoimme parhaillaan sosiaalisessa mediassa sen puolesta, että kaikilla olisi mahdollisuus huolehtia tasavertaisesti kuukautisterveydestään ja toteuttaa oikeuksiaan ilman, että kuukautiset rajoittavat elämää.
Olemme saaneet kampanjan aikana somessa kysymyksiä ja kärjekästäkin palautetta siitä, että puhumme viesteissämme tyttöjen ja naisten rinnalla tai sijaan menstruoivista ihmisistä. Kommenteissa on noussut esiin huoli, että pyrkisimme häivyttämään sukupuolen tai naiseuden olemassaolon.
Sana- ja kuvavalinnoissamme ei kuitenkaan ole kyse sukupuolen kieltämisestä vaan siitä, että ihmisoikeusperusteisena toimijana haluamme huomioida kaikkien sukupuolten aseman ja oikeudet.
Kieli ei koskaan ole neutraalia, vaan se ilmentää ympäröivän kulttuurin ja yhteiskunnan arvoja. Kielenkäyttö on myös vallankäyttöä, halusimme tai emme. Yksittäiset sanavalinnat voivat sivuuttaa tai huomioida toisia.
Kaikilla tytöillä ja naisilla ei ole kuukautisia, ja kaikki, joilla on kuukautiset, eivät ole tyttöjä tai naisia. Esimerkiksi osa transmiehistä ja muunsukupuolisista ihmisistä menstruoi. Kuukautisiin liittyvät haasteet ja ihmisoikeusongelmat koskettavat myös heitä. Me haluamme osaltamme lisätä ymmärrystä sukupuolen moninaisuudesta ja moniperusteisesta syrjinnästä, joita sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ihmiset yhä kohtaavat.
”Kielenkäyttö on myös vallankäyttöä, halusimme tai emme. Yksittäiset sanavalinnat voivat sivuuttaa tai huomioida toisia.
Anna Könönen
Monet kuukautisiin liittyvistä ongelmista koskettavat toki nimenomaan tyttöjä ja naisia, ja puhumme kampanjassamme paljon näistä ihmisryhmistä. Monin paikoin taas inklusiivisempi sanavalinta on paikallaan, jotta voimme huomioida kaikki menstruoivat ihmiset.
Suomessa sukupuolen moninaisuus ymmärretään ja hyväksytään jo laajasti, ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöillä on kansainvälisesti verraten laajat oikeudet. Useissa Planin toimintamaissa näin ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi Ugandassa homoseksuaalisuudesta rangaistaan lain nojalla ankarasti, eikä trans- tai muunsukupuolisuutta hyväksytä. Maassa ei voi vielä edes keskustella näistä teemoista seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja -oikeuksia edistävissä hankkeissamme.
Koska Plan on sitoutunut edistämään maailman heikoimmassa asemassa olevien lasten ja nuorten oikeuksia, olemme päättäneet vahvistaa kehitysyhteistyötämme HLBTIQ+-ihmisten oikeuksien edistämiseksi. Tämä työ on tärkeä osa ulkoministeriön, tyttösponssien ja yritysten tukemaa kehitysohjelmaamme, joka käynnistyi vuoden alussa. Painotuksen on heijastuttava myös viestintäämme, kuten sanavalintoihimme.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman parantaminen tai niiden oikeuksista puhuminen ei tarkoita, että välittäisimme yhtään aiempaa vähemmän tytöistä. Nostamme jatkossakin esiin niitä haasteista, joita tytöt ja nuoret naiset kohtaavat ikänsä ja sukupuolensa vuoksi.
Ihmisoikeuksien edistäminen ei ole nollasummapeliä. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen huomioiminen ei tarkoita tyttöjen painamista alas. Sen sijaan kaikki voittavat, kun eri ihmisryhmien moniperustaiseen syrjintään pystytään puuttumaan. Yhteiskunnat muuttuvat oikeudenmukaisemmiksi ja normit sallivammiksi kaikille.
Arvo- ja asennemuutokset saavat usein ensimmäiseksi muodon kielessä. Me Planissa olemme sitoutuneet käyttämään ja kehittämään inklusiivista ja tasa-arvoista kieltä ja kuvastoa, jotta voimme olla kaikilla toimintamme tasoilla hyviä liittolaisia syrjintää kohtaaville ihmisryhmille. Tämä tarkoittaa esimerkiksi uusien, aluksi kenties kankealta tuntuvien termien käyttöönottoa. Emme hyväksy kanavissamme transfobista kommentointia, mutta olemme avoimia kunnioittavalle keskustelulle ratkaisuistamme.
Tilaa uutiskirje
Uutiskirjeemme tilaajana kuulet ensimmäisten joukossa tasa-arvotyöstämme ja muista ajankohtaisista tyttöjen oikeuksiin liittyvistä uutisista.
Tue tasa-arvoa kuukausilahjoittajana
Tule tyttöjen ja tasa-arvon puolelle.
Tyttösponssi-kuukausilahjoittajana olet tyttöjen liittolainen ja tasa-arvon puolustaja. Ryhtymällä tyttösponssiksi edistät tyttöjen koulutusta sekä autat torjumaan lapsiavioliittoja, liian varhaisia raskauksia ja tyttöjen sukuelinten silpomista
Vuoden Plan-aktiivi muuttaa maailmaa
Vuoden 2024 Plan-aktiivi Joudi Chikho haluaa oikeudenmukaisemman maailman. Siksi hän haluaa edistää tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia.
Planin aineettomat lahjat tuovat turvaa ja toivoa kriisien keskelle
Aineeton lahja lasten oikeuksien edistämiseksi on sydäntä lämmittävä lahjaidea läheiselle. Tänä jouluna Plan International Suomen aineeton lahja auttaa siellä, missä konfliktit ja sodat uhkaavat lasten elämää.
Zimbabwelaiset tytöt ottavat kantaa tunnettujen vaikuttajien sosiaalisen median kanavissa
Zimbabwelaiset tytöt pääsevät ääneen Fardus Hassanin, Iina Hyttisen ja Sointu Borgin sosiaalisen median kanavissa.