Alla näet hakuasi vastaavat sisällöt. Mikäli et löytänyt etsimääsi, tutustu usein kysyttyihin kysymyksiin tai ota yhteyttä.

Alla näet hakuasi vastaavat sisällöt. Mikäli et löytänyt etsimääsi, tutustu usein kysyttyihin kysymyksiin tai ota yhteyttä.
Artikkelit, 3.5.2022
Rinkun ensimmäiset kuukautiset alkoivat koulupäivän aikana. Kotona Rinkun äiti sanoi, että kyseessä oli sairaus, eikä Rinku saisi poistua kotoa. Hän noudatti äitinsä neuvoja, eikä mennyt ulos kuukautisten aikana. Hänen serkkunsa ja ystävänsä tekivät samoin ”erityisenä aikana”.
Rinkun äiti antoi hänelle toisinaan terveyssiteitä ja joskus vaatteiden paloja kuukautissuojiksi. Äiti kehotti häntä pitämään ne aina poissa näkyvistä, jotta hän ei joutuisi häpeään. Rinku totteli ja piti siteet ja liinat piilossa sen sijaan, että olisi kuivannut niitä pesemisen jälkeen ulkona auringossa.
Nyt 25-vuotias Rinku on kahden lapsen äiti, eikä enää pelkää kuukautisiin liittyviä tabuja. Meni kuitenkin vuosia, ennen kuin Rinku ymmärsi, että kuukautisiin liittyvä häpeä on turhaa ja että hänen äitinsä kertomat asiat olivat vain sukupolvelta toiselle siirrettyjä myyttejä.
Plan työskentelee Rinkun kylässä sanitaation ja hygienian parantamiseksi. Osana hanketta kylään perustettiin ryhmä, joka jakaa tietoa hyvistä hygieniakäytännöistä ja kuukautisterveyden edistämisestä. Rinkun anoppi johtaa tätä ryhmää.
Mentyään naimisiin Rinku osallistui ryhmän tapaamiseen ja ymmärsi, että se, mitä hänelle oli sanottu ja uskoteltu, oli väärin. Hän ymmärsi, että kuukautiset eivät ole sairaus. Hän ymmärsi myös, että tyttöjen on huolehdittava itsestään kuukautisten aikana ja vaihdettava siteitä säännöllisesti infektioiden välttämiseksi. Kuukautiset eivät estä tyttöjä ja naisia käymästä koulua, tekemästä työtä tai urheilemasta.
”Jos en olisi osallistunut kokoukseen sinä päivänä, en olisi luultavasti koskaan saanut tietää totuutta kuukautisia koskevista myyteistä. Jaan tietoa nyt eteenpäin myös muille tytöillle ja kerron, että heidän on lakattava uskomasta myytteihin. Aion kasvattaa myös tyttäreni oikealla tiedolla”, Rinku sanoo.
Erilaiset uskomukset ja haitalliset normit pitävät edelleen yllä sukupuolten välistä eriarvoisuutta ja estävät tyttöjä toteuttamasta itseään. Plan uskoo nuorten oman aktivismin edistävän tasa-arvoa.
Haluamme tarjota tytöille turvallisia tiloja, joissa he voivat keskustella huolistaan ja oppia uutta. Tällaiset tilat antavat tytöille myös mahdollisuuden vaikuttaa asioihin ja muuttaa asioita yhdessä.
Kun tytöillä on oikeaa tietoa, he voivat saada äänensä kuuluviin, tehdä omia valintoja ja jakaa tietoa eteenpäin muille tytöille.
28. toukokuuta vietetään kansainvälistä kuukautispäivää. Noin puolella maailman väestöstä on kuukautiset. Silti kuukautissyrjintä ja kuukautisköyhyys rajoittavat tyttöjen elämää ja koulunkäyntiä ympäri maailmaa.
Jokaisen on voitava elää ihmisarvoista elämää ja käydä koulua kuukautisista riippumatta. Puolusta kanssamme tasa-arvoa ja auta lopettamaan kuukautissyrjintä.
Kuukautiset eivät saa rajoittaa elämää. Tyttösponssina edistät tyttöjen koulutusta ja kuukautisterveyttä, jotta kuukautissyrjintä jää historiaan.
Liity tyttöjen säännölliseksi tukijaksi jo tänään.
Uutiskirjeemme tilaajana kuulet ensimmäisten joukossa työstämme kuukautissyrjinnän lopettamiseksi sekä muista ajankohtaisista tyttöjen oikeuksiin liittyvistä uutisista.