Artikkelit, 3.5.2022

Rinku ei enää pelkää kuukautistabuja

Bangladeshilainen nuori nainen katsoo hymyillen kameraan.

Rinkun ensimmäiset kuukautiset alkoivat koulupäivän aikana. Kotona Rinkun äiti sanoi, että kyseessä oli sairaus, eikä Rinku saisi poistua kotoa. Hän noudatti äitinsä neuvoja, eikä mennyt ulos kuukautisten aikana. Hänen serkkunsa ja ystävänsä tekivät samoin ”erityisenä aikana”.

Rinkun äiti antoi hänelle toisinaan terveyssiteitä ja joskus vaatteiden paloja kuukautissuojiksi. Äiti kehotti häntä pitämään ne aina poissa näkyvistä, jotta hän ei joutuisi häpeään. Rinku totteli ja piti siteet ja liinat piilossa sen sijaan, että olisi kuivannut niitä pesemisen jälkeen ulkona auringossa.

Nyt 25-vuotias Rinku on kahden lapsen äiti, eikä enää pelkää kuukautisiin liittyviä tabuja. Meni kuitenkin vuosia, ennen kuin Rinku ymmärsi, että kuukautisiin liittyvä häpeä on turhaa ja että hänen äitinsä kertomat asiat olivat vain sukupolvelta toiselle siirrettyjä myyttejä.

“Aion kasvattaa tyttäreni oikealla tiedolla”

Plan työskentelee Rinkun kylässä sanitaation ja hygienian parantamiseksi. Osana hanketta kylään perustettiin ryhmä, joka jakaa tietoa hyvistä hygieniakäytännöistä ja kuukautisterveyden edistämisestä. Rinkun anoppi johtaa tätä ryhmää.

Mentyään naimisiin Rinku osallistui ryhmän tapaamiseen ja ymmärsi, että se, mitä hänelle oli sanottu ja uskoteltu, oli väärin. Hän ymmärsi, että kuukautiset eivät ole sairaus. Hän ymmärsi myös, että tyttöjen on huolehdittava itsestään kuukautisten aikana ja vaihdettava siteitä säännöllisesti infektioiden välttämiseksi. Kuukautiset eivät estä tyttöjä ja naisia ​​käymästä koulua, tekemästä työtä tai urheilemasta.

”Jos en olisi osallistunut kokoukseen sinä päivänä, en olisi luultavasti koskaan saanut tietää totuutta kuukautisia koskevista myyteistä. Jaan tietoa nyt eteenpäin myös muille tytöillle ja kerron, että heidän on lakattava uskomasta myytteihin. Aion kasvattaa myös tyttäreni oikealla tiedolla”, Rinku sanoo.

Väärät uskomukset pitävät yllä epätasa-arvoa

Erilaiset uskomukset ja haitalliset normit pitävät edelleen yllä sukupuolten välistä eriarvoisuutta ja estävät tyttöjä toteuttamasta itseään. Plan uskoo nuorten oman aktivismin edistävän tasa-arvoa.

Haluamme tarjota tytöille turvallisia tiloja, joissa he voivat keskustella huolistaan ja oppia uutta. Tällaiset tilat antavat tytöille myös mahdollisuuden vaikuttaa asioihin ja muuttaa asioita yhdessä.

Kun tytöillä on oikeaa tietoa, he voivat saada äänensä kuuluviin, tehdä omia valintoja ja jakaa tietoa eteenpäin muille tytöille.

Se aika kuukaudesta.

28. toukokuuta vietetään kansainvälistä kuukautispäivää. Noin puolella maailman väestöstä on kuukautiset. Silti kuukautissyrjintä ja kuukautisköyhyys rajoittavat tyttöjen elämää ja koulunkäyntiä ympäri maailmaa.

Jokaisen on voitava elää ihmisarvoista elämää ja käydä koulua kuukautisista riippumatta. Puolusta kanssamme tasa-arvoa ja auta lopettamaan kuukautissyrjintä.

Lue lisää >

Tue tyttöjen oikeuksia liittymällä tyttösponssiksi >

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeemme tilaajana kuulet ensimmäisten joukossa tasa-arvotyöstämme ja muista ajankohtaisista tyttöjen oikeuksiin liittyvistä uutisista.

Loppu kuukautissyrjinnälle

Tule mukaan nujertamaan kuukautissyrjintää – tule lahjoittajaksi.

Tyttösponssi-kuukausilahjoittajana autat nujertamaan kuukautissyrjintää ja tuet tyttöjen koulunkäyntiä kuukautisten aikana. Kuukausilahjoittajien tuella työskentelemme pitkäjänteisesti kuukautisköyhyyden lopettamiseksi ja tasa-arvon edistämiseksi.

Plan parantaa kuukautisterveyttä Ugandassa.
Artikkelit, 28.9.2025

Plan ja Lunette parantavat kuukautisterveyttä Ugandassa

Plan ja suomalainen kuukuppibrändi Lunette jakavat kuukuppeja ugandalaisissa kouluissa, jotta tytöt voisivat käydä koulua myös kuukautisten aikana. Vuonna 2025 käynnistynyt yhteistyö laajenee tulevina vuosina.
Ugandalainen sairaanhoitaja Lydia Kyebawaire työskentelee Planin terveysklinikalla ja puolustaa tyttöjen oikeuksia.
Artikkelit, 18.6.2025

”Kuukautiset tai raskaus eivät saa katkaista tytön koulutusta”

Ugandalainen sairaanhoitaja Lydia Kyebawaire puolustaa Planin kanssa tyttöjen oikeutta päättää omasta kehostaan. Planin ja terveyskeskusten yhteistyö on vähentänyt teiniraskauksia, mutta Lydia pelkää, että leikkaukset kehitysyhteistyöstä voivat kääntää kehityksen suunnan.
Planin kuukautissidetehtaan tuotantopäällikkö Daphine lisää nuorten tietoisuutta kuukautisterveydestä.
Artikkelit, 14.5.2025

Kestositeet auttavat tyttöjä pysymään koulussa

Daphine, 24, on pienen kuukautissidetehtaan tuotantopäällikkö, joka haluaa parantaa tyttöjen ja poikien elämää. Daphine kertoo nuorille kuukautisterveydestä ja opettaa heitä valmistamaan kestositeitä.