Alla näet hakuasi vastaavat sisällöt. Mikäli et löytänyt etsimääsi, tutustu usein kysyttyihin kysymyksiin tai ota yhteyttä.
Artikkelit, 17.11.2023
Omalla pyörällä kouluun
Muta, 11, saa jatkaa koulunkäyntiään stipendin, tukiopetuksen ja oman pyörän ansiosta. Plan tukee syrjäseutujen tyttöjen koulunkäyntiä Kambodžassa.
”Haluan tulla isona opettajaksi, jotta voisin opettaa lapsia kylässäni. Silloin heidän ei tarvitsisi matkustaa niin kauas kouluun”, sanoo Muta, 11.
Muta asuu vanhempiensa ja kahden pikkuveljensä kanssa syrjäisessä kylässä Stung Trengin alueella. Kambodžassa. Hänen koulunsa sijaitsee kahdeksan kilometrin päässä kotoa, ja koulumatkat vievät ison osan tytön päivästä.
”Herään aamuneljältä, tiskaan astiat ja lähden kävelemään koululle. Saavun perille kahdeksalta. Matkat väsyttävät, ja siksi joskus nukahdan luokassa.”
Muta kävelee kouluun veljensä ja kolmen ystävänsä kanssa. Siitä huolimatta hän pelkää joskus matkoilla.
”Pelkään, että joku tulee häiritsemään meitä tai tekee meille jotain. Joskus isoisäni matkustaa temppeliin koulun lähelle, jolloin pääsemme hänen kyydissään.”
Työ vie aikaa koululta
Mutan vanhemmat ovat maataloustyöntekijöitä. Isä myös kalastaa läheisellä järvellä ja myy ylimääräisen kalansaaliin. Perheen pienten tulojen takia kotona ei ole aina aamupalaa. Vanhemmilla ei myöskään ole varaa antaa rahaa lapsille, jotta nämä voisivat ostaa ruokaa koulussa.
”Joskus säästän illalliselta ruokaa aamuksi, joskus taas menen kouluun ilman aamupalaa”, Muta kertoo.
Koulupäivän jälkeen Muta kävelee kotiin ja auttaa äitiään pienimmän pikkuveljensä hoidossa. Muta osallistuu myös perheensä toimeentulon hankkimiseen keräämällä cashewpähkinöitä ja kassavaa myytäväksi. Koska vanhemmat ovat illalla töissä, Muta valmistaa illallisen. Hänellä ei jää paljon aikaa koulutehtäville, joten hän on jäänyt jälkeen opiskelussa.
Tukiopetus auttaa eteenpäin
Plan International tukee Mutaa ja hänen kaltaisiaan tyttöjä, jotta he eivät joutuisi jättämään kouluaan kesken.
Muta on saanut stipendin, jolla hän saa rahoitettua koulunkäyntiään. Hänen vanhempansa ovat oppineet karjankasvatusta ja vihannesten viljelyä.
Muta on saanut nyt myös oman polkupyörän, jolla hän voi kulkea helpommin kouluun. Hänen haaveenaan on, että kylän lähelle rakennettaisiin koulu. Plan tekee vaikuttamistyötä syrjäisten yhteisöjen puolesta paikallisessa kunnanvaltuustossa, jotta uusi koulu saataisiin lähemmäs Mutan kylää saataisiin.
Planin järjestämän tukiopetuksen ansiosta Mutan luku- ja kirjoitustaito on parantunut.
”Opettajani on käyttänyt paljon aikaansa minun opettamiseeni, ja tulokseni ovat parantuneet. En ole koskaan halunnut lopettaa koulunkäyntiäni vaikeuksista huolimatta.”