Artikkelit, 5.12.2019

“Nuoret haluavat ja osaavat vaikuttaa, kunhan saavat siihen mahdollisuuden”

Palkitsimme vuoden Plan-vapaaehtoiseksi lukiolaisen ja Planin lastenhallituksessa vaikuttaneen Aino Vehkavaaran, jonka mielestä jokaisella nuorella tulee olla mahdollisuus muuttaa maailmaa.

Vuoden Plan-vapaaehtoiseksi 2019 palkittu Aino Vehkavaara on yllättynyt ja kiitollinen saamastaan kunnianosoituksesta. Hänen mielestään on hienoa, että nuorten tekemä vapaaehtoistyö nousee esiin vuoden vapaaehtoisvalinnoissa.

– Tosi yllättävää. En osannut yhtään odottaa, että näin tapahtuisi, Vehkavaara sanoo.

Helsingissä asuva, 18-vuotias Vehkavaara on ehtinyt toimia Planin vapaaehtoisena jo kuuden vuoden ajan. Hän on mukana Planin lastenhallituksessa, joka on 11–18-vuotiaille suunnattu nuorten vaikuttajaryhmä. Vehkavaara on vaikuttanut lastenhallituksessa jäsenenä, varapuheenjohtajana ja tämän vuoden hän on toiminut puheenjohtajan roolissa.

Kuuteen vuoteen mahtuu paljon muistoja, mutta kirkkaimpina Vehkavaaran mieleen ovat jääneet ensimmäinen vaikuttamiskampanja, joka huipentui ympäristömisterin tapaamiseen, sekä Girls Takeover  -tempaus, jossa Vehkavaara on ollut mukana kaksi kertaa. Vuonna 2017 hän valtasi Nokian maajohtajan Tommi Uiton paikan ja 2018 hän astui europarlamentaarikko Nils Torvaldsin saappaisiin. Vapaaehtoistyössä merkityksellistä Vehkavaaralle on ollut yhdessä tekeminen ja tutustuminen uusiin ihmisiin.

– Erityisen hienoa on ollut se, että olen saanut tehdä vapaaehtoistyötä mahtavien nuorten aktivistien kanssa. Olen tavannut esimerkiksi ugandalaisia, saksalaisia ja norjalaisia nuorisoaktivisteja. Lastenhallituslaiset ovat aivan huikeita ja heidän kanssaan on ollut ihanaa päästä tekemään asioita, Vehkavaara kertoo.

Aino Vehkavaara nosti esiin sukupuolten välisen digikuilun toimiessaan Nokian maajohtajan Tommi Uiton paikalla vuoden 2017 Girls Takeover -tempauksessa.

Vapaaehtoistyötä suurella sydämellä

Vuoden 2019 Plan-vapaaehtoiseksi Vehkavaara valittiin vahvan sitoutumisen ja aktiivisuutensa vuoksi. Hän on ollut alusta asti mukana kehittämässä erilaisia tapoja nuorten osallisuuden vahvistamiseksi Planin toiminnassa. Lisäksi hän on kannustanut ja tukenut muita vapaaehtoisia toimimaan tyttöjen oikeuksien edistämiseksi.

– Aino on ehdottomasti suuri inspiraation lähde muille Planin vapaaehtoisille siinä, kuinka sitoutunut hän on Planin toimintaan. Tänä syksynä Aino avuliaasti neuvoi ja kannusti europarlamentaarikko Eero Heinäluoman paikan vallannutta Saraa tehtävässä, kertoo nuorten osallisuuden koordinaattori Linda Massa.

Arvot ajoivat Vehkavaaran hakemaan vapaaehtoistyöhön Planille ja toiminta lastenhallituksessa on tarjonnut työkaluja siihen, miten nuoret voivat vaikuttaa ja saada äänensä kuuluviin.

– Olen todella kiitollinen siitä, että olen saanut olla mukana toiminnassa. Me suomalaiset olemme hyvin etuoikeutettuja. Vapaaehtoisena olen päässyt tukemaan myös niitä nuoria, joilla ei ole samoja mahdollisuuksia vaikuttaa, Vehkavaara sanoo.

Nuoret tarvitsevat tietoa ja kannustusta

Vehkavaaran kipinä vapaaehtoistyöhön syttyi 12-vuotiaana. Samana vuonna, kun rauhanaktivisti Malala Yousafzai julkaisi kirjansa.

– Innostuin siitä niin paljon, että halusin tehdä heti lasten ja etenkin tyttöjen koulutuksen, terveyden ja turvallisuuden eteen jotain. Plan löytyi näiden arvojen kautta ja tarjosi meille nuoremmillekin mahdollisuuden vaikuttaa, Vehkavaara muistelee.

Lukemista ja kirjoittamista rakastavan Vehkavaaran mielestä on todella tärkeää, että nuoret pääsevät vaikuttamaan juuri sellaisiin asioihin, joihin heillä itsellään on intohimoa. Nuorille on tarjottava riittävästi tietoa erilaisista vaikuttamisen mahdollisuuksista ja heitä on kutsuttava aktiivisesti mukaan toimintaan.

– Suomessa on nuoria, joille ei ole koskaan kerrottu mitä vaikuttaminen on. Voi myös olla, että he eivät tunne ketään sellaista ihmistä, joka rohkaisisi heitä vaikuttamaan. Siksi on todella tärkeää, että me tuemme ja kannustamme nuoria. Nuoret haluavat ja osaavat vaikuttaa, kunhan saavat siihen mahdollisuuden, Aino Vehkavaara summaa.

Olemme palkinneet aktiivisia vapaaehtoisia jo vuodesta 2010 lähtien YK:n kansainvälisenä vapaaehtoisten päivänä 5. joulukuuta. Kunniakirjalla haluamme nostaa esiin aktiivisesti lasten oikeuksien puolesta toimineita ihmisitä, jotka innostavat myös muita mukaan vapaaehtoistoimintaan.

Kolme ghanalaista nuorta hymyilee kädet toistensa harteilla.

Tytöt samalle viivalle

Tyttösponssina olet Planin kuukausilahjoittaja ja tyttöjen liittolainen. Tyttösponssina edistät tyttöjen koulutusta sekä torjut lapsiavioliittoja, liian varhaisia raskauksia ja tyttöjen sukuelinten silpomista.

Tule mukaan
Ukrainalainen tyttö istuu sängyllä halaten nalleja.

Auta Ukrainan lapsia

Lasten elämä Ukrainassa on järkkynyt perustuksiaan myöten, eikä tuholle näy loppua. Tavallinen arki on muuttunut hädäksi. Lahjoittamalla sinä autat.

Lahjoita hätäapuun
Planin vapaaehtoisia ja työntekijöitä seisoo portailla siniset nauhat kaulassaan.

Vaikuta vapaaehtoisena

Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.

Ryhdy vapaaehtoiseksi