Artikkelit, 13.9.2022

Miksi talousguru Julia Thurén lahjoittaa rahaa? ”Samanlainen asia kuin hampaiden harjaaminen”

Julia Thurén

Tietokirjailija lahjoittaa vuosittain 240 euroa tyttöjen oikeuksien eteen tehtävään työhön. Thurén haluaa, että hänen rahoillaan ratkaistaan ilmastokriisiä ja edistetään tasa-arvoa.

Toimittaja, tietokirjailija ja Juliaihminen-blogin kirjoittaja Julia Thurén on tullut tunnetuksi siitä, että hän puhuu suoraan rahasta ja tasa-arvosta. Hän on innostanut naisia ja miehiä säästämään ja sijoittamaan muun muassa tietokirjoillaan.

Thurén pitää myös lahjoittamista järkevänä rahankäyttönä. Kansainvälinen tyttöjen päivä lokakuussa 2018 sai hänet lähtemään Plan International Suomen tyttösponssiksi. Siitä lähtien Thurén on lahjoittanut 240 euroa kerran vuodessa tyttöjen oikeuksien eteen tehtävään työhön.

Kun yrittäjä tekee lahjoituksen firmansa kautta, hän saa siitä verohelpotuksia.

”Halusin, että rahoillani ratkaistaan ilmastokriisiä sekä edistetään tasa-arvoa ja naisten oikeuksia. Planin tyttösponssi liittyy kumpaankin.”

Julia Thurén


”Ajattelen lahjoitustani Planille sijoituksena siihen, että maailmasta tulee entistä parempi paikka. Tästä on hyötyä meille kaikille.”

Thurén muistelee, että kun hän ryhtyi tyttösponssiksi, hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n raportti oli juuri julkaistu. Sen luettuaan Thurén havahtui ilmastokriisin vakavuuteen.

”Halusin, että rahoillani ratkaistaan ilmastokriisiä sekä edistetään tasa-arvoa ja naisten oikeuksia. Planin tyttösponssi liittyy kumpaankin: kun tytöt kouluttautuvat, he menevät myöhemmin naimisiin ja entistä tasa-arvoisemmassa asemassa ollessaan he voivat päättää, kuinka monta lasta synnyttävät. Tämä taas vaikuttaa väestön liikakasvun vähenemiseen. Tasa-arvoteot ovat ympäristötekoja.”

Myös muutamalle muulle järjestölle lahjoittava Thurén sanoo, että lahjoitukset eivät juurikaan hetkauta hänen taloudenpitoaan. Hänellä on varaa antaa omastaan.

”En usko, että ihminen tulee onnelliseksi sillä, että ajattelee vain itseään, omia säästöjään ja sijoituksiaan. Pidän lahjoittamista jokaisen moraalisena velvollisuutena, jos siihen on taloudellisia mahdollisuuksia. Lahjoittaminen on samanlainen asia kuin hampaiden harjaaminen – kumpaakin on tehtävä säännöllisesti.”

Thurén haluaa lahjoittaa rahansa tunnetulle, globaalille järjestölle, jolla on pitkät perinteet ja näyttöä asioiden aikaansaamisesta. Hän haluaa luottaa siihen, että rahat menevät oikeaan paikkaan oikeaan aikaan.

”Ei kenelläkään ole liikaa rahaa, joten lahjoituskohteen pitää olla sellainen, että panos–tuotto-suhde on tarpeeksi hyvä”, Thurén korostaa.

Maailmassa on monia tyttöjä, jotka uskovat, että heidän ainoa mahdollisuutensa on mennä lapsena naimisiin. Planin työntekijät tekevät työtä yhdessä paikallisten yhteisöjen kanssa ja jakavat tietoa siitä, mikä kaikki voi olla tytöille mahdollista – niin kuin pojillekin.

”Plan tekee työtä tyttöjen puolella. Tytöt ovat itse aktiivisia tekijöitä – eivät vain uhreja. Kun tytöillä on tietoa oikeuksistaan ja mahdollisuuksistaan, he voivat toteuttaa itseään”, Thurén sanoo.

”Planin ammattilaiset auttavat paikan päällä paitsi yksittäisten ihmisten elämää myös vaikuttavat isoihin yhteiskunnallisiin rakenteisiin.”

Thurén muistaa, kuinka hänen äidinkielen opettajansa kerran arvioi, ettei hänestä voisi tulla nasaalin äänensä vuoksi ammattipuhujaa.

”Pitkän aikaa ajattelin, että minun on hyvä pitäytyä kirjoittamisessa. Aloin kuitenkin tehdä podcasteja – ja nyt teenkin jo videoita. Ymmärsin, että puhetyö voi sittenkin olla minulle mahdollista.”

Thurén on kuitenkin lapsesta lähtien tiennyt sen, että mikä tahansa voi olla mahdollista. Hän tietää olevansa etuoikeutettu.

”Koulu, jossa on hyvää opetusta, on kaiken tasa-arvon alku ja juuri.”

Julia Thurén


”Edesmennyt mammani marssitutti minua kuusivuotiaana eduskuntatalon portailla ja huusi ihmisille, että ’täällä menee Suomen kolmas naispresidentti’. Tuolloin ei vielä ollut ensimmäistäkään naispresidenttiä, mutta hän uskoi siihen vakaasti.”

Mamma oli väärässä vain siinä, että Thurénista tulisi presidentti. Poliittisesta urasta hän ei ole kiinnostunut.

”Minulla on aina ollut vahva tunne siitä, että jos haluan jotain, lähden sitä kohti. Tärkein on tunne siitä, että taustalla on ihmisiä, jotka tukevat ja kannustavat, vaikka tapahtuisi mitä.”

Kaikilla ei ole samanlaista tukiverkostoa takanaan.

Thurén näkee, että tyttöjen on vaikea murtaa yleisiä normeja, jos suku ja yhteisö tyrmäävät heidän mahdollisuutensa. Haitallisten perinteiden muuttamiseen tarvitaan ihmisiä, jotka uskaltavat näyttää esimerkkiä ja toimia toisin.

Kansainvälinen tyttöjen päivä 11. lokakuuta tarjoaa tilaisuuden korostaa erityisesti tyttöjen ongelmia, tarpeita ja oikeuksia. Se kannustaa toimintaan, jotta kaikkien maailman tyttöjen oikeudet toteutuisivat. Tyttöjen koulutuksen parantaminen on tutkitusti yksi parhaista keinoista taistella köyhyyttä vastaan.

Tyttöjen koulunkäynti katkeaa kuitenkin usein alakoulun jälkeen naimisiinmenon ja lastensaannin vuoksi.

”Jos puolet kansasta passitetaan keittiöön keittämään ruokaa, en usko, että kansakunta pystyy kunnolla nousemaan taloudelliseen ja demokraattiseen loistoonsa. Fiksujen tyttöjen resurssit menevät hukkaan – ja se on paitsi yksilön myös yhteiskunnan tragedia”, Thurén sanoo.

”Koulu, jossa on hyvää opetusta, on kaiken tasa-arvon alku ja juuri.”

Teksti: Tiina Saari, Creative Producer, Sanoma Creatives
Kuva: Meeri Koutaniemi

Tyttöjen päivä

Kansainvälistä tyttöjen päivää vietetään 11. lokakuuta. Vuonna 2022 tyttöjen päivän teemamme on tytöt ja talous.   

Tytöillä on edelleen poikia heikommat mahdollisuudet kouluttautua ja päästä työelämään. Tyttöjen ja naisten tekemä työ jää liian usein palkattomaksi ja näkymättömäksi. Tasa-arvon toteutumattomuuden hinta on kova tytöille ja heidän yhteisöilleen sekä maailmantaloudelle.    

Haluamme maailman, jossa jokainen pystyy toteuttamaan mahdollisuuksiaan sukupuolesta huolimatta. Siksi tuemme tyttöjä ja nuoria naisia kouluttautumaan, työllistymään ja hallitsemaan omaa talouttaan. Sijoitus tyttöjen koulutukseen ja tasa-arvoon on sijoitus parempaan tulevaisuuteen.  

Tule tyttösponssiksi >  

Lue lisää tyttöjen päivästä > 

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeemme tilaajana kuulet ensimmäisten joukossa työstämme tasa-arvon edistämiseksi sekä muista ajankohtaisista tyttöjen oikeuksiin liittyvistä uutisista.

tytöt samalle viivalle

Tyttösponssina olet tyttöjen liittolainen ja tasa-arvon puolustaja. Kuukausilahjoituksellasi varmistat, että tytöt eivät jää sukupuolensa takia taka-alalle.

Liity tyttöjen säännölliseksi tukijaksi jo tänään.

Ukrainalainen lapsi hymyilee talvitakissa ja pipo päässä talon pihalla.
Mediatiedotteet, 3.12.2024

Planin aineettomat lahjat tuovat turvaa ja toivoa kriisien keskelle

Aineeton lahja lasten oikeuksien edistämiseksi on sydäntä lämmittävä lahjaidea läheiselle. Tänä jouluna Plan International Suomen aineeton lahja auttaa siellä, missä konfliktit ja sodat uhkaavat lasten elämää.
vasemmalla punapaitainen ja pitkähiuksinen tyttö kuvaa puhelimella oikealla puolella olevaa valkopaitaista tyttöä. Valkopaitainen tyttö puhuu kameralle.
Artikkelit, 29.11.2024

Zimbabwelaiset tytöt ottavat kantaa tunnettujen vaikuttajien sosiaalisen median kanavissa 

Zimbabwelaiset tytöt pääsevät ääneen Fardus Hassanin, Iina Hyttisen ja Sointu Borgin sosiaalisen median kanavissa.
Milja Köpsi nauraa iloisena pallotuolissa.
Artikkelit, 10.10.2024

Tyttöpalkinnon voittaja lisää tasa-arvoa teknologia-alalla

Tuomaristo valitsi Tyttöpalkinnon voittajaksi Milja Köpsin perustaman Mimmit koodaa -ohjelman. Soitimme voittajalle onnittelupuhelun.