Artikkelit, 5.1.2023

Kuivuus vei Loko Shoban perheeltä karjan ja ruoan

Kuivuus vei Loko Shoban perheeltä karjan ja ruoan

Afrikan sarvea piinaava ennätyksellinen kuivuus on vienyt perheiltä elinkeinon ja lisännyt lasten ja raskaana olevien sekä imettävien äitien aliravitsemusta. Vakavasta akuutista aliravitsemuksesta eli nälän tappavimmasta muodosta kärsii lähes kaksi miljoonaa lasta Etiopiassa, Keniassa ja Somaliassa*. Etiopialaisen Loko Shoban puolivuotias vauva lakkasi syömästä ja joutui vakavan aliravitsemuksen vuoksi hoitoon.

Kuivuus tappoi Loko Shoban karjan ja teki viljelystä mahdotonta. Toimeentulon menetyksellä on ollut vakavat seuraukset koko perheelle.


Loko Shoba asuu miehensä ja seitsemän tyttärensä kanssa Borenan alueella Etiopian eteläosassa. Alue on kuivaa tai puolikuivaa aroa ja savannia, jossa kuivuuskaudet eivät ole harvinaisia. Nykyisenkaltaista, yli kaksi vuotta kestänyttä kuivuutta hän tai kukaan muukaan ei kuitenkaan muista kokeneensa.

Tilanne on erityisen kriittinen paimentolaisille, jotka muodostavat 80 prosenttia Borenan asukkaista. Laidunruohon ja veden puute on tappanut jo yli 3,5 miljoonaa karjaeläintä eri puolilla eteläistä ja itäistä Etiopiaa. Ilman karjaa paimentolaisilla ei ole toimeentuloa eikä ruokaa lapsille.

Loko Shoban kuopus, kuuden kuukauden ikäinen Kali-tytär, lakkasi syömästä vakavan aliravitsemuksen vuoksi. Hengenvaarallisen tilan vuoksi lapsi ja äiti otettiin hoitoon Planin tukemaan terveyskeskukseen.


Loko Shoba vei silminnähden heikkokuntoisen tyttärensä terveyskeskukseen, jossa hän sai kuulla tämän olevan jo vakavasti aliravittu.

Maailman nälkää näkevistä noin 70 prosenttia on tyttöjä ja naisia. He syövät usein vähemmän ja viimeisenä, vasta poikien ja miesten jälkeen. Kasvuiässä oleville tytöille ja raskaana oleville sekä imettäville äideille riittävä ja laadukas ravinto on erityisen tärkeää. Pitkäaikaisella ravinnon puutteella voi olla kauaskantoisia vaikutuksia heidän ja heidän lastensa tulevaisuuteensa.

Plan ennaltaehkäisee ja hoitaa aliravitsemusta, jakaa taloudellista tukea sekä toimittaa ruokaa kuivuudesta kärsiviin yhteisöihin. Toimitamme terveyskeskuksiin lääkkeitä ja muita tarvikkeita sekä kerromme oikeanlaisen ravinnon merkityksestä lasten kasvulle.

Terveyskeskuksessa hoidettavien aliravittujen lasten määrä on lisääntynyt rajusti viime kuukausina. Plan toimittaa terveyskeskuksiin aliravitsemuksen hoitoon tarkoitettua ravinteikasta tahnaa sekä lääkkeitä ja muita tarvikkeita.


Vaikka seuraava sadekausi onnistuisi, kestää kauan ennen kuin Etiopian syrjäseutujen paimentolaiset pääsevät jälleen omilleen. Lukemattomat perheet ovat menettäneet kaiken karjansa ja sen myötä tulonsa, jolla he voisivat ostaa uutta karjaa.

Myös Loko Shoban ja hänen seitsemän tyttärensä tulevaisuus näyttää epävarmalta. Hänen suurin toiveensa on, että hän saisi vielä jostain karjaa, jotta voisi kustantaa tyttärilleen koulutuksen. Koulutuksella he voisivat saada jonkin ammatin ja varmemman tulevaisuuden.

Loko Shoba ei itse saanut mahdollisuutta käydä koulua. Hän uskoo, että koulutuksen avulla hänen lapsensa voisivat saada ammatin ja paimentolaisuutta varmemman tulonlähteen. Ilmastokriisi on tehnyt paimentolaisten elämästä yhä vaikeampaa.

* Lähde: Unicef, 22.12.2022

Autamme lapsia nälkäkriisissä

Maailmaa koettelee ennennäkemätön nälkäkriisi. 828 miljoonaa ihmistä eri puolilla maailmaa menee joka ilta nukkumaan nälkäisenä.

Autamme nälkäkriisin koskettamia lapsia ja heidän perheitään:

  • Jaamme ruokaa ja järjestämme kouluruokailuja.
  • Toimitamme lääkkeitä, ravintolisiä ja muita tarvikkeita terveydenhuollon tarpeisiin.
  • Tarjoamme käteisapua ja muuta taloudellista tukea perheille.
  • Tuemme lasten koulunkäyntiä myös kriisien keskellä.

Lahjoittamalla sinä autat.

Tee hätäapulahjoitus >
Lue lisää >

Plan tukee guatemalalaisen Petronilan yhteisöä, jotka koettelee globaali nälkäkriisi.
Ukrainalainen lapsi hymyilee talvitakissa ja pipo päässä talon pihalla.
Mediatiedotteet, 3.12.2024

Planin aineettomat lahjat tuovat turvaa ja toivoa kriisien keskelle

Aineeton lahja lasten oikeuksien edistämiseksi on sydäntä lämmittävä lahjaidea läheiselle. Tänä jouluna Plan International Suomen aineeton lahja auttaa siellä, missä konfliktit ja sodat uhkaavat lasten elämää.
Artikkelit, 13.11.2024

Rakkaat lapsuusmuistot ovat kaikki, mitä gazalaistytöillä on jäljellä 

On kulunut yli vuosi siitä, kun gazalaisten lasten arki muuttui painajaiseksi. 14-vuotiaat Dalia ja Suhad…
Planin nepalilaiset nuoret aktivistit tekivät näyttelyn, jonka tavoitteena oli lisätä tietoisuutta ilmastokriisin haitallisista vaikutuksista ja tarpeesta ryhtyä toimiin tulevaisuuden turvaamiseksi.
Blogit, 11.11.2024

COP29-ilmastokokous: nämä kolme asiaa tulee tietää ilmastokriisistä, tyttöjen oikeuksista ja ilmastorahoituksesta

Tämän vuoden YK:n COP29-ilmastokokous käynnistyy aikana, jolloin elämme ennätyksellisen voimakasta ilmaston lämpenemisen vuotta. Ilmastokriisi vaikuttaa…