Alla näet hakuasi vastaavat sisällöt. Mikäli et löytänyt etsimääsi, tutustu usein kysyttyihin kysymyksiin tai ota yhteyttä.
Mediatiedotteet, 18.6.2020
Tutkimus: Väkivalta, pakkoavioliitot ja nälkä varjostavat tyttöjen elämää Sahelin kriisin keskellä
Tuore tutkimuksemme osoittaa, että Malin ja Burkina Fason pitkittynyt kriisi heikentää merkittävästi tyttöjen koulutusta, hyvinvointia ja turvallisuutta.
Kokonainen sukupolvi tyttöjä on vaarassa menettää tulevaisuutensa Sahelin kriisin vuoksi. Tuoreen tutkimuksemme mukaan edes tyttöjen perusoikeudet eivät toteudu alueella, joka on yksi maailman köyhimmistä ja epävakaimmista. Vuonna 2012 alkanut Sahelin kriisi on synnyttänyt muun muassa pitkittyneen ruokapulan ja ajanut yli miljoona burkinafasolaista ja malilaista kodeistaan.
Äärimmäinen väkivalta sekä puute koulutuksesta, terveydenhoidosta, ruuasta ja elinkeinoista koettelevat erityisen voimakkaasti tyttöjen hyvinvointia, koska he kohtaavat jo valmiiksi syrjintää ikänsä ja sukupuolensa vuoksi.
Tutkimuksemme “Adolescent Girls in Crisis: Voices from the Sahel” valottaa teini-ikäisten tyttöjen elämää ryhmäkeskusteluissa ja haastatteluissa saadun tiedon sekä yli 800 tytön elämään perustuvan datan pohjalta. Tytöt kertoivat tutkimusryhmälle, kuinka väkivalta ja epävakaisuus ovat mullistaneet heidän elämänsä ja kuinka perheiden ja yhteisöjen rajoittavat normit saavat heidät tuntemaan itsensä voimattomiksi ja kahlituiksi.
– Usein et voi tehdä mitä haluat, koska et kuulu itsellesi, kuvaili tutkimusta varten haastateltu Aminata* Burkina Fasosta.
– Sahelin alueen tytöt elävät kolmoistragedian keskellä. Konflikti, ruokapula ja talouden romahdus ovat luoneet yhdessä katastrofaalisen tilanteen teini-ikäisille tytöille. Tutkimuksemme osoittaa, että tytöt putoavat nyt koulusta, joutuvat lapsiavioliittoihin ja kokevat seksuaalista väkivaltaa ja nälkää, sanoo Ossi Heinänen, Plan International Suomen pääsihteeri.
Kriisin syventyminen lisää pakolaisuutta, nälkää ja lapsiavioliittoja
Kuluneen vuoden aikana Burkina Fason maan sisäisten pakolaisten määrä on kymmenkertaistunut ja on nyt noin 848 300. Malissa maan sisäisiä pakolaisia on arviolta 239 000. Burkina Fasossa ja Malissa yhteensä 3,7 miljoonaa ihmistä kärsii ruokapulasta.
Burkina Fasossa 2 500 koulua ja Malissa 1 100 koulua oli suljettu levottomuuksien takia jo ennen koronapandemiaa. Tutkimuksemme perusteella tyttöjen kouluun pääsyä rajoittavat myös köyhyys, epävarmuus ja syrjintä.
– Täkäläiset eivät pidä siitä, että me [tytöt] käymme koulua. He naittavat meidät niin varhain kuin mahdollista, sanoi malilainen Mariam*.
Malissa lapsiavioliitot ovat erittäin yleisiä. 20–24-vuotiaista malilaisnaisista 50 prosenttia on joutunut naimisiin alle 18-vuotiaana ja 18 prosenttia alle 15-vuotiaana. Konflikti lisää painetta varhaisiin avioliittoihin.
Tyttöjen kokemusten ja tutkimustulosten valossa vetoamme Malin ja Burkina Fason hallituksiin sekä kansainväliseen yhteisöön, jotta Sahelin alueen rauhanneuvotteluita priorisoidaan ja konflikti saadaan loppumaan. Esteet teini-ikäisten tyttöjen koulutukselle on tunnistettava ja purettava ja sukupuoleen perustuvaan väkivaltaan on puututtava yhdessä yhteisöjen kanssa.
Tutkimus toteutettiin juuri ennen koronapandemiaa, joten tutkimustulokset eivät kerro korona-ajasta. Pandemia on vaikeuttanut Sahelin alueen tilannetta, koska se on heikentänyt elinkeinoja, koulutusta ja terveyspalveluita, rajoittanut tyttöjen liikkumisvapautta entisestään ja lisännyt sukupuoleen perustavaa väkivaltaa sekä tyttöjen työtaakkaa.
Anna tänä jouluna lahjaksi turvaa ja toivoa
Joka kuudes lapsi maailmassa elää konfliktialueella. Lahjoittamalla autat rakentamaan turvallisempaa tulevaisuutta siellä, missä elämä horjuu perustuksiaan myöten.
Anna aineeton lahjaTytöt samalle viivalle
Tyttösponssi-lahjoittajana olet Planin kuukausilahjoittaja ja tyttöjen liittolainen. Tuellasi edistät tyttöjen koulutusta sekä torjut lapsiavioliittoja, liian varhaisia raskauksia ja tyttöjen sukuelinten silpomista.
Tule mukaanVaikuta vapaaehtoisena
Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.
Ryhdy vapaaehtoiseksi