Mediatiedotteet, 3.12.2020

Suomalaisvaikuttaja nousee ensimmäistä kertaa maailmanlaajuisen kehitysjärjestön johtoon

Kehityskysymysten ja kansainvälisen yhteistyön asiantuntija, Hanasaaren kulttuurikeskuksen toimitusjohtaja Gunvor Kronman on valittu maailmanlaajuisen lastenoikeusjärjestö Plan Internationalin kansainvälisen hallituksen puheenjohtajaksi. 

Plan International toimii 77 maassa ja edistää maailman heikoimmassa asemassa olevien lasten, erityisesti tyttöjen, oikeuksia. Viime vuosina Plan International on vahvistanut kehitysyhteistyöohjelmiensa lisäksi humanitaarista työtään ympäri maailmaa. 

Plan International perustelee Kronmanin valintaa puheenjohtajaksi tämän vahvalla johtamis- ja hallintokokemuksella, syvällä asiantuntemuksella kehitysyhteistyöstä ja humanitaarisesta työstä sekä aidolla sitoutumisella Planin missioon: lasten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon edistämiseen. 

– Työssäni minua innoittaa merkitys, jonka löydän siitä, että yritän tehdä maailmasta hieman paremman paikan. En voi kuvitella siihen parempaa keinoa kuin edistää tasa-arvoa ja parempaa elämää lapsille, erityisesti tytöille, Gunvor Kronman sanoo. 

Erityisen polttavana haasteena Kronman näkee tyttöjen ja naisten oikeuksia heikentävien poliittisten voimien ja ääriliikkeiden vahvistumisen ympäri maailmaa, myös EU:ssa.

– Haluan, että Plan International tekee kaudellani vahvaa yhteistyötä muiden tyttöjen oikeuksia puolustavien ja feminististen tahojen sekä muiden kumppaneiden kanssa, jotta pystymme vastustamaan taantumuksellisia voimia ja puolustamaan tasa-arvossa ja tyttöjen asemassa jo saavutettuja tuloksia, Kronman sanoo.

– Tänä vuonna olemme myös nähneet, että koronapandemian sosiaaliset ja taloudelliset vaikutukset osuvat erityisen kovaa tyttöihin, jotka ovat jo valmiiksi heikoimmassa asemassa. Pandemia on vaikuttanut tyttöjen elämään niin tuhoisasti, että viimeisten 25 vuoden aikana saavutettu kehitys on lähes romuttunut. Järjestöjen ja valtioiden täytyy nyt yhdessä ratkaista heidän kohtaamiaan valtavia haasteita ja puolustaa heidän oikeuksiaan kaikkialla maailmassa, Kronman vetoaa. 
 

Yli 20 vuotta ihmisoikeuksien ja kansainvälisen yhteistyön asialla

Filosofian maisteri Gunvor Kronman on toiminut yli 20 vuoden ajan yksityisen, julkisen ja järjestösektorin johtotehtävissä niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Hän oli vuosina 2010–2015 Plan International Suomen hallituksen puheenjohtaja. Sen jälkeen hän on toiminut kansainvälisen kattojärjestön hallituksen varapuheenjohtajana.

Lisäksi Kronman on muun muassa hoitanut 16 vuoden ajan merkittäviä kansainvälisiä tehtäviä Punaisessa Ristissä ja toiminut 10 vuotta CMI:n varapuheenjohtajana ja kehityspoliittisen toimikunnan puheenjohtajana. 

– Kymmenen viime vuoden aikana Plan International on keskittynyt yhä vahvemmin maailman heikoimmassa asemassa olevien tyttöjen asemaan ja oikeuksiin, ja Planista on tullut kansainvälisellä järjestökentällä merkittävä tasa-arvotoimija ja tyttöjen aseman asiantuntija. Gunvor Kronmanin vahva tasa-arvo-osaaminen, strateginen ajattelu ja kyky rakentaa siltoja eri toimijoiden ja maiden välillä ovat olleet merkittävässä osassa tässä muutoksessa niin Suomessa kuin koko kansainvälisessä organisaatiossa, sanoo Plan International Suomen pääsihteeri Ossi Heinänen, joka iloitsee pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa valinnasta kansainvälisen hallituksen johtoon. 

Kronman on valittu hallituksen puheenjohtajaksi kolme vuotta kestävälle kaudelle 2021–2023.

Kolme ghanalaista nuorta hymyilee kädet toistensa harteilla.

Tytöt samalle viivalle

Tyttösponssina olet Planin kuukausilahjoittaja ja tyttöjen liittolainen. Tyttösponssina edistät tyttöjen koulutusta sekä torjut lapsiavioliittoja, liian varhaisia raskauksia ja tyttöjen sukuelinten silpomista.

Tule mukaan
Ukrainalainen tyttö istuu sängyllä halaten nalleja.

Auta Ukrainan lapsia

Lasten elämä Ukrainassa on järkkynyt perustuksiaan myöten, eikä tuholle näy loppua. Tavallinen arki on muuttunut hädäksi. Lahjoittamalla sinä autat.

Lahjoita hätäapuun
Planin vapaaehtoisia ja työntekijöitä seisoo portailla siniset nauhat kaulassaan.

Vaikuta vapaaehtoisena

Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.

Ryhdy vapaaehtoiseksi