Artikkelit Mediatiedotteet, 11.10.2022

Raportti: Tyttöjen asema maailmassa on parantunut 10 vuodessa liian hitaasti ja epätasaisesti

Sierraleonelainen teinityttö seisoo keltaisen kiviseinän edessä kädet puuskassa ja katsoo kaukaisuuteen.

Tyttöjen ja nuorten naisten asema on parantunut 10 vuodessa vain vähän. Samaan aikaan on tapahtunut huolestuttavaa takapakkia, Planin raportti paljastaa. 

Kansainvälistä tyttöjen päivää vietetään 11.10. kymmenettä kertaa. Lastenoikeusjärjestö Plan International julkaisee juhlavuoden kunniaksi raportin “Realising every girl’s right to flourish: A review of progress on the 10th anniversary of the International Day of the Girl”, joka luotaa kehitystä tyttöjen oikeuksien toteutumisessa kymmenen viime vuoden aikana. 

Kansainvälisten instituutioiden dataa analysoiva raportti osoittaa, että lukuisat tekijät ovat hidastaneet ja jopa heikentäneet tyttöjen oikeuksien toteutumista. Niistä merkittävimpiä ovat koronapandemia, ilmastonmuutos, muut kriisit ja konfliktit sekä konservatiivisten, tasa-arvoa vastustavien liikkeiden vahvistuminen.

“Vaikka kymmenessä vuodessa on saavutettu joitakin tärkeitä voittoja esimerkiksi lainsäädännössä, tyttöjen oikeudet ovat edistyneet liian hitaasti ja epätasaisesti”, sanoo Ossi Heinänen, Plan International Suomen pääsihteeri. 

“YK:n kansainvälinen tyttöjen päivä on tuonut paljon painoarvoa keskustelulle tyttöjen oikeuksista, ja ymmärrys tyttöjen kohtaamasta syrjinnästä sekä tyttöjen koulutuksen tärkeydestä on lisääntynyt valtavasti. Käytännössä kansainvälinen yhteisö on kuitenkin tehnyt aivan liian vähän tyttöjen aseman parantamiseksi.” 

Monen tasa-arvoindikaattorin kehityssuunta on myönteinen. Esimerkiksi yhä useampi tyttö pääsee kouluun ja yhä pienempi osa vauvoista menehtyy. Kasvavan nuoren väestön vuoksi useampi tyttö kokee silti nyt ihmisoikeusloukkauksia kuin vuonna 2012. Yksikään maailman valtioista ei ole saavuttanut sukupuolten tasa-arvoa YK:n kestävän kehityksen mittareilla. 

Yli kolme miljardia tyttöä ja naista elää yhä maissa, joissa sukupuolten tasa-arvo toteutuu huonosti tai erittäin huonosti. Joissakin maissa tasa-arvo on ottanut vertailujaksolla selkeää takapakkia, kärjessä Venezuela, Afganistan ja Algeria. Suurin myönteinen kehitys on tapahtunut Beninin, Saudi-Arabian, Armenian, Nepalin ja Egyptin tasa-arvotilanteessa. Pohjoismaat ovat pysyneet maailman tasa-arvoisimpina maina, Tanska kärkisijalla ja Suomi viidentenä. 

Eniten ihmisoikeusloukkauksia kokevat tytöt, jotka elävät äärimmäisessä köyhyydessä, konfliktien keskellä tai pakolaisina ja jotka kohtaavat syrjintää vammaisuutensa tai seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuulumisen vuoksi. Heidän tilanteensa ei ole parantunut merkittävästi sitten vuoden 2012.

“Tyttöjen päivän juhlavuosi on pysäyttävä muistutus siitä, kuinka paljon työtä sukupuolten tasa-arvon saavuttamiseksi pitää vielä tehdä. Meidän täytyy asettaa tavoitteet korkeammalle ja sijoittaa tyttöjen oikeuksiin, jotta jokainen tyttö maailmassa voi toteuttaa mahdollisuuksiaan ja päättää omasta elämästään”, Ossi Heinänen sanoo. 

Merkittävimpiä saavutuksia tyttöjen asemassa:

  • Lait suojaavat tyttöjä kaltoinkohtelulta ja haitallisilta kulttuurisilta perinteiltä paremmin kuin 10 vuotta sitten. Esimerkiksi Dominikaaninen tasavalta kielsi lailla lapsiavioliitot ja Etelä-Sudan tyttöjen sukuelinten silpomisen vuonna 2020. 
  • Lapsikuolleisuus on vähentynyt ja on nyt globaalisti 39 kuolemaa 1 000:ta elävänä syntynyttä poikaa kohden ja 34 kuolemaa 1 000:ta elävänä syntynyttä tyttöä kohden. 
  • Tytöt pääsevät aloittamaan koulun lähes yhtä usein kuin pojat, ja tyttöjen ja poikien peruskoulun oppimistulokset ovat tasaisia. Myös toisen asteen koulutuksen aloittavien tyttöjen osuus on kasvanut. Se on nyt 76 % (mitattu 2020), kun vuonna 2012 se oli 72 %. 
  • Alaikäisenä naimisiin joutuvien tyttöjen osuus on vähentynyt 15 prosentilla. Vuonna 2012 lähes yksi neljästä tytöstä joutui naimisiin alle 18-vuotiaana, nyt yksi viidestä. 
  • 15–19-vuotiaiden tyttöjen synnytykset ovat vähentyneet. Kymmenen vuotta sitten niiden osuus oli 47 synnytystä 1 000:ta synnytystä kohden, nyt 41,2 synnytystä 1 000:ta synnytystä kohden. 

Merkittävimpiä epäonnistumisia tyttöjen asemassa:

  • Valtaosa koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle jäävistä nuorista (Not in Employment, Education or Training = NEET) on tyttöjä ja naisia. 42 prosenttia 15–24-vuotiaista tytöistä ja nuorista naisista on NEET-statuksella, samanikäisistä pojista ja miehistä 12 prosenttia (luku vuodelta 2019). Tilanne ei ole muuttunut merkittävästi vuosikymmenessä. 
  • Peruskoulun ulkopuolella olevia tyttöjä on edelleen 5,5 miljoonaa enemmän kuin peruskoulun ulkopuolella olevia poikia. 
  • Tytöillä ei ole saatavilla riittävää ehkäisyä. 43 prosentilla seksuaalisesti aktiivisista 15–19-vuotiaista, jotka haluavat välttää raskauden, ei ole käytössään nykyaikaisia ehkäisymenetelmiä (luku vuodelta 2019). Vuonna 2019 tämä aiheutti ikäryhmässä 10 miljoonaa ei-toivottua raskautta ja 5,7 miljoonaa aborttia. 
  • Aborttioikeus on heikentynyt useissa maissa, esimerkiksi Nicaraguassa, Puolassa ja Yhdysvalloissa. 
  • Tyttöjen sukuelinten silpomista ei ole pystytty kitkemään. Arviolta 200 miljoonaa tyttöä ja naista on kokenut sukuelinten silpomisen ja 4,1 miljoonaa tyttöä on akuutissa vaarassa joutua silvotuksi (luku vuodelta 2020).
Tyttöjen päivä

Maailman paras sijoitus

Tyttöjen koulutus on maailman paras sijoitus. Kun kaikki tytöt pääsevät kouluun, taloudellinen tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus lisääntyvät. Juhli tyttöjen päivää liittymällä tyttösponssiksi.

Tule mukaan
Yrityslahjoitus

Yrityslahjoitus tyttöjen koulutukseen

Tyttöjen päivä on mahdollisuus viestiä yrityksenne arvoista, tukea maailman tyttöjä ja muistuttaa tasa-arvon merkityksestä. Osallistu tyttöjen päivään ja lahjoita tyttöjen koulutukseen.

Tee yrityslahjoitus
Planin vapaaehtoisia ja työntekijöitä seisoo portailla siniset nauhat kaulassaan.
Aktivismi

Vaikuta vapaaehtoisena

Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Lue lisää erilaisista avoimista mahdollisuuksista toiminnassammeja ole osa muutosta kanssamme.

Ryhdy vapaaehtoiseksi