Kategoriat Kolumni

Plan-lehti 2/2025

Tasa-arvotyö on joukkuelaji

Naisurheilijat kohtaavat edelleen paljon vähättelyä, mutta tasa-arvoisempi tulevaisuus tehdään yhdessä, pohtii jalkapalloilija Linda Sällström.

Linda Sällström

Taannoin eräässä ottelussa Ruotsissa vastustaja­joukkueen kannattajat huutelivat meille hyvin asiattomia kommentteja katsomosta. En voinut vaieta. Menin pelin jälkeen puhumaan asiasta ja nostin sen julkisesti esiin. Tilanteesta tulikin iso uutinen, mutta ehkä juuri se kertoo siitä, miten tärkeää ja tarpeellista oli puuttua näkyvästi ongelmalliseen käytökseen.

Joukkuetoverit, oma seurani, Ruotsin liitto, vastustajien kannattajia ja maajoukkuekaverit Suomesta osoittivat tukensa minulle. Sain paljon viestejä, joissa kehuttiin ulostuloani ja oltiin tukenani. En ollut yksin, ja tukea on aina löytynyt ympäriltäni. Toivon, että joku toinenkin uskaltaa puuttua epäkohtiin, kun on nähnyt, että asioita voi muuttaa yhdessä. 

Olen oikeastaan koko elämäni tyttönä ja naisena joutunut kamppailemaan oman tilani puolesta. Minua on yritetty laittaa muottiin, johon en sovi enkä ole halunnut sopia. Kun aloin pelata jalkapalloa, ei ollut tyttöjen joukkuetta. Pelasin poikien kanssa, koska rakastin jalkapalloa enkä aikonut antaa sukupuolen määrittää sitä, mitä saan tehdä. Minulla ei ollut esikuvia naisjalkapalloilijoista. 18 vuotta sitten, kun aloitin urani Helmareissa, naisten jalkapalloa ei näytetty mediassa. Minulla oli kuitenkin niin suuri palo tähän lajiin, että päätin jo varhain, että minusta tulee ammattijalkapalloilija. Nyt toivon, että voisin toimia itse esikuvana tytöille ja rohkaista heitä esimerkilläni unelmoimaan isosti ja uskomaan itseensä. 

Urani aikana olen saanut nähdä, miten paljon naisten jalka­pallo ja naisurheiluun suhtautuminen on kehittynyt parem­paan suuntaan. Naisten jalkapallon EM-kilpailut keräsivät peleihin miljoonayleisön sekä valtavan medianäkyvyyden. Mutta työtä on edelleen. Vieläkin naisurheilun arvoa vähä­tellään, mikä näkyy asenteissa ja resursseissa. Samaistun Kaj Kunnaksen esittämään ajatukseen siitä, kuinka ”urheilussa miehiin panostetaan, jotta heistä tulisi hyviä, mutta naisiin panostetaan vasta sitten, kun he ovat jo huipulla”.

Naisurheilijana omaa paikkaansa joutuu todistelemaan eikä mikään tule ilmaiseksi. Me kaikki tienraivaaja­naiset olemme tehneet yhdessä töitä oikeuksiemme eteen. Kun naisurheiluun ja sen näkyvyyteen panostetaan kunnolla, yleisöä kyllä riittää. 

Koen, että minulla on ääni, jota haluan käyttää. Haluan käyttää sitä oikeuksien puolesta ja niiden puolesta, joilla ei ole samanlaista mahdollisuutta tulla kuulluksi. Haluan osoittaa, että seisomme yhtenä rintamana edistämässä tasa-arvoa. Toivon, että esimerkilläni rohkaisen uusia ihmisiä liittymään mukaan tähän rintamaan. 

Minulle tasa-arvo merkitsee vapautta sekä mahdollisuutta toteuttaa itseäni ja saavuttaa se potentiaali, joka minulla on. Tiedän, että kaikkialla maailmassa tytöillä ei ole tätä mahdolli­suutta. He eivät esimerkiksi pääse kouluun tai saa pelata jalka­palloa. Tasa-arvo on avain, joka avaa oven mahdollisuuteen tavoitella omia unelmiaan. Jos voin omalla äänelläni auttaa avaamaan sen oven yhdellekin tytölle, olen tehnyt jotain oikein. Jalkapallossa ei voi voittaa yksin ilman joukkuetta, eikä tasa-arvo etene ilman yhteistyötä. Me tarvitsemme toistemme tukea, rohkaisua ja solidaarisuutta. 

Minä uskon, että kun tarpeeksi moni tekee jotain pientä, siitä syntyy jotain suurta. Me olemme joukkue. Yhdessä me olemme vahvempia.

Kirjoittaja on ammattilaisjalkapalloilija, joka pelaa hyökkääjänä Suomen maajoukkueessa ja ruotsalaisessa seurassa Vittsjö GIK:ssa. Hän on myös Planin työn ja tyttöjen oikeuksien tukija.