Kategoriat Pitkät jutut

Plan-lehti 1/2024

Silpominen on haava sisälläni

Sukuelinten silpomisen kokeneet somalialaistytöt ja -äidit jakavat pakolaisleirillä tietoa haitallisen perinteen seurauksista ja tekevät kaikkensa silpomisen lopettamiseksi. Yhdessä Planin kanssa he ovat saaneet aikaan isoja asennemuutoksia.

Izla Bethdavid

Kuvat:

Plan International

Aurinko paahtaa pilvettömältä taivaalta, kun 14-vuotias Marwa* kävelee sandaaleissaan pakolaisleirillä. Pieni tuulenvire ei juurikaan vilvoita. Elämä on tällä hetkellä pysähtynyt tänne. Marwa ei ole koskaan käynyt koulua eikä osaa lukea tai kirjoittaa.

Marwa joutui silvotuksi 11-vuotiaana. Päällimmäinen muisto kokemuksesta on sietämätön kipu. Marwa puristaa käsiään yhteen muistellessaan silpomispäivää.

”Sinä aamuna olin äitini ja perinteisen ympärileikkaajan kanssa. He olivat kertoneet minulle toimenpiteestä aiemmin, joten tiesin, että se olisi kivuliasta. Se ei tapahtunut minun tahdostani. Ajattelin vain, että minun täytyy käydä tämä läpi. Kipu ylitti kaiken, mitä osasin kuvitella”, hän sanoo.

Marwan äiti oli kertonut tyttärelleen, että silpominen on osa jokaisen tytön elämää. Äiti piti sitä välttämättömänä toimenpiteenä syntien poistamiseksi.

”Olin äärimmäisen kivun takia vuodepotilaana neljä päivää. Jokainen ruumiinosani oli kipeä. Parannuin, mutta muisto ei katoa koskaan”, Marwa kertoo.

”Sukuelinten silpominen on tytöille haitallista, ja se on lopetettava. Jos saan joskus tyttären, en koskaan salli hänen silpomistaan. Silpominen ei kuulu uskontoomme [islamiin]. Aion tehdä kaikkeni estääkseni pikkusiskoni silpomisen. En usko, että vanhempani kuuntelevat, mutta teen kaiken, minkä voin.”

Hanin siskot säästyivät silpomiselta

Hani *, 17, kävelee vaatimattomien majojen muodostamassa kylässä pölyisellä pakolaisleirillä. Monien muiden tavoin hän on muuttanut perheensä kanssa pakolaisleirille Somaliassa jatkuvan konfliktin ja kuivuuden vuoksi. 

Hani on huolissaan tulevaisuudestaan, koska joutui jättämään koulunsa kesken viidennellä luokalla.

”Koulu on kaukana, eikä meillä ole varaa maksaa kyydistä. Jos pakolaisleirillä olisi koulu, menisin varmasti sinne. Pelkään tulevaisuuteni puolesta, sillä jos minulla ei ole koulutusta, en voi tehdä mitään itsenäisesti.”

Hani oli kahdeksanvuotias, kun hänen sukuelimensä silvottiin. Hän muistaa päivän hyvin.

”Oli muitakin tyttöjä, joiden sukuelimet silvottiin samana päivänä. Kun kuulin heidän huutavan ja itkevän, olin kauhuissani ja juoksin pois. Yritin paeta kolme kertaa, mutta jäin aina kiinni. Lopulta minut silvottiin”, Hani kertoo.

”Olin toimenpiteen jälkeen niin kipeä, etten pystynyt istumaan. Jouduin makaamaan kymmenen päivää. Haluaisin päästää irti silpomisen muistosta, mutten voi unohtaa sitä.”

Kun perheen mielestä oli aika ympärileikata pikkusiskot, Hani rukoili äitiään luopumaan perinteestä.

”Kerroin, etten voi unohtaa kipua. Ensin äiti kieltäytyi kuuntelemasta, mutta sitten hän ymmärsi asian, eikä siskojeni tarvinnut kokea silpomista.”

Pandemia pahensi tilannetta

Somaliassa 98 prosenttia 15–49-vuotiaista tytöistä ja naisista on kokenut sukuelinten silpomisen. Se on edelleen syvään juurtunut sosiaalinen normi ja yleisesti hyväksytty väkivallan muoto, vaikka sillä on tytöille ja naisille tuhoisia terveysvaikutuksia. Niitä voivat olla krooninen kipu, verenvuoto, tulehdukset, virtsaamis- ja yhdyntävaikeudet, komplikaatiot synnytyksen aikana, pysyvä vammautuminen ja jopa kuolema. 

Koronapandemian aikana tyttöjen sukuelinten turvattomat silpomiset lisääntyivät entisestään myös Somaliassa. Perinteisesti perheet ovat ajoittaneet toimenpiteen kaupungeissa koulujen loma-aikoihin ja maaseudulla sadekauteen, jolloin tytöillä on aikaa toipua kivuliaasta leikkauksesta. Pandemian aiheuttama poikkeustila nähtiin monessa perheessä sopivana hetkenä silpomiselle.

Sukuelinten silpominen loukkaa tyttöjen ja naisten ihmisoikeuksia. Toimenpiteen taustalla on monenlaisia syitä. Sitä pidetään tyttöjen siirtymäriittinä naiseuteen. Jotkut taas pitävät sitä keinona tukahduttaa naisten seksuaalisuus.

Monissa yhteisöissä tyttöjen sukuelinten silpomista harjoitetaan siinä uskossa, että sillä varmistetaan tytön tuleva avioliitto tai perheen kunnia. Jotkut yhdistävät sen uskonnollisiin syihin, vaikka mikään uskonnollinen periaate ei edellytä silpomista.

Äidit perinnettä vastaan

Kymmenen lapsen äiti Saafi, 48, on pakolaisleirin voimanainen. Hän toimii yhteisössään aktiivisena silpomisen vastustajana.

Saafin lapsista neljä on tyttöjä, joista kahden vanhimman sukuelimet on silvottu. Kun Saafi sai lisää tietoa silpomisen terveyshaitoista, hän päätti säästää kaksi nuorinta tytärtään toimenpiteeltä.

”He ovat kahdeksan- ja kuusivuotiaat, enkä koskaan anna silpoa heitä. Ymmärrän, että toimenpiteellä ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa ja että siitä voi aiheutua vakavia komplikaatioita.”

Saafi kertoo, että leirin yhteisö on tällä hetkellä jakautunut kahtia: osa pitää tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomista haitallisena käytäntönä, osa taas pitää silpomista tyttöjen kannalta hyödyllisenä perinteenä.

”Noin 70 prosenttia harjoittaa edelleen tyttöjen sukuelinten silpomista yhteisössämme. Meidän on yhä jaettava tietoa siitä, miten haitallinen käytäntö on. Tyttöjen täytyy saada itse puhua perinteen lopettamiseksi”, Saafi sanoo.

”Lapsen kehossa ei ole yhtään ylimääräistä tai kiellettyä osaa. Silpominen aiheuttaa vain vahinkoa.”

Onnen sijasta surua ja kipua

23-vuotias Cawo kantaa hymyillen yksivuotiasta tytärtään Miskoa. Auringon haalistamat kankaat on sidottu naruilla aaltopelleistä, pressuista ja pahveista kyhättyjen kotien päälle pakolaisleirillä Somalimaassa. Cawo vakavoituu, kun hän istahtaa majansa eteen kertomaan tarinaansa.

Cawo kuuluu nuorten naisten sukupolveen, joka haluaa, että silpominen lopetetaan. Hän on itse kokenut perinteen tuhoisat vaikutukset elämässään. Hänelle tehtiin lapsena yksi sukuelinten silpomisen äärimmäisistä muodoista, jossa kaikki hänen ulkoiset sukupuolielimensä poistettiin ja emättimen aukko ommeltiin kiinni.

”Haitat ovat edelleen haasteena ja seuraavat minua. Olin 10-vuotias, kun minut silvottiin. Olin järkyttynyt, kun näin ympärileikkaajan pienten veitsien kanssa. En koskaan parantunut. Kipu jatkui, kun kuukautiseni alkoivat, ja olen saanut monia tulehduksia. Silpominen on edelleen haava sisälläni”, Cawo kertoo.

Cawo meni naimisiin 19-vuotiaana. Hääyönä hänen emättimensä aukko jouduttiin leikkaamaan auki.

”Minut oli sinetöity, ja sinetti avattiin. Minun piti tuntea itseni onnelliseksi, mutta tunsin pelkästään surua sydämessäni ja kipua kehossani. En ole kokenut onnea elämäni vaiheissa, vain kipua.”

Kun Cawo tuli raskaaksi, hän kohtasi uuden koettelemuksen.

”Synnytyksessä lääkärin oli leikattava kehoani rajusti. Olin 40 päivän ajan lamaantunut enkä voinut tehdä mitään. Synnyttäminen on normaalistikin kivuliasta, mutta kipu kaksinkertaistui silpomisen takia. En ole vieläkään toipunut.”

Cawo kerää polttopuut ja sytyttää tulen majansa edustalla. On aika valmistaa perheelle ruokaa.

”Sen sijaan, että olisin ollut onnellinen siitä, että olin naimisissa ja minusta oli tullut äiti, olen ollut vain pelossa ja tuskassa. Se ei lopu koskaan. Odotin onnea, mutta päädyin suruun ja vammautuneeseen kehoon.” 

Naisten täytyy pitää yhtä

Silpomista vastustaa myös kahden pojan ja yhden tyttären äiti Rahma, 38, joka sekoittaa ruokaa perheen pienessä majassa pakolaisleirillä. Hän sanoo päättäväisesti, että kaikkien tyttöjen, naisten ja äitien täytyy pitää yhtä. Se on ainoa tapa lopettaa tyttöjen sukuelinten silpominen Somaliassa.

”Meidän on puhuttava muille yhteisellä äänellä. Kansalaisjärjestöjen, uskonnollisten johtajien ja hallitusten täytyy toimia yhdessä silpomisen lopettamiseksi. Tämä ei onnistu lyhyessä ajassa vaan vaatii pitkäjänteisyyttä. Tarvitsemme erilaisia toimia ja jatkuvaa ponnistelua, jotta voimme yhdistää kansamme tyttöjen silpomista vastaan.”

Planilta saatu koulutus on auttanut Rahmaa ymmärtämään silpomisen kielteiset vaikutukset tyttöjen terveyteen. Plan on perustanut Somaliassa yhteisöryhmien verkoston, joka ajaa muutosta silpomisen lopettamiseksi. Verkosto tavoittaa tuhansia äitejä ja jakaa oikeaa tietoa.

”Minut herätti se, kun sain tietää, miten haitallista silpominen on tytöille. Koko yhteisöni on nyt tietoisempi asiasta. En ikinä anna kenenkään silpoa 10-vuotiasta tytärtäni. Tiedän seuraukset, joten minun on suojeltava häntä ja muita yhteisön tyttöjä”, Rahma sanoo.

”Etenkin iäkkäämmät ihmiset ovat sanoneet, etteivät silpomattomat tytöt voi mennä naimisiin. Mutta nyt tiedän, ettei asia ole este tyttärelleni. Hän löytää jonkun, joka haluaa hänet juuri sellaisena kuin hän on. Rohkaisen ja kehotan kaikkia tekemään yhteistyötä kanssamme, sillä yhdessä voimme taistella silpomista vastaan.”

Uusi sukupolvi haluaa pysyvän muutoksen

Plan työskentelee yhdessä Somalimaan tyttöjen sukuelinten silpomisen vastaisen verkoston (NAFIS) kanssa. Tavoitteena on lisätä yhteisöjen ymmärrystä silpomisesta ja sen haitallisista seurauksista. Plan ja verkosto pitävät koulutuksia lasten oikeuksista ja etenkin tyttöihin kohdistuvista riskeistä. Näitä ovat silpomisen lisäksi muun muassa varhaiset avioliitot ja teiniraskaudet.

Monet silpomista kannattavista pakolaisleirin naisista ovat iäkkäitä. He uskovat, että tyttöjen sukuelimet ovat syntisiä ja että ne pitää siksi poistaa. Heidän mielestään silpominen on uskonnollinen vaatimus ja edellytys tytön avioliitolle. 

Silpomisen vastaiselle työlle omistautunut aktivisti Saafi käy usein puhumassa leirin vanhemmille naisille ja pyytää heitä lopettamaan silpomisen sekä perinteen puolustamisen.

”He sanovat lopettavansa, mutta usein silti jatkavat perinnettä. Uusi sukupolvi voi muuttaa asiat oikeasti. Ihmisten täytyy saada niin paljon tietoa, jotta he ymmärtävät silpomisen olevan väärin.”

Silpomisen äärimmäisen muodon kokenut Cawo on yhtä määrätietoinen pienen tyttärensä suojelemisessa.

”Silpominen on vahingoittanut minua pahasti. Se vei onnellisuuteni ja jätti minulle vahingoittuneen kehon. En halua, että tytärtäni satutetaan henkisesti tai fyysisesti. Hänen tai kenenkään tytön ei pitäisi joutua kokemaan tällaista.”

Cawo puhuu silpomisesta suoraan somalialaisäideille.

”Haluaisin sanoa kaikille, ettei nuoria tyttöjämme saa vahingoittaa. Me olemme itse kärsineet tästä perinteestä. Emme saa pakottaa seuraavan sukupolven tyttöjä kärsimään samalla tavalla.”

*Hanin ja Marwan nimet on muutettu lastensuojelusyistä.