Kategoriat Pitkät jutut

Plan-lehti 2/2025

”Rakastan moottoria ja sen osia”

Zimbabwelainen Fairmore uskoi parikymppiseksi asti, että kuulovamma estää häntä viettämästä normaalia elämää. Planin tuella hän opiskelee automekaanikoksi ja alkoi luottaa itseensä.

Inka Kovanen

Kuvat:

Mikko Toivonen

Videot:

Jani Toom

Ikivanha Mazda B-22 on autokorjaamossa. Taivaansinisen lava-auton uumenista näkyy vain vähän mekaanikon selkää ja jalat. 

Jossain muualla tämä läpeensä kolhittu Mazda olisi tiensä päässä, mutta Zimbabwessa se saa jatkoajan. Ainakin mikäli 22-vuotias Fairmore ja hänen serkkunsa Tadiwanashe, 19, saavat selville, miksiauton moottori ylikuumenee ajon aikana. Syyn selvittämiseksi on irrotettava moottori. 

”Yleisimmät korjaukset liittyvät moottoriin, öljyvuotoihin ja jarruihin. Tiet ovat täällä todella huonot, ja autoja käytetään eniten ihmisten kyyditsemiseen läheiseen Kwekwen kaupunkiin”, Fairmore kertoo.

Rakkaus moottoreihin ohjasi uravalintaa

Suurin osa taksikyydeistä – ja ylipäätään Zimbabwen talou­desta – on harmaata taloutta. On pieniä tienvarsikojuja ja -kampaamoita, vähittäis- ja tukkukauppaa, kyytejä ja erilaisia epävirallisia palveluita.

Heinäkuussa 2025 julkistetun Zimbabwen ensimmäisen talouslaskennan mukaan peräti 76 prosenttia maan taloudesta toimii epävirallisella sektorilla. Se työllistää miljoonia ihmisiä, muttei lihota valtion kassaa kipeästi kaiva­tuilla verotuloilla. Korruptio, hyperinflaatio, huono hallinto ja talousongelmat ovat koetelleet Zimbabwea pitkään. Aiemmin maa tunnettiin Afrikan koulutetuimpana valtiona ja vilja-aittana.

Kun töitä ei ole tai niistä maksetaan surkeasti, kynnelle kykenevät lähtevät työn perässä ulkomaille, suurin osa Etelä-Afrikkaan tai esimerkiksi Britanniaan hoiva-alalle.

Kouluttamattomille ja vähävaraisille lähtö on harvemmin vaihtoehto. Elättääkseen itsensä yhä useampi tyttö ja nuori nainen päätyy seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi ja myymään seksiä vasten tahtoaan.

”Inhoan ompelemista ja rakastan autoja”

Pienenä Fairmore haaveili lentäjän urasta, mutta yksi monista takaiskuista haaveelle olivat koronavuodet. Opetus oli lähes olematonta, eikä Fairmore läpäissyt peruskoulun loppukokeita. Koulun jatkaminen ei ollut mahdollista taloudellisten syiden takia.

Seuraavan vuoden Fairmore vietti kotona. 

”Toimettomina monet nuoret päätyvät tekemään itselleen haitallisia asioita. Monet tytöt yhteisössämme tulevat raskaaksi tai alkavat käyttää huumeita tai muita päihteitä. Siksi olin todella innoissani, että pääsin mukaan Planin ja [vammaisjärjestö] NCDPZ:n hankkeeseen ja opiskelemaan auto­mekaanikoksi”, Fairmore kertoo.  

Suomen ulkoministeriön ja Planin Tyttösponssi-lahjoittajien tukemassa hankkeessa haavoittuvassa asemassa olevat nuoret, erityisesti koulusta pudonneet tytöt sekä vammaiset nuoret, voivat opiskella ammatin. Tärkeä kumppani on Zimbabwen kansallinen vammaisjärjestö NCDPZ. Valittavana on useita eri koulutuksia, mukaan lukien ompelu, catering tai automekaniikka.

”Inhoan ompelemista ja rakastan autoja, varsinkin moottoria ja sen osia”, Fairmore perustelee valintaansa.

Syrjivät asenteet ja uskomukset haittaavat elämää

Kuulovamma ei näy päällepäin, mutta se on vaikeuttanut Fairmoren elämää syntymästä asti. 

”Minulla kestää ymmärtää ja kuulla, mitä joku sanoo. Joskus en kuule mitään. Kun pyydän ihmisiä toistamaan, he kieltäytyvät, koska luulevat, että pilailen heidän kustannuksellaan.”

Vammaiset kohtaavat Zimbabwessa paljon syrjintää. Vanhemmat piilottelevat vammaisia lapsia usein kotona, koska haluavat suojella näitä pilkalta ja ennakkoluuloilta. Näin teki myös Fairmoren äiti.

”Fairmorea kiusattiin paljon. Koulu oli hänelle todella vaikeaa, koska hänellä ei ole kuulolaitetta. Naapurit taas ajattelivat, että hän on nenäkäs, koska hän ei tervehdi takaisin”, Fairmoren äiti Sibonile Moyo, 41, kertoo.

Kun Planin ohjelmakoordinaattori Oyama Ndlovu tapasi Fairmoren ensimmäistä kertaa, tämä pysytteli sisällä ja kurkki arasti verhojen takaa pihalle saapuneita vieraita. 

Sitä on vaikea uskoa, kun näkee, miten rohkeasti Fairmore asettuu videokameran eteen haastateltavaksi. Hän puhuu hiljaa, mutta selkeästi.

“Nuorena olin todella loukkaantunut ja vihainen siitä, miten ihmiset kohtelivat minua. Kun kasvoin ja pääsin osallistumaan Planin ja NCDPZ:n koulutuksiin, sain itseluottamusta ja ymmärsin, ettei vammaisuus merkitse kyvyttömyyttä.”

Vammaisten ihmisten seksuaalisuus on tabu

Ennen ammattikoulutusta nuoret saavat Planilta tietoa seksuaali- ja lisääntymisterveydestä ja -oikeuksista. Kuten siitä, että heillä on oikeus sanoa ei. 

”Omien oikeuksien tunteminen vähentää tyttöjen alttiutta joutua hyväksikäytetyksi, kun he alkavat irtautua kodista ja etsiä omaa tietään. Se antaa heille itseluottamusta”, Oyama Ndlovukertoo.

Plan tekee kotikäyntejä yhdessä paikallisen kumppanijärjestön, Zimbabwen kansallisen vammaisjärjestön NCDPZ:n, kanssa. Ne ovat osoittautuneet tehokkaaksi tavaksi löytää ja tukea paitsi vammaisia nuoria myös heidän vanhempiaan. Vanhemmat saavat tietoa positiivisesta vanhemmuudesta sekä vammaisten nuorten seksuaaliterveydestä ja -oikeuksista. 

Vammaisten ihmisten seksuaalisuus on Zimbabwessa edelleen tabu. Fairmore kertoo, että hänen yhteisössään vammaisen lapsen saanutta naista pidetään kirottuna. 

”Ajatellaan, ettei kirotulla lapsella voi olla tulevaisuutta eikä hän voi mennä naimisiin. Suurin osa kirkoista halveksii vammaisia ihmisiä ja syrjii heitä.” 

Tienraivaajat miesvaltaisella alalla

Fairmore on kokenut syrjintää myös uravalintansa vuoksi.

”Kun kerron ihmisille, varsinkin miehille, että opiskelen automekaanikoksi, he ovat järkyttyneitä. He sanovat, etten kuitenkaan valmistu, koska menen naimisiin tai en muuten pysty tähän, koska olen liian heikko.”

Planin mekaanikkokurssin yli 20 osallistujasta vain kolme oli naisia. 

”Aluksi miespuoliset kurssikaverimme arvostelivat meitä ja nauroivat meille. He kysyivät, miksi olemme kurssilla ja miten voisimme onnistua työssä.” 

Naiskolmikko pystyi kuitenkin viemään opinnot loppuun, koska kurssin opettaja tuki heitä.

Puoli vuotta kestäneen koulutuksen jälkeen Fairmore aloitti vuoden kestävän harjoittelun paikallisella autokorjaamolla. Se on Fairmoren mukaan sujunut hyvin.

”Korjaamon poikien kanssa on hauskaa työskennellä. He antavat paljon neuvoja, saan heiltä inspiraatiota ja he ovat jopa opettaneet sähkötöitä. He ovat minulle kuin veljiä.”

Ammattikoulutus on mullistanut Fairmoren elämän. Hän ei ole enää kotinsa vanki vaan kokee pystyvänsä samaan kuin muutkin.

”En näe itseäni enää vammaisena tyttönä vaan tyttönä, jolla on itseluottamusta ja joka voi inspiroida myös muita muuttumaan.”

”Seuraa unelmiasi ja tee, mitä haluat” 

Myös Fairmoren äiti kiittää hanketta silmien avaamisesta.

”Yhteisössämme ajatellaan, ettei vammaisista lapsista ole mihinkään. Minäkin ajattelin niin. Nyt tiedän, ettei näin ole. Myös yhteisömme näkee hänet nyt toisin”, äiti kertoo. 

Fairmorella on liuta muitakin unelmia.

”Haluan mennä naimisiin ja saada neljä lasta, mutta vasta sitten, kun olen 26-vuotias ja auttanut äitiäni. Suurin osa tuntemistani naisista menee naimisiin ennen kuin ehtii saavuttaa omia unelmiaan.”

Fairmorella on viesti muille vammaisille nuorille ja erityisesti tytöille, jotka haluavat automekaanikoksi.

”Ensinnäkin: älä kuuntele, mitä muut sanovat. Seuraa unelmiasi ja tee sitä, mitä haluat. Tiedän, että se tekee joskus kipeää, mutta jos uskot itseesi ja teet lujasti töitä, voit saavuttaa unelmasi ja päästä pitkälle.”