Puhutteleva dokumentti puolustaa totuutta

Anna Könönen

Planin kunniapuheenjohtaja, oikeushammaslääkäri Helena Ranta on tehnyt elämäntyönsä ihmisoikeusloukkausten selvittämiseksi ja totuuden esiin saamiseksi. Hänestä kertova pysäyttävä dokumenttielokuva Helena Ranta – Sodan viimeinen sana sai ensi-iltansa DocPoint-festivaaleilla ja on nyt nähtävillä Yle Areenassa.

Elli Rintalan ohjaama ja Ari Matikaisen tuottama elokuva tarkastelee Rannan tutkimusryhmän työtä vuosituhannen vaihteen Kosovossa, jossa niin serbihallinto kuin albaanien vapautusarmeija syyllistyivät hirmutekoihin.

Dokumentti yhdistelee vanhaa videokuvaa tutkimustilanteista ja oikeussaleista tuoreisiin haastatteluihin, joissa kuuluvat dramaattisesti toisistaan poikkeavat käsitykset Kosovon tapahtumista. Eleetön kerronta ei osoittele vaan luottaa katsojan älyyn ja harkintaan.

Helena Rannasta piirtyy kuva tinkimättömänä totuuden puolustajana, joka ei tee äkkipikaisia tulkintoja tai horju poliittisen painostuksen edessä. Hänen työtään ohjaa ajatus, että puolueeton tutkimustieto voi tuoda oikeutta niille, jotka eivät voi enää puhua omasta puolestaan.