Alla näet hakuasi vastaavat sisällöt. Mikäli et löytänyt etsimääsi, tutustu usein kysyttyihin kysymyksiin tai ota yhteyttä.

Alla näet hakuasi vastaavat sisällöt. Mikäli et löytänyt etsimääsi, tutustu usein kysyttyihin kysymyksiin tai ota yhteyttä.
Sadat miljoonat lapset elävät tällä hetkellä keskellä konfliktia. Ukraina ja Gaza pysyvät otsikoissamme, mutta lukemattomat hätähuudot jäävät julkisuudelta kuulematta. Sudanin kriisi on yksi liian vähälle huomiolle jääneistä sodista.
Osaan Sudania on jo julistettu nälänhätä. Kaikki sairaalat kenttäsairaaloita lukuun ottamatta on suljettu. Raportit kertovat paitsi suurista uhriluvuista myös väkivallan käytöstä aseena naisia ja lapsia vastaan. Koulut ovat olleet kiinni jo vuoden, ja osa niistä toimii nyt pakolaiskeskuksina. Monet sudanilaiset ovat paenneet naapurimaihin, kuten jo ennestään nälkäkriisin kourissa olevaan Etelä-Sudaniin (lue lisää sivuilta 4–9).
Kriisit ja konfliktit aiheuttavat uupumusta, väkivallan pelkoa, nälkää ja lopulta epätoivoa. Ne ovat äärimmäisen rankkoja aikuisellekin, mutta lapset maksavat niistä tulevaisuudellaan.
Nälkä riuduttaa kehoa, kasvu ja kehitys hidastuvat ja traumat jättävät ikuisen jäljen. Mitä pidempään koulut ovat kiinni, sitä suurempi on lasten riski joutua hyväksikäytetyiksi, lapsityöhön tai liian varhain naimisiin. Ja sitä todennäköisempää on, etteivät lapset pääse kouluun enää koskaan. Kun kokonainen sukupolvi jää ilman koulutusta, ei ole vaikea kuvitella seurauksia yksilöille tai yhteiskunnalle.
Kuluneen vuoden aikana olemme toimittaneet lahjoittajiemme tuella apua lähes sataan kriisiin. Nopea hätäapu pelastaa henkiä. Pitkäkestoinen humanitaarinen apu taas turvaa perustarpeet ja antaa suojaa sekä psykososiaalista tukea. Planille on erityisen tärkeää turvata kaikkien lasten koulunkäynti. Kiinnitämme kriiseissäkin huomiota siihen, että myös tytöt saavat käydä koulua.
Koulutus parantaa tyttöjen tulevaisuuden lisäksi yhteiskuntien vakautta ja vaurautta. Se tarjoaa väylän ammattiin ja toimeentuloon sekä mahdollistaa vaikuttamisen omaan elämään ja yhteiskuntaan.
Pakolaisleireillä turvallinen koulu on myös tärkeä keino ennaltaehkäisevässä lastensuojelussa. Kun tytöt rekisteröidään kouluun, heidän katoamisensa huomataan ja heihin kohdistuvaan väkivaltaan tai sen uhkaan voidaan puuttua jo varhain. Kriisin keskellä tarjotut koulutusmahdollisuudet antavat tytöille itsevarmuutta ja keinoja toimia uudessa tilanteessa. Parhaassa tapauksessa koulutus luo tytöille väylän pois köyhyydestä ja turvattomuudesta kohti tulevaisuutta, jollainen ei ollut mahdollinen lähtömaassa.
Tyttöjen turvalliseen koulutukseen panostaminen ei ole vain ihmisoikeuskysymys. Se on panostus nykyistä vakaampaan, vauraampaan ja tasa-arvoisempaan maailmaan.
Sudanin sotaa paenneet tytöt ikävöivät koulua ja omaa sänkyään. Plan tukee Renkin pakolaisleirillä perheitä, joista monet ovat menettäneet kaiken, paitsi päällään olevat vaatteet – ja toivon kotiinpaluusta.
Ukrainan sota on särkenyt miljoonien lasten arjen ja turvallisuuden tunteen. Leikki auttaa Moldovaan paenneita lapsia oppimaan, unelmoimaan ja luottamaan tulevaisuuteen.
Kimya Fayazin ylioppilaskoe vaihtui pakomatkaksi päivänä, jona äärijärjestö Taliban valtasi Kabulin. Kimya kantaa huolta Afganistaniin jääneistä ystävistään, jotka eivät saa käydä koulua. Planin toiminta on auttanut häntä asettumaan Suomeen ja saamaan uusia ystäviä.
Plan-kummilapsi käy koulua, uskaltaa kertoa mielipiteensä ja näkee tulevaisuutensa toiveikkaana. Plan Internationalin ja RMIT-yliopiston tutkimus osoittaa kummiuden myönteiset vaikutukset Bangladeshissa, Ugandassa ja Ecuadorissa.
Sofia Bernoulli ja Tommi Rättö edistävät tyttöjen oikeuksia Tampereella, jossa poikkeuksellisen aktiivinen vapaaehtoisjoukko toteuttaa luovia ideoita tyttöjen oikeuksien puolesta. Planin onnenpyörä ja haalarimerkki ovat aina hittejä.
Sotarikosten tutkimisessa saamani apu on muistuttanut minua siitä, miten tärkeää työ totuuden ja kadonneiden ihmisten kohtalon selvittämiseksi on eloonjääneille, Helena Ranta kirjoittaa.
Laosilainen nuoripari oppi Planin kurssilla viljelemään sieniä ja valmistamaan vauvalleen terveellistä ravintoa.
Planin tukiopetus vauhdittaa tyttöjen koulunkäyntiä Nepalissa. 12-vuotias Rima on löytänyt oppimisen ilon.
Perulainen Plan-kummilapsi Luana rakastaa jalkapalloa. Oma perhekin epäili aluksi, sopiiko laji tytöille lainkaan.
Armi Savolainen ryhtyi Plan-kummiksi nähtyään televisiossa lapsen, joka kulki muovipussit jaloissaan. Tyttösponssi-lahjoittajaksi hänet innosti kohtaaminen Pieksämäen Prisman aulassa.
Kokosimme eri-ikäisille lukijoillemme vinkit kirjoista, jotka auttavat eläytymään tyttöjen kokemuksiin sotien ja konfliktien keskellä.