Kategoriat Pitkät jutut

Plan-lehti 2/2025

Koulun penkiltä äidiksi

Ugandan maaseudulla elävä 18-vuotias Catherine putosi koulusta ja meni naimisiin vain 14-vuotiaana. Nyt hän on kahden lapsen äiti. 19-vuotias Faith kasvattaa yksin pientä tytärtään pääkaupungin slummissa. Nuoria äitejä yhdistävät samat huolet ja unelmat.

Iida Riekko

Kuvat:

Karoliina Paatos

Tuli syttyy roihahtaen kuiviin risuihin, jotka 18-vuotias Catherine on kasannut ulkokeittiönsä tulisijaan. Ukkosta enteilevä tuuli pöllyttää punaista hiekkaa ja liekkejä.

Catherinen työ vaatii erityistä huolellisuutta, sillä vuodenvanha Peace roikkuu parhaillaan äitinsä sääressä ja kolmevuotias esikoisensa Frank juoksentelee tulisijan ympärillä.

Pian avotulella porisee kattilallinen vettä. Catherine kaataa sekaan maissijauhoa. Siitä syntyy poshoa, tiivistä valkoista puuroa. Se on ugandalaisten lasten perusravintoa, jota tarjotaan niin kodeissa kuin kouluissa.

Jos asiat olisivat menneet toisin, Catherine voisi syödä nyt lukion ruokalassa poshoa papumuhennoksen kera. Hän saattaisi valmistautua luonnontieteiden opintoihin, sillä hän rakasti koulussa tiedeaineita.

Sen sijaan Catherine vastaa nyt lastensa ja aviomiehensä ruokkimisesta ja muista kotitöistä, joita riittää aamusta iltaan.

Koronapandemia katkaisi koulutien

Catherinen koulunkäynti katkesi vuonna 2020, kun koronavirus levisi ympäri maailman. Monessa maassa koulut sulkeutuivat täysin, niin myös Ugandassa, jossa harvalla oli mahdollisuutta etäopiskeluun. Ugandassa koulut pysyivät kiinni pidempään kuin missään muussa maassa: helmikuusta 2020 lokakuuhun 2021. Sulun seurauksena arviolta joka kymmenes ugandalainen lapsi putosi lopullisesti koulusta – heidän joukossaan 14-vuotias Catherine.

”Meillä ei ollut enää varaa koulumaksuihin”, Catherine sanoo.

Perhettä elätti tuolloin Catherinen isoäiti, joka huolehti tytöstä ja tämän vuotta vanhemmasta veljestä Emmanuelista. Isoäiti viljeli vihanneksia ja möi niitä torilla, mutta niin sadot kuin tulot olivat pieniä ja epäsäännöllisiä.

Isoäiti oli hiv-positiivinen ja sairasti lisäksi syöpää. Elämää vaikeutti myös se, että Emmanuel alkoi käyttää huumeita ja tehdä rikoksia. Perheellä ei ollut varaa perustarpeisiin, kuten riittävään ruokaan, saippuaan ja vaatteisiin.

”Minusta tuntui usein pahalta. Kaipasin koulua ja istuin vain tylsistyneenä, kun kotityöt oli tehty. Kun mieheni tuli kosimaan minua, ajattelin, että hän voisi tarjota minulle paremman elämän”, Catherine kertoo.

Joka kolmas ugandalaistyttö päätyy lapsiavioliittoon

Tuolloin 16-vuotias sulhanen oli tienannut rahaa sokeriruokopellon sadon­korjuussa ja antoi 14-vuotiaalle morsiamelle vaikutelman vakavaraisuudesta.

”Olin kyllä myös ihastunut häneen ja halusin naimisiin”, Catherine täydentää.

Nuoripari solmi epävirallisen avioliiton, jollaisia Ugandan lapsiavioliitot ovat käytännössä aina. Maan laki kieltää alle 18-vuotiaita menemästä naimisiin, mutta lapsiavioliitot ovat yhä yleisiä erityisesti maaseudulla. Kamulin kyläyhteisöissä on perinteisesti ajateltu, että tytön on hyvä avioitua pian kuukautisten alettua. Asenteet ovat muuttumassa muun muassa järjestöjen, koulujen ja terveyskeskusten työn ansiosta – mutta muutos on hidasta.

Joka kolmas ugandalainen tyttö päätyy yhä naimisiin alle 18-vuotiaina. Catherine kuuluu siihen seitsemän prosentin osuuteen Ugandan nuorista naisista, joka on avioitunut alle 15-vuotiaana.

Catherine asettui miehensä kanssa asumaan isoäitinsä pihapiiriin, jossa on useita pieniä savi- ja tiilirakennuksia. Niihin ei tule sähköä eikä juoksevaa vettä.

Lapsiavioliitto kahlitsi kotiin ja köyhyyteen

Catherine istuu tiilistä ja savesta rakennetun kotinsa oviaukossa. Ovea suojaava tomuinen kangas hulmuaa tuulessa. Peace ja Frank nukkuvat sisällä vilttiin kääriytyneinä, ja äidillä on lepohetki ennen pellon kuokkimista.

Lasten isä ei ole paikalla. Catherine ei ole varma, missä tämä on.

Avioliiton arki ei ole sitä, mitä Catherine toivoi neljä vuotta sitten.

”Syy epäonneemme on köyhyys. En saa mieheltäni ruokaa tai vaatteita, eikä minulla ole varaa edes letittää hiuksiani”, Catherine sanoo ja hieraisee sängeksi ajeltua tukkaansa. Lyhyinä hiukset pysyvät siisteinä ja helppohoitoisina.

Catherinella ei ole koulutuksen tuomaa ammattitaitoa. Hän tekee kuitenkin peltotöitä ja myy satoa yhdessä veljensä kanssa. Emmanuel-veli on päässyt irti huumeista ja haluaa tukea sisarensa perhettä.

Ehtiessään Catherine leipoo myös kuohkeita mandazi-leipiä myyntiin.

Perheenpää, isoäiti, menehtyi vuosi sitten. Hänen hautansa on kotipihan laidalla. Toisinaan Catherine istuu ristin koristaman hautapaaden reunalle muistelemaan rakasta isoäitiään.

Äidiksi 15-vuotiaana

Catherinesta tuli äiti pian naimisiin­menon jälkeen, 15-vuotiaana. Hän ei ollut saanut seksuaalikasvatusta, ja monet asiat raskaudessa ja äitiydessä yllättivät hänet.

”En tiennyt synnytyksestä yhtään mitään. Se oli sokki.”

Nykyisin Catherine tietää yhtä ja toista seksuaali- ja lisääntymisterveydestä. Hän on osallistunut Planin nuortenryhmän tapaamisiin ja oppinut kehollisesta itsemääräämisoikeudesta, perhesuunnittelusta, kuukautis­hygieniasta sekä varhaislapsuuden kehityksen tukemisesta.

Catherine käy lastensa kanssa Planin tukemassa neuvolassa, jossa hän on saanut paljon tukea ja vastauksia kysymyksiinsä. Nyt nuori äiti käyttää ehkäisyä ja ajattelee, että kaksi on toistaiseksi sopiva lapsiluku.

Catherine haaveilee yhä koulutuksesta, mutta unelmat luonnontieteistä ovat vaihtuneet käytännölliseen suunnitelmaan: hän haluaa kampaajaksi, sillä hän on näppärä käsistään ja pitää kauniista asioista. Kysyntä olisi taattu, koska koristeelliset lettikampaukset ovat Kamulissa suosittuja. Sellaisen Catherine itsekin haluaisi.

Ammattikoulutusta on kuitenkin tarjolla vain kaukana kotoa, eikä Catherinella ole ketään, joka voisi hoitaa lapsia koulupäivien aikana.

”Mietin usein lasteni tulevaisuutta. Jos en itse saa koulutusta, haluan ainakin taata sen lapsilleni. Olisi hienoa, jos heistä tulisi mekaanikko ja lääkäri.”

Catherine aikoo myös kertoa Peace-tyttärelle mielipiteensä siitä, mikä on sopiva ikä mennä naimisiin ja saada lapsia: ”20 tai 30. Ei sen aiemmin!” 

Insinöörihaaveet vaihtuivat äitiyteen

Katkaistu vesiputki laskee roskaiseen ojaan Makindyen slummissa, Ugandan pääkaupungissa Kampalassa. Putken luo kerääntyy lapsia, jotka kantavat tyhjiä kanistereita ja pulloja. He ovat hakemassa perheelleen juoma- ja pesuvettä.

Ojan vieressä on pieni tiilistä, aaltopellistä ja savesta rakennettu talo, jota ympäröivät lukemattomat samanlaiset rakennukset. Täällä asuu 19-vuotias Faith vuoden vanhan tyttärensä Jairahin kanssa. He jakavat kodin Faithin äidin ja viiden sisaruksen kanssa.

”Olen aina asunut täällä”, Faith kertoo imettäessään tytärtään räystään varjossa.

Kampalan miljoonakaupunki on rakennettu seitsemälle kukkulalle. Makindyen pääraitilta avautuu näkymä Kampalan yli. Slummitalojen takana kohoaa modernien pilvenpiirtäjien rypäs.

”Kun kävin koulua, halusin rakennus­insinööriksi, luomaan uusia hienoja taloja”, Faith kertoo.

Hänen tulevaisuutensa sai uuden suunnan, kun hän tapasi sosiaalisessa mediassa itseään vanhemman miehen ja rakastui. Nuoret harrastivat suojaamatonta seksiä.

Kun 17-vuotias Faith valmistautui seitsemännen luokan päättökokeisiin, hän alkoi epäillä raskautta. Asia varmistui kouluterveydenhoitajan verikokeessa.

Faith läpäisi kokeet, mutta hän ei koskaan päässyt kahdeksannelle luokalle. Koulu erotti raskaana olevan tytön, jota piti huonona esikuvana nuoremmille oppilaille.

Itsenäinen äiti päättää omasta elämästään

Faithin kertoessa elämästään hänen äitinsä Rose, 47, astuu esiin oviverhon takaa ja sipaisee hellästi Jairahin kiharoita.

”Äiti on perinteinen kristitty. Hän ei kannustanut minua aborttiin vaan pitämään vauvan”, Faith kertoo.

”Kun kuulin asiasta, se oli tuskallista. Mutta pysyimme vahvoina. Nyt olen iloinen, että olen isoäiti. Luotan Jumalan suunnitelmaan”, Rose sanoo.

Raskauden selvittyä Faith alkoi valmistautua avioliittoon. Rose otti yhteyttä vauvan isään sopiakseen naimakaupasta, koska se oli hänestä kunniallinen ratkaisu. Mies ei kuitenkaan halunnut edes kuulla vauvasta.

”Jos poikaystäväni olisi tunnustanut lapsen, olisin nyt vaimo. Mutta minun on parempi olla kotona äidin kanssa kuin avioliitossa. Olen itsenäinen ja saan päättää itse elämästäni”, Faith sanoo.

Seksityö nuorten äitien selviytymiskeinona

Ugandan maaseudulla varhainen raskaus johtaa tavallisesti avioliittoon, mutta Kampalan slummeissa tilanne on toinen.

Planin hankkeessa Safe and Inclusive Urban Uganda työskentelevä Lillian Nabwire kertoo, että kun sukupuoleen perustuva syrjintä kohtaa slummiarjen realiteetit – köyhyyden, suuret perhekoot ja ahtaat asuintilat –, tahtomattaan raskaaksi tullut tyttö jää usein tyhjän päälle.

”Tiedän useita nuoria äitejä, jotka on heitetty kotoa ja jotka ovat päätyneet seksityöhön. Planin nuorten äitien tuki­ryhmissä jopa 70 prosenttia tytöistä tekee seksityötä, mutta he eivät halua puhua siitä”, Lillian Nabwire sanoo.

Lapsiavioliittoja solmitaan myös Kampalassa. Lillian Nabwire pitää ongelman juurisyynä sukupuolten epätasa-arvoa ja sitä, että tytöt nähdään tulonlähteinä.

”Perhe saattaa naittaa 15-vuotiaan saadakseen myötäjäisrahat. Meidän täytyy muuttaa vanhempien asenteita. Tyttöjä ei saa nähdä objekteina vaan arvokkaina lapsina, jotka pystyvät samaan kuin pojatkin.”

Plan tukee Makindyen nuoria äitejä yhdessä paikallisjärjestö Touch the Slumin kanssa. Tavoitteena on tarjota äideille elämäntaitoja sekä seksityötä turvallisempia tulonlähteitä. Nuoret äidit oppivat huolehtimaan lastensa terveydestä, säästämään tulevaisuutta varten ja huolehtimaan ehkäisystä.

”Tunnen itseni vahvaksi, kun voin työssäni rohkaista tyttöjä ja nuoria naisia saavuttamaan potentiaalinsa. On hienoa nähdä, etteivät he pelkää vaan puhuvat puolestaan”, Lillian Nabwire sanoo.

Katuojan reunalta omaan kampaamoon

Faith liittyi vuosi sitten Planin nuorten äitien ryhmään. Sen tuella hän on perustanut leipomoyrityksen yhdessä muiden äitien kanssa.

Faithilla on toinenkin bisnes. Hän on taitava letittäjä, jolta yhteisön tytöt ja naiset ostavat toisinaan kampaamopalveluita. Faith haaveilee omasta salongista. Toistaiseksi hän letittää hiuksia katuojan reunalla, kampaamotuolinaan muovijakkara.

Faithin päämäärä on turvata Jairahin tulevaisuus.

”Tahdon, että tyttäreni kasvaa terveenä, käy koulua ja opiskelee. En halua, että hän toistaa minun virheitäni.”

Kun Faithilla on vapaa-aikaa, hän kuuntelee musiikkia ja höpöttelee Jairahin kanssa. Faith kertoo olevansa tiiviissä tunneyhteydessä lapseen: Jairahin hymy saa hänetkin hymyilemään, ja lapsen itku nostaa kyyneleet hänenkin silmiinsä.

”Kun katson tytärtäni, saan rohkeutta. Kaiken, minkä teen, teen hänen vuokseen.”